Tasa-arvo on lajien suojelua – Sanna Hellström: ”Pandemia heikentää lukuisten suojeluhankkeiden toteutumista”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Sanna Hellström on Korkeasaaren johtaja ja eläinlääketieteen tohtori.
Sanna Hellström on Korkeasaaren johtaja ja eläinlääketieteen tohtori. © Tommi Tuomi / Otavamedia
”Tasa-arvo ei ole mikään kuorrute lajiensuojelun ohessa, vaan oleellinen osa elokirjon suojelua”, kirjoittaa Seuran kolumnisti, Korkeasaaren eläintarhan johtaja ja eläinlääkäri Sanna Hellström.

Oudoin kuulemani esitys eläintarhamaailmassa oli eteläafrikkalaisen safariyrittäjän luento sarvikuononpidon hankaluuksista.

Hän oli jo olemukseltaan kuin kesäteatterin lavalle roolitettu siirtomaaherra safariasuineen ja suurine eleineen.

Ulkomuoto ei kuitenkaan tehnyt esityksestä outoa, vaan sen sisältö. Hän kertoi, kuinka hirvittävän kallista on sarvikuonojen vartiointi ja kuinka paljon hänellä on rahaa varastossa sarvikuonon sarvina.

Hän toivoi, että sarvikauppa laillistettaisiin, jotta hän saisi myytyä varastonsa ja kustannettua tarhauksen.

En koskaan ole kuullut niin paljon puhetta rahasta yhdessäkään eläintarha-alan kongressissa.

Sarvikuonon sarvi on kuin kynsi, niin sisällöltään kuin toiminnaltaan. Jos uskoo sarvikuonon sarven tehoon potenssin parantajana tai muuna ihmelääkkeenä, niin kannattaa pureskella kynsiä, koska vaikutus on sama.

Kynsien lailla sarvi myös kasvaa takaisin, jos sen leikkaa lyhyeksi.

Monien suojelualueiden ja tarhojen sarvikuonoilta leikataan sarvet, jotta ne eivät kiinnostaisi salametsästäjiä ja sarvikuonot säästyisivät.

Tämä safarimies oli säilönyt sarvet varastoon ja odotti kovasti kaupan vapautumista.

Itselleni jäi epäselväksi, olivatko hänen sarvikuononsa tuotantoeläimiä vai tarhassa suojeltavia eläimiä.

En saanut tähän kunnollista vastausta.

Tasa-arvo on oleelinen osa elokirjon suojelua

Yritin myös keskustella Etelä-Afrikan tilanteesta. Etelä-Afrikka on yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista, jossa rikkaiden on pakko elää piikkilanka-aitojen takana, koska heillä on paljon ja monilla ei mitään.

Yritin selvittää, eikö pysyvämpi ratkaisu sarvikuonojen salametsästykseen voisi olla, että maan tasa-arvoa parannettaisiin sen sijaan, että rakennetaan vain korkeampia muureja, mutta keskustelu ei lähtenyt lentoon.

Turistisafareilla tehdään myös hyvää suojelutyötä. Esimerkiksi Ruandassa elää puolet maailman vuoristogorilloista ja nämä 400 yksilöä tarkastetaan joka ikinen päivä.

Yleisölle niiden näkeminen on kallista matkailua. Gorillojen suojeluhanke on toteutettu siten, että taloudellinen hyöty niiden näkemisestä menee paikalliselle väestölle ja koko työ on heidän hallussaan.

Tällä tavalla gorillat ovat paikallisille arvokkaita elävänä, eikä kukaan halua tappaa niitä. Gorillat pelastuvat ja paikallinen väestö saa elannon.

Koronan takia turistit ovat kaikonneet lukuisilta safareilta ja rahat loppuneet.

Pandemia heikentää lukuisten suojeluhankkeiden toteutumista, vaikka juuri koronan takia pitäisi olla kaikille selvää, että tarvitsemme terveen luonnon ja luontosuhteen.

Suojelua voi tehdä kestävästi vain, jos paikallinen väestö pystyy elättämään itsensä muutoin kuin raivaamalla metsiä ja tappamalla villieläimiä.

Tasa-arvo ei ole mikään kuorrute lajiensuojelun ohessa, vaan oleellinen osa elokirjon suojelua.

Lue kaikki Sanna Hellsrömin kolumnit tästä.

Lue myös: Rumaa ja rikollista rihkamaa – Näin salaa metsästetty norsunluu tulee turistikauppaan

Takavarikoitua norsunluuta

Vietnamilaiselta seurueelta takavarikoitiin kesäkuussa 2014 Hong Kongin lentokentällä 790 kiloa norsunluuta matkalla Angolasta Kambodžaan. © EPA / ALEX HOFFORD

X