Sanna Hellström ja surulliset uutiset – Päivänä, jolloin Coco kuoli, maailman villieläinten populaatiot olivat kutistuneet 68 prosenttia

Jaa artikkeliTilaa Seura
Coco-laiskiainen
Coco-laiskiainen kuoli 47-vuotiaana Korkeasaaressa. Se oli Euroopan vanhin lajinsa edustaja. © : Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari Zoo
”Yhden eläimen kuolema on helpompi käsittää, kuin monimuotoisuuden kato. Coco oli lihaa ja verta ja sen kuolema oli selkeä tapahtuma”, kirjoittaa Seuran kolumnisti, Korkeasaaren eläintarhan johtaja ja eläinlääkäri Sanna Hellström.

Samana päivänä tuli kaksi surullista uutista: Korkeasaaren 47-vuotias Coco-laiskiainen kuoli ja maailman villieläinten populaatiot ovat kutistuneet 68 prosenttia.

Kummassakin käsitellään villieläimen kuolemaa, mutta toinen sai omassa sosiaalisessa mediassani paljon enemmän reaktioita: Cocon kuolema kosketti monia.

Coco-laiskiainen oli todella söpö ja pelkästään kuva sen nappisilmäisestä naamasta herättää myötätuntoa, kun taas tuhansien lajien hupenemista kuvataan kylmästi kaaviolla. Pörröinen eläin herättää enemmän huomiota kuin numerot ja tilastot.

Cocon kuolema oli ainutkertainen tapahtuma. Coco oli syntynyt Panamassa ja löydetty orpona poikasena. Se muutti Korkeasaareen vuonna 1985 ja eli siellä tähän syksyyn asti.

Coco hurmasi sekä hoitajat että vierailijat hitailla, mutta määrätietoisilla liikkeillään. Moni myös ihaili sen rentoa tapaa olla olemassa. Se oli Euroopan vanhin laiskiainen ja monelle tuttu tyyppi.

Lajien populaatiot hupenevat

Elonkirjon katoamisesta uutisoidaan jatkuvasti ja jokainen uusi tutkimus kertoo samaa karua totuutta lajien katoamisesta.

Yhden eläimen kuolema on helpompi käsittää, kuin monimuotoisuuden kato. Coco oli lihaa ja verta ja sen kuolema oli selkeä tapahtuma.

Kun lajien populaatiot hupenevat, eläimiä kuolee jossain, mutta ei silmiemme edessä.

Ajattelemme, että valkoposkihanhia on hirvittävän paljon, koska näemme suuret parvet lähipuistossa, tietämättä lajin tilanteesta maailmassa.

Hyönteisiä on niin monta lajia, että yhden lajin katoamisen huomaavat vain tutkijat ja senkin silloin, jos laji on ehditty löytää ennen häviämistä. Silmiemme edessä tapahtuvat asiat tuntuvat todelta, mutta lajien hupeneminen on kaukaista ja hankalasti ymmärrettävää.

Kun jonkin lajin määrä lähenee sukupuuttoa, alamme ymmärtää tuhon suuruuden. Amurinleopardeja on sata ja on helppo ymmärtää, että laji on uhanalainen. Saimaannorppia on 400 ja se selvästi vaatii suojelua.

Entä Suomen 300 ahmaa? Maailman ahmojen määrä vähenee, mutta niitä on vielä yli 20 000.

Kuinka suhtaudumme eläinten vähenemiseen tässä tilanteessa?

Lajien suojelu vaatii meitä muuttumaan. Emme voi kuluttaa luonnonvaroja enemmän kuin ne uusiutuvat. Emme voi raivata enempää metsiä pelloiksi, jotta tuotantoeläimemme saavat rehua. Emme voi kääriä kaikkea muoviin ja sitten heittää sitä luontoon eläinten tuhoksi.

Eläimet tarvitsevat tilaa luonnossa ja se tarkoittaa, että meidän täytyy käyttää sitä vähemmän.

Kaikki eläimiin kohdistuva myötätunto on hyvä asia.

Ehkä me vielä opimme rakastamaan kaikkea villiä luontoa kuten Cocoa, ja muutamme tapamme.

Sanna Hellström on Korkeasaaren johtaja ja eläinlääketieteen tohtori.

Sanna Hellström on Korkeasaaren johtaja ja eläinlääketieteen tohtori. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Lue kaikki Sanna Hellström kolumnit tästä.

Lue myös: Elikö Coco-laiskiainen turhan elämän kylmässä Pohjolassa?

X