Suomen hyvät puolet: maa on lujaa jalkojen alla

Jaa kaverilleTilaa Seura

Vain elämää, mutta voi sen nähdä näinkin. Koikkalainen on pärskinyt viikon päivät flunssan kourissa. Se ei todellakaan ole pikkuvaiva, vaan jatkuvaa nenänpyyhkimistä, keuhkojen joka sopukkaa myllääviä yskänpuuskia, mahaa kääntävää kipua, loputonta limaa, kuumaa ja kylmää hikeä, ajatusten harhailua ja keskittymisen puutetta. Rinnastakin puristaa.

Kokemus on, että eivät siinä oikein rokotuksetkaan auta: vähintään kerran pari vuodessa on tämä ruljanssi vaan käytävä läpi. Eikä siitäkään ole mitään näyttöä, että flunssa jollakin tavalla jalostaisi ihmistä. Ainakin Koikkalaisen kohdalla on paremminkin päinvastoin.

Pikkujoulut ja flunssa eivät ole hyvä yhdistelmä. Flunssainen ei ole hyvä ja kestävä juhlija. Jaloissa ei ole riittävää lentoa parketilla, eikä suusta solju sujuvasti juttua. Pitää olla hyvässä timmissä, kun lähtee baanalle. Siinä mielessä vuodenaika on huono. Syyssateet, myrskyt ja tuulet luovat otollista maaperää flunssalle. Mitkä pitäisi siirtää pysyvästi, kellot, myrskyt vai pikkujoulut?

Isänpäivä hurahti ohi. Niko Kettunen kertoi mainiolla Viikon eläin -palstallaan Helsingin Sanomissa, että pieni merihevonen synnyttää kerralla noin 1 500 poikasta.

Synnyttäjänä on poikkeuksellisesti koiras, joka kasvattaa jälkeläisensä vatsapussissaan ja lykkää ne sitten kirjaimellisesti valmiina mereen. Jälkihoitoa ei ole: pienet, mutta täysin kehittyneet poikaset saavat heti pärjätä kavalassa maailmassa ihan omillaan.

Ja maailma on kavala. Poikasista selviää hengissä ehkä prosentti. Tässä tapauksessa siis noin 15 taas sukua jatkavaa merihevosta. Se tuntuu tragedialta, mutta lisääntyvillä merihevosilla on monen muun eläinlajin lailla suuren massan strategia ja logiikka. Kun poikasia on tuhottomasti, niistä selviää elämän ankarista alkuvaiheista todennäköisesti hengissäkin ainakin muutama.

Merihevoset eivät tiettävästi juhli isänpäiviä. Ehkä siinä on myös hyvät puolensa. Esimerkiksi 1 500 isänpäivän korttia kuulostaa jo melkoiselta urakalta – ainakin vastaanottajan kannalta.

Suomenmaassa on paljon hyvää, mutta jonkin verran myös mätää. On täällä asuessa kuitenkin se mainio puoli, että maa pysyy kutakuinkin paikoillaan. Eikä Koikkalainen puhu nyt poliittisesta myrskystä toiseen siirtyvästä tasavallasta, vaan jalkojen alla olevasta kovasta maasta.

Kova maa jalkojen alla ei ole koko maapallolla ollenkaan itsestäänselvyys. Kun Koikkalainen maanantaiaamun varhaisina tunteina viimeistelee palstaansa, uutiset kertovat, että ankarat maanjäristykset ovat vavisuttaaneet maata Iranin ja Irakin rajalla. Kuolonuhrien määrästä ei tässä vaiheessa ole tietenkään tarkkaa tietoa.

On jonkin sortin lottovoitto syntyä Pohjolaan ja Suomeen. Tämä on oikeusvaltio. Tämä on kansalaisyhteiskunta. Täällä pahimmat epäoikeudenmukaisuudet ja rakenteelliset vääryydet saa ainakin nostettua tikun nokkaan eikä nälkäänkään pitäisi kenenkään kuolla. Lämpöä ei silti riitä jokaiselle, ja hyvää on muutoinkin jaossa epätasaisesti.

Sen pääministeri Juha Sipilä voi kuitenkin sanoa valtakunnan vahvuudeksi, että Suomessa maa pysyy paikoillaan.

Maa on niin tukevasti paikoillaan, että itse asiassa se onnistuu ilman Sipilä ykköstäkin.

X