Kolumni: Luontokato ei muutu epätodeksi, vaikkei sitä arjessa aina huomaakaan
Luontokato on vaikea asia hahmottaa, sillä ihmisillä on hyvin rajallinen käsitys maapallon lajeista, jopa omassa lähiympäristössä. Luontokato on ilmastonmuutoksen veroinen todellinen uhka.
Sanna Hellström on Korkeasaaren johtaja ja eläinlääketieteen tohtori.
”Pelkään lentämistä” sanoi eräs eläintarhan johtaja kongressissa.
”Pelkään sitä, kun katson maailmaa yläilmoista ja näen pelkästään ihmisen muokkaamaa ympäristöä. Peltoja, kaupunkeja, kaadettuja metsiä ja kaivoksia.”
Ylhäältä näkee, kuinka ihminen on kadottanut luontoa ja korvannut sitä rakennuksilla ja yhtä lajia kasvavilla pelloilla ja tasakasvuisilla metsillä.
Lajien uhanalaisuudesta julkaistaan Punainen kirja. Siellä kerrotaan maailman lähes 140 000:n lajin tilanne ja näistä 40 000 on uhanalaisia.
Suomen Punaisessa kirjassa on tiedot 22 000:sta lajista. Näistä 2 600 on uhanalaisia.
Tuo valtava tietomäärä on kuitenkin vain kurkistus todellisuuteen, koska kaikkien maailman lajien tilannetta ei tiedetä, eikä kaikkia lajeja ole vielä edes löydetty.
Maailmassa saattaa olla 5 miljoonaa lajia tai ehkä 30 miljoonaa, tarkkaa määrää ei tiedetä. Toisinaan löydetään uusia lajeja, jotka ovat jo löytöhetkellä kuolemassa sukupuuttoon.
Elinvoimaisuus on monimuotoisuutta
Sukupuuton uhka kertoo vain yhden tarinan lajin tilanteesta.
Monimuotoisuus ei ole vain sitä, että laji säilyy maailmassa, vaan sen pitäisi olla elinvoimainen ja täyttää paikkansa luonnossa.
Suokukkoja ja naaleja on maailmassa paljon, mutta jos laji häviää Suomesta, täällä monimuotoisuus köyhtyy.
Lajeja tarvitaan osana elonkirjoa, eikä pirstaleisilla alueilla säilyvinä yksilöinä.
Arkisessa elämässä luontokato on hankala todeta. Lintujen tarkkailija voi nähdä, että aikaisemmin yleiset lajit kuten peltosirkku tai töyhtöhyyppä ovat harventuneet.
Autoilija saattaa ilokseen huomata, että hyönteisiä ei lennä entiseen tapaan tuulilasiin.
Lajien väheneminen ei kuitekankaan näy arkisessa elämässämme. Emmehän edes tunnista suurinta osaa Suomen 40 000 lajista, joten kuinka voisimme havaita, jos jonkun määrä vähenee uhkaavasti.
Samanlainen elämänmuoto ei synny kahdesti
Tasaikäiset ja tasalajiset metsät ovat monimuotoisuuden köyhtymistä.
Avohakkuut ovat monimuotoisuuden köyhtymistä. Turvesuot ovat monimuotoisuuden köyhtymistä.
Maatalouden tehostuminen on hävittänyt monimuotoisia ketoja, niittyjä ja metsälaitumia. Joidenkin silmissä näissä näkyy kehitystä ja rahaa, mutta luonnon kannalta tämä on monimuotoisuuden hävittämistä, kyseessä on luontokato.
Vanhaa metsää ei voi korvata istuttamalla uusia puita.
Jos joku laji häviää, se on lopullisesti kadonnut. Evoluutio on muovannut satojentuhansien vuosien aikana lajin juuri sellaiseksi kuin se on. Samanlaista elämämuotoa ei synny toista kertaa.
Jokainen laji on arvokas itsessään ja säilyttämisen arvoinen juuri sellaisenaan ja siinä ympäristössä, jossa se turvaa myös muiden eliöiden säilymistä.
Lue kaikki Sanna Hellströmin kolumnit tästä!