Sanna Hellström innostui lintujen tarkkailusta: ”Se parantaa mielen hyvinvointia ja lisää luonnon arvostusta”

Jaa artikkeli
Sanna Hellström on Korkeasaaren johtaja ja eläinlääketieteen tohtori.
Sanna Hellström on Korkeasaaren johtaja ja eläinlääketieteen tohtori. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Lintu­tornissa voi viettää tunteja ja kiikaroida. Mitä enemmän katsoo, sitä enemmän näkee", lintujen tarkkailusta innostunut kolumnisti Sanna Hellström kirjoittaa.

Vuosi sitten näin kotirannassa tyylikkään linnun ja tunnistin sen erikoisesta nokan muodosta isokoskeloksi. Siitä innostuneena ostin kiikarit ja aloitin lintujen tarkkailun. Se on ihmeellisen ihanaa ja kiehtovaa.

Se on keräilyä, kuin Pokémon Go tai postimerkkeily. Kierretään luonnossa ja etsitään lajeja, joista saa pinnan. Variaatioita on lukuisia: elikset (elämän aikana nähdyt lajit), vuodarit (vuoden ensimmäiset havainnot), tietyssä paikassa nähdyt (kuten oma piha) ja ties mitä muuta.

Kisata voi kavereiden kanssa vaikka sata lintulajia -haasteessa tai keräillä itsekseen. Kilpailun vakavahenkisyyden saa päättää itse.

Se on kuin trendikästä mindfulnessia tai meditaatiota. Keskitytään juuri siihen hetkeen, jossa ollaan. Katsotaan maisemaa ja kuunnellaan sen ääniä ja annetaan ajan kulua. Näkymä muuttuu koko ajan, mutta hitaasti.

Aito luonto vain on parempi kuin kännykän luontokuvat tai nykyään muodissa olevat, näkö- ja kuuloaistin kautta mielihyvää aiheuttavat ASMR-videot.

Lintujen tarkkailussa vierähtää tovi jos toinenkin

Kun katsoo ympärilleen, alkaa nähdä kaikenlaista. Vuosi sitten en ollut hoksannut monia ihan tavallisia lintuja, kuten viherpeippoa tai tikliä. En ollut huomannut, kuinka hienon kiiltävä on kottarainen. En myöskään hoksannut, että kaikki pienet ruskeat linnut eivät ole varpusia.

Lintuja tarkkaillessa saa olla monta tuntia tekemättä mitään ja silti ei tunnu, että aika valuisi hukkaan. Lintu­tornissa voi viettää tunteja ja kiikaroida ympärilleen. Mitä enemmän katsoo, sitä enemmän näkee. Eikä usein malta lähteä pois, koska ihan kohta tänne voi tulla joku lintu, jota en ole vielä nähnyt.

Mutta miksi harrastus on niin hurjan miesvaltainen? Konkareilta olen kuullut, että naisten määrä on lisääntynyt, mutta kun menen katsomaan jotain raria (harvinainen lintu), kaukoputkirivissä on melkein pelkästään miehiä.

Liittyykö miesvaltaisuus yleiseen erähenkisyyteen vai miesten perinteiseen tapaan poistua kotiaskareiden ääreltä? Vai kenties kalliiseen optiikkaan? Minäkin ostin kaukoputken.

Kun lintuja tarkkailee kaukoputken läpi ja ihailee niiden kauneutta, tuntuu erityisen merkilliseltä, miksi joku haluaa tappaa lintuja niitä nähdessään. Vielä merkillisemmältä tuntuu, kuinka ampuja ehtii tunnistaa uhanlaiset lajit riistalinnuista.

Minullakin menee minuutteja erikoisuuksien etsimiseen parvesta ja lennossa tunnistan vain muutaman linnun. Onko oikeasti mahdollista erottaa harvinainen laji lentoon pyrähtävästä lintuparvesta?

Lintujen tarkkailu on niin mahtavaa, että suosittelen sitä kaikille. Olen vakuuttunut, että se parantaa mielen hyvinvointia ja lisää luonnon arvostusta.

Lue kaikki Sanna Hellström kolumnit tästä.

Lue myös: Hormonimyrskyinen ja suuruudenhullu metsokukko voi uhitella ihmisellekin soidinaikaan

 

X