Laulaja Pepe Willbergin tyyli on odottamaton ilo silmälle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Seura

Pepe Willberg on hämmästyttänyt Tyylituomaria kahdesti: ensin tanssimalla yllättävän tyylikkäästi Tanssii tähtien kanssa -kisassa, ja nyt yllättävällä tyylikkyydellään.

Kun Tyylituomari kävi läpi Willbergin asuja vuosien varrelta, ikisuosittu laulaja paljastui oikeaksi pukeutujaksi. Tyylissä on nousuja ja huippukohtia, muttei lainkaan pohjanoteerauksia tai omituisuuksia.

Willbergillä on tarkka värisilmä ja kyky pukeutua oikean kokoisiin vaatteisiin. Eikä 70-vuotias laulaja ole ukkoutunut tai tippunut kyydistä. Päinvastoin Willberg on pitänyt itsensä kuosissa ja tyylinsä mukana muodissa – housut ovat kapealahkeiset, kengät ajanmukaiset.

Hän ottaa riskejäkin: Willberg käyttää välillä esimerkiksi kiiltäviä kankaita ja tavallista pidempiä jakkuja. Eikä hän näytä kukkapaidassakaan rentun ruusulta vaan kukoistavalta kesämieheltä. Ja se saa tämän miehen kyyneliin.

Kuvat: Tiia Ahjotuli, Kai Gustaffson, Kari Hautala, Pekka Mustonen, Fred Ohert/OM-arkisto

Galleria

X