Mari Pantsar ennustaa: Hyvän kierre kiihtyy – sähköautot halpenevat yhä nopeammin, tuulivoima alkaa kannattaa ja ilmastoystävällisyys etenee

”Mitä enemmän valitsemme ilmastoratkaisuja, sitä enemmän yritykset niitä tuottavat ja sitä houkuttelevampia niistä tulee”, Mari Pantsar kirjoittaa kolumnissaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mari Pantsar on Sitran johtaja ja dosentti.

"Mitä enemmän valitsemme ilmastoratkaisuja, sitä enemmän yritykset niitä tuottavat ja sitä houkuttelevampia niistä tulee", Mari Pantsar kirjoittaa kolumnissaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Mari Pantsar

Joskus tuntuu, että ilmastoystävälliset ratkaisut leviävät tuskastuttavan hitaasti ja ilmaston kuumeneminen etenee ihmisten toimia nopeammin. Olemme kuitenkin isojen muutosten äärellä.

Teknologian kehityksestä oiva esimerkki ovat matkapuhelimet. Vuonna 1987 niitä oli lähinnä vain varakkailla yrityspampuilla. Uusi Mobira Cityman maksoi nykyrahassa yli 7000 euroa.

Kymmenen vuotta myöhemmin joka toisessa suomalaisessa kodissa oli jo matkapuhelin. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin lähes jokaisella oli oma kätevä kännykkä.

Uusien, hyvien ratkaisujen leviäminen on kuin alamäkeen pyörivä lumipallo. Pieni pallo kasvaa alas vieriessään valtavaksi voimaksi, jota on vaikea pysäyttää.

Ilmastoratkaisut kehittyvät lumipallon tapaan

Hyväkin teknologia on usein alussa kallista ja sitä ostavat lähinnä ”teknologia-intoilijat tai visionäärit”, kuten heitä taloustieteessä kutsutaan.

Tämä pieni ryhmä kannustaa kuitenkin kehitystyötä, jonka tuloksena hinnat laskevat ja tuotteet paranevat.

Sitten ratkaisuja alkaa ostaa suurempi joukko: varhainen enemmistö eli ”käytännönläheiset ihmiset”. Tuotantomäärät kasvavat, hinnat alenevat ja ratkaisujen toimintakyky paranee.

Kun teknologia on kypsää ja hinta tarpeeksi matala, myös myöhäinen enemmistö eli ”konservatiivit” hankkivat tuotteita. Pian jäljelle jää enää pieni joukko ”vitkastelijoita tai vastustajia”, joiden vakuuttaminen ottaa aina aikansa.

Ilmastoratkaisut kehittyvät nyt lumipallon tapaan. Sähköautoja pidetään vielä kalliina, mutta niiden tehdashinnan ennustetaan tulevan vastaavan polttomoottoriauton kanssa samalle viivalle Euroopassa jo vuonna 2022.

Pian sähköautot siis vyöryvät uusina ja käytettyinä Suomenkin markkinoille.
Tuulivoima oli vielä muutamia vuosia sitten hinnakasta, mutta nyt se on Suomen edullisin sähkön tuotantotapa ja yleistyy vauhdilla. Kasviproteiinit valtaavat kauppojen hyllyjä.

Sähköautot tarvitsevat latauspisteitä ja tuulivoima sähkön siirtoverkkoja

Iso osa ilmastokriisin ratkaisuista piilee tässä positiivisessa kierteessä. Mitä enemmän valitsemme ilmastoratkaisuja, sitä enemmän yritykset niitä tuottavat ja sitä houkuttelevampia niistä tulee.

Päättäjien on toki huolehdittava, että käytön laajeneminen on mahdollista. Sähköautot tarvitsevat latauspisteitä ja tuulivoima sähkön siirtoverkkoja.

Teknologia on siis kriittisessä roolissa, mutta se ei yksin riitä ratkaisemaan ilmastokriisiä. Myös ylikulutusta on suitsittava.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita luopumista hyvästä ruuasta, lämpimästä kodista tai liikkumisesta.

Kaikki eivät voi – eikä kaikkien tarvitse – olla ”teknologia-intoilijoita” ja ostaa uusia ratkaisuja heti. Lumipallon kasvaessa näiden hinta on kuitenkin nopeasti sopiva myös isolle enemmistölle.

Ilmastoratkaisujen osalta olemme nyt tällä kynnyksellä. Hyvä niin.

Mari Pantsar Twitterissä: @MariPantsar

Lue myös: Mari Pantsar edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa: ”Nuoret ovat parasta, mitä tälle ilmastoliikkeelle on tapahtunut”

”Jokaisen meistä on jonain päivänä vastattava kysymykseen: Mitä tein planeettamme suojelemiseksi silloin, kun meillä vielä oli aikaa”, Mari Pantsar kysyy Twitterissä.

”Jokaisen meistä on jonain päivänä vastattava kysymykseen: Mitä tein planeettamme suojelemiseksi silloin, kun meillä vielä oli aikaa”, Mari Pantsar kysyy Twitterissä. Jonne Räsänen

Lue kaikki Mari Pantsarin kolumnit.

X