Presidenttiehdokas Hillary Clinton on jo voittaja, sillä hän on selättänyt pukeutumisongelmansa.
Teksti:
Sami Sykkö

Hillary Clintonilla on paljon avuja, mutta tyylitaju ei ole yksi niistä. Aikoinaan Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena hän teki parhaansa, mutta oli useimmiten kuin lainavaatteissa. Ja ulkoministerinä hän sai kritiikkiä jopa vääränlaisesta poninhännän hiuslenkistä.

Nyt käynnissä on viimeinen taisto. Marraskuussa Yhdysvalloille valitaan uusi presidentti, eikä Hillaryn kampanjassa ole jätetty mitään sattuman varaan. Tiettävästi ehdokas on saanut pukeutumisapua korkeimmalta mahdolliselta taholta, itseltään Amerikan Voguen päätoimittajalta Anna Wintourilta.

Clintonin vaalivaatekaappi onkin arvokkaan ja laadukkaan näköinen. Värit ovat kirkkaita ja puhtaita, ja usein yllä on oman maan lipun sävyjä. Tyylillisesti Hillaryn vaatteet viestivät voimaa, energiaa ja valtaa.

Clinton aikoo selvästikin voittaa, vaikka presidentiksi pitäisi työntyä napinlävestä.

Hillary Clinton, 68, on amerikkalainen poliitikko.

Galleria

X