Riitta Uosukainen täyttää 80 vuotta: ”Aion yhä säilyttää oman elämänmuotoni ja taistella kaikenikäisten valinnanvapauden puolesta”
”Vanhanaikainen kansanosa kysyy oikeutta elää ja olla omillaan. Monet päättäjät katsovat meitä kuin jätekasaa”, Riitta Uosukainen kummastelee.
Valtioneuvos Riitta Uosukainen on Vivan kolumnisti. Hän toimi 20 vuotta kansanedustajana ja ministerinä. Uosukainen oli ensimmäinen nainen, joka valittiin eduskunnan puhemieheksi. Hän johti puhetta yhdeksillä valtiopäivillä.
Näiden päivien muodikkaita uhkakuvia on ennuste kansan jakautumisesta milloin mistäkin syystä. Ei tarvitse pelätä: kansa on jo jakautunut ainakin tavanomaisiin median käyttäjiin ja digiosaajiin.
Alustat, aikaikkunat, pinit, pukit, salasanat, emojit, koko uuskieli Orwellin tapaan, kaikki tämä on niiden hallussa, joiden vallassa on media ja esimerkiksi pankit, postit, kaikkinainen asiainhoito. Googlen keuhkoilla hengitetään.
Vanhanaikainen kansanosa kysyy oikeutta elää ja olla omillaan. Monet päättäjät katsovat meitä kuin jätekasaa. Uusi tilanne vaatii henkilökohtaisia digivalmentajia. Meille on isketty uudet järjestelmät kysymättä. Juuri kun jotakin opimme, systeemi muutetaan. Meidän 40-luvulla syntyneiden joukossa ei ole totuttu sanomaan, etten osaa.
Uudessa tilanteessa voi ahdistus vallata. Tunnen monia eteviä ihmisiä, jotka yllättäen uupuvat niin, etteivät jaksa ryhtyä mihinkään, vaikka ovat omilla eväillään päteviä osaajia ja omillaan toimeen tulevia, muitakin auttavia.
Lukuinto hukassa
Tunnen myös itseni. Elämässäni kävi sellainen vaihe Alzheimer-potilaan omaishoitajana. En pystynyt keskittymään muuhun kuin rakkaaseen avuntarvitsijaan.
Tilanteen laukaisi ystäväni, SYK:n äidinkielen opettaja ja äskettäin kulttuurineuvoksen arvonimen saanut Tuula Uusi-Hallila. Hän tempaisi minut taas kirjamaailmaan, valitsi ja lähetti kirjoja, houkutteli lukemaan. Hän tuntee minut. Minkäänlainen lukupiiri ei olisi auttanut. Himolukija ei hevin paljasta, ettei pysty tarttumaan kirjaan eikä edes lehtiin.
Moni lukijani jakanee tunteen, että joskus ei jaksa ryhtyä mihinkään hyvistä suunnitelmista huolimatta. Suositan ”runolle rupeamista”.
Luin yhteen menoon 17 kirjaa, joilla minut hellästi potkaistiin voimanlähteeseeni. Tässä osa: Joel Haahtelan Jaakobin portaat, Pertti Torstilan Komennus Budapestiin, Leo Tolstoin Polikuska, Helena Ruuskan Olisit villiä villimpi, Anneli Kannon Rottien pyhimys, Aulis Aarnion Viiltävät muistot ja Mika Waltarin Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (1941).
Vauhtiin päästyäni aloin pohtia, miten minusta tuli minä. Hyllystä löytyivät nuoruuden tärkeät kirjat Hermann Hessen Arosusi, Colin Wilsonin Sivullisen ongelma, Albert Camus’n Sivullinen, Dostojevskin Rikos ja rangaistus, Edith Södergranin Landet som icke är, Nietzschen runot, joita ystävän kanssa kääntelimme…
Kirjallisuus on uhanalainen
Toki on muitakin tapoja ravistella pois ryhtymättömyys, mutta kirja tepsi minuun.
Lukuinto palautti vahvoihin muistoihin. Lukemisen puolesta haluan puhua digiaikana tosissani, sillä kirjallisuus on uhanalainen. Olen Kai Ekholmin kanssa samaa mieltä: ”Maassamme on kasvava digitaaliseen elämään totuttautunut, huono-osaisten luokka, joka ei lue eikä pärjää kielellisesti.”
Hallitsemme nykyisen kriisin vain säilyttämällä nykyisen sivistysyhteiskuntamme, jossa ei ole sijaa vihapuheelle eikä valeuutisille.
Täytän 80 vuotta pyhän Henrikin luiden kuljettamisen päivänä 18. kesäkuuta. Aion yhä säilyttää oman elämänmuotoni ja taistella kaikenikäisten valinnanvapauden puolesta. Nessun dorma – emme hellitä!
Lue kaikki Riitta Uosukaisen kolumnit tästä.
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/22.
Riitta Uosukainen asuu lähellä Venäjän rajaa ja rajan toiselle puolelle jäänyttä synnyinkotiaan. Hän tietää kouriintuntuvasti, mitä kotinsa jättämään joutuvat ukrainalaiset käyvät nyt läpi. © Vessi Hämäläinen
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti