Markku Kuisma: ”Kulttuurimarxilaisia” ei nykyään löydä täikammallakaan
Vaari oli hieno mies. Hän se meille kertoi, että maapallo on litteä. Joka muuta väittää, on putinisti, ostettu trolli tai vähintään stalinisti liberaalin valekaavussa.
Moomma oikias, tootta vääräs. Näin postmodernisti kulkee nykyään keskustelu aiheesta kuin aiheesta. Yhden suunnan taisteluhaudoista katsoen erityisen suuria syntisiä ovat ”kulttuurimarxilaiset”, jotka kuulemma hallitsevat Yleisradiota, isoja sanomalehtiä ja kaikenlaista ”valtamediaa”.
Kyllä media kritiikkinsä ansaitsee ja myös tarvitsee. ”Kulttuurimarxismin” kanssa ajetaan silti ryskyen metsään.
Kulttuurista jos mistä isoissa medioissa on pula. Kulttuurisivujen nimikin on nykyään harhaanjohtava. ”Viihdeteollisuus” tai uudella kotimaisella kielellä ”show business” olisi vähemmän väärä.
Samoille viihdeteollisuus-sivustoille sopisivat luontevasti myös urheilu ja iso osa politiikasta ja taloudesta, valitettavasti.
En sano tätä ilkeyttäni enkä edes varsinaisesti arvostellakseni. Enkä tietenkään hauku viihdettä, hauskaa pitää olla. Huumori on lahja ihmiskunnalle.
Totean vain, että viihde on vallannut tilaa kaikelta muulta. Kenties niin on hyvä, sillä monet sitä ”kuluttavat” (mikä sairas ilmaus) ja pitävät kaiketi huvittavana. Yleisöä on toisin sanoen mahdoton aliarvioida.
Vapaamielisyys ja ”kulttuurimarxilaisuus” on ilmeisesti sotkettu
No mutta marxilaisia media sentään tulvii yli äyräitten. Vihaiset vakaumukselliset tietävät vaariensa valistamina, kuinka takavuosikymmenien taistolaiset hallitsevat Yleä ja suuria liberaalilehtiä.
Jos oikein täikamman kanssa ryhdyttäisiin etsimään, mediasta saattaisi löytyi yksi tai viisi marxilaista, mutta ei ainuttakaan noin harvinaista oliota päättävissä asemissa. Päätoimittajat ja pienemmätkin päälliköt ovat kai enimmäkseen oikeistolaisia – jos ylipäätään vahvasti ja varsinaisesti mitään.
Jonkinlainen puolueettomuus on muuten yleistä kaiken sortin tietotyöläisten parissa. Aika usein ollaan kuitenkin vapaamielisiä.
Tämä piirre on ilmeisesti sotkettu ”kulttuurimarxilaisuuteen”, josta ei tämän päivän maailmassa ja Suomessa ole kuin harhaiset muistot jäljellä. Virtaus kukoisti kuusikymmentäluvulla, mutta siitä on jo yli puoli vuosisataa!
Lähes puolen vuosisadan takaisen taistolaisuuden näyttävimmät perilliset löytyvät puolestaan ihan muualta kuin mediasta. Lajin komeinta imperiaalista yläpilveä edustavat suurliike-elämämme tunnetuin pankkiiri, yksi miespuolinen presidenttiehdokas ja turvallisuuspolittisesssa keskustelussa aktiivinen entinen suurlähettiläs.
Heitä yhdistää Nato-henkisyys, ei kulttuurimarxilaisuus.
Lue myös: