Riitta Uosukaisen kolumni: Oma syy on tikanpojan surma – ”Jos et apua pyydä, on oma vikasi, jos katkerana kiemurtelet”
”On osattava ja uskallettava itse pyytää apua”, valtioneuvos ja Viva-lehden kolumnisti Riitta Uosukainen kirjoittaa.
Valtioneuvos Riitta Uosukainen on Vivan kolumnisti. Hän toimi 20 vuotta kansanedustajana ja ministerinä. Uosukainen oli ensimmäinen nainen, joka valittiin eduskunnan puhemieheksi. Hän johti puhetta yhdeksillä valtiopäivillä.
Kaksikymmentä vuotta sitten siirryin eduskunnasta ”täysin palvelleena” reserviin. Miehelläni ja minulla oli vahvaa aikaa yhdessä vielä pitkä tovi: elämää lapsenlapsen kanssa, kulttuuritilaisuuksissa, liikkuen ja leikkien. Olimme vapaita ja vertaisia, ajoimme Vuoksen-Karjalan ja Munkkiniemen väliä.
Mieheni sairastuminen ja menehtyminen ja oma toipilasaikani toivat muutoksia. Arki sai otteen. Luovuin autosta ja ajokortista. Taksit ja ystäväkyydit huolehtivat minusta, niin kuin mieheni oli eläessään tehnyt.
Elämänmuutos tarkoittaa sitä, että pienissäkin seikoissa on toisten armoilla. On osattava ja uskallettava itse pyytää apua, joissakin tilanteissa jopa hoivaa.
Olen tullut huomaamaan, että jos seison vaikkapa Pasilan asemalla kävelysauvoineni ja vetolaukkuineni, minua autetaan –mutta usein vasta sitten kun pyydän apua. Anteeksi, voisitko avata oven?
Anteeksi, voisitko nostaa laukkuni hyllylle? Anteeksi, voisitko tarkistaa istumapaikkani numeron palttoosi alta?
Jos et apua pyydä, on oma vikasi, jos katkerana kiemurtelet. Kuten sananlaskussa sanotaan: oma syy on tikanpojan surma. Kaikki auttavat, monet selvästi noloina, etteivät huomanneet apua tarjota. Iloinen kiitos joskus avaa myös vastarepliikin.
Elämä on vuorovaikutusta. On annettava alku.
Minun on mahdotonta omin neuvoin päästä matkapuhujakeikoille eli suorittamaan ”madamen ilmestyksiä”. Minut pitää noutaa ja palauttaa kuin postipaketti. Silloin voin suostua.
Suomalainen lotta ansaitsee kiitoksen
Nina Sailon Lotta-patsaalla Lappeenrannassa oli viimeksi tilaisuus, johon osallistuin juhlapuhujana Lotan päivänä. Lottarouvien lähettämä adjutantti hoiti tehtävänsä kiitettävästi. Mutta eniten kiitosta ansaitsee tilaisuus.
Leppeässä alkukesän tuulessa hulmahteli Suomen lippu. Kauniisti ikääntyneet lotat ja nuoremmat pikkulotat olivat loihtineet pieneen juhlaan suuren tunnelman, josta sopii kiittää. Kimpisen koulun musiikkiluokan kuoro lauloi heleästi.
Lotta Svärd -järjestö perustettiin 13.9.1921. Jäseniä oli 230 000. Stalinin mahtikäskyllä se lakkautettiin heti suojeluskuntajärjestön jälkeen ”fasistisena järjestönä” marraskuussa 1944. Neuvostoliiton kielenkäyttö oli samaa kuin nyt Venäjän Ukrainassa. Siellä ollaan nyt kovilla; slava Ukraina. Suomi selvisi ja elpyi.
Lottien aseettomana tekemää työtä arvostettiin. He vapauttivat rintamatyöhön divisioonan verran miehiä. Eikä pidä unohtaa lottien työtä kotirintamalla: evakoiden huoltoa, sotalapsien saattelua Ruotsiin ja Tanskaan…
Haluan kiittää lottia vilpittömästi ja syvästi. Heidän työnsä pääsi jälleen vauhtiin vasta 1990-luvulla lottien perinneliitossa ja useissa alan järjestöissä. Surullista on, että niin moni lotta ja sotaveteraani joutui vaipumaan hautaan räikeiden laulujen kaikuessa. Oli näet niitä, jotka saattoivat jopa sanoa: ”Mitäs menitte.”
Euroopan tilanne saa vakavaksi. Me saamme Suomessa kuitenkin syvässä rauhantilassa kiittää isoista ja pienistä asioista kesän puhjetessa kukkaan – ja toivoa samaa koko maailmaan.
Kiittimet ristiin! Laudatur!
Lue kaikki tästä Riitta Uosukaisen kolumnit!
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti