Näyttelijä Kristiina Haltun suoritus vaatekaapilla saa kiittävän arvion. Korjattavaa löytyy vain jalkinepuolelta.
Teksti:
Sami Sykkö

Näyttelijä Kristiina Halttu on tarjonnut Tyylituomarille monta miellyttävää hetkeä Suomen kansallisteatterissa. Näytelmästä riippumatta hän lunastaa paikkansa, ja samoin on uudessa Sorjonen-poliisisarjassa. Haltun esittämä poliisi on uskottava muuten hiukan epäuskottavassa tv-tarinassa.

Pukeutujanakin Halttu ansaitsee ruusuja – joskin myös pari risua. Hän suosii kauniita naisellisia vaatteita, meikkiä ja kampauksia, mutta jostain syystä Halttu on viehtynyt myös raskaisiin, lapiomaisiin saappaisiin. Ne ovat vaatteiden kanssa niin sanotusti eri näytelmästä.

Halttu on kertonut saksineensa nuorena hiuksensa pois yrittäessään olla kuin kovat jätkät. Viime vuosina hän on surrut sitä, että alkoi nauttia naiseudestaan vasta nelikymppisenä, kun kauneus oli jo kadonnut.

Tyylituomari kannustaa: hyvältä näyttää ja yhä ehtii, kaunis Kristiina!

Kristiina Halttu, 53, on näyttelijä.

Galleria

X