(Päivitetty: )
Teksti:
Koikkalainen

Kovasti on taas Kontiolahdella ammuskeltu ja maailmalla muuten vain henkseleitä paukuteltu.

Henkselipuolella eturintamassa ovat olleet Pohjois-Korean Kim ”Rakettimies” Jong-un, USA:n Donald ”Diili” Trump ja Venäjän Vladimir Putin I Suuri.

Ensin mainitut tapaavat vielä keväällä, mutta Putinia miitinki ei koske. Hänen kontaktejaan ja kosketuspintaansa ovat mannertenväliset ydinkärkiohjukset, joiden ulottuvilla hän uhoaa olevan maailman joka ainoan kolkan.

Pakoon ei pääse kukaan. Ei kukaan.

Harhailevat sormenpäät erityistarkkailussa

Kiinassa tehtiin kekkoset.

Presidentti ja kommunistisen puolueen johtaja Xi Jinping saa Kiinan kansankongressin viikonloppuna tekemällä päätöksellä johtaa maataan maailman tappiin, jos vain elinvuosia riittää. Toimikausien määrää ei enää ole rajattu vain kahteen.

Xi Jinpingin valta on nyt rajaton. Hiukan häntä kuitenkin saattaa kaivella kansankongressin päätös. Se ei ollut yksimielinen. Perustuslakiin tehtyä muutosta kyllä kannatti 2 958 edustajaa, mutta 2 (lue: kaksi) äänesti muutosta vastaan ja 3 (lue: kolme) ei ottanut asiaan kantaa.

Uutiset eivät kerro, keitä nämä kaksi onnetonta olivat.

Tähänastisen vaatimattoman elämänkokemuksensa pohjalta Koikkalainen kuitenkin arvelee, että he eivät ole enää Pekingissä. Heidät on siirretty – omasta toivomuksestaan – aikuiskasvatukseen Pohjois-Kiinaan lähelle Ulko-Mongolian rajaa.

Päivittäinen riisiannos on pudotettu neljännekseen aikaisemmasta, eikä leirillä myöskään ole lämmitystä eikä sisävessaa.

Karaisevilla leiriolosuhteilla varmistetaan kasvatukselliset tavoitteet.

Erityistarkkailussa ovat harhailevat sormenpäät. Tiivis koulutus takaa sen, ettei kenenkään sormi enää jatkossa paina vahingossakaan väärää nappia.

Ei siis mitään uutta maailmalta. Kaikki hyvin – tai ainakin ennallaan.

Ulkopoliittisen katsauksen jälkeen Koikkalaisen pitäisi tietysti siirtyä tarkastelemaan Suomen sisäpolitiikkaa, mutta siihen eivät voimat nyt riitä. Kommentoimatta siis jääköön, mitä hallitukselta on kuluneella viikolla jäänyt saattamatta maaliin.

Ympäristöön kiirii viesti, että täällä minä olen

Päivittäisellä kävelykierroksellaan Koikkalainen havaitsi, että ainakin käpytikoilla on suuri intohimo saattaa maaliin lisääntymistarpeensa.

Katulamppujen peltikuupat pärisevät niin, että korvissa kumajaa. Ympäristöön kiirii viesti, että täällä minä olen, omalla tontillani, täysissä voimissa ja valmiina tapaamiseen kuin Jong-un tai Trump ikään. Viedään homma vain maaliin.

Ilmiöllä on nimikin. Sitä kutsutaan kevääksi. Lisää merkkejä siitä on tulossa tuota pikaa, kunhan talven selkä taittuu ja säät vielä hiukan lämpenevät.

Koikkalaisen elämä kallistuu vääjäämättä kohti ehtoopuolta. Ei, rinnasta ei purista, päätä ei huimaa, veri kiertää ja mielialat ovat korkealla. Vastassa ovat tilastot.

Suljettu liiga on ja pysyy

Ei pidetä kuitenkaan kiirutta. Pieni haavekin elää, vaikka Koikkalainen arvelee, että näkemättä jää. Suljettu liiga on ja pysyy jääkiekossa.

Kierros on taas tältä keväältä nähty. Peräpään joukkueet Kouvolan KooKoo, Hämeenlinnan Pallo-Kerho, Mikkelin Jukurit ja Vaasan Sport aloittivat pelaajien tyhjennysmyynnit heti, kun tiedossa oli, että tämä kausi on niiden osalta ohi.

HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen puhui kaikkien neljän joukkueen puolesta perustellessaan ratkaisua Ylen nettisivuilla taloudellisin syin. ”Turvaamme tällä kestävää liiketoimintaa.”

Suoraa puhetta. Entä se urheilullinen puoli?

X