Minna Parikan pukeutuminen on kirjavaa katsottavaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sami Sykkö

Kenkäsuunnittelija Minna Parikan ura on kasvanut viimeisen vuoden aikana kovasti korkoa. Hän on saanut omaperäisiä ja hauskoja kenkiään myyntiin maailmalle merkittäviin netti- ja muotimyymälöihin, ja hänen luomuksiaan käyttävät useat kansainväliset julkkikset.

Kaiken huipuksi Parikka on taitava liikenainen. Hän on pitänyt bisneksen itsellään ja kerää nyt siitä tulevat voitot.

Yrittäjänä Parikka on määrätietoinen ja johdonmukainen, mutta pukeutujana hän on kuin kokeilunhaluinen taiteilija, joka rakastaa rohkeita repäisyjä ja vallattomia villityksiä.

Otetaan esimerkiksi hänen kampauksensa. Se on vaihdellut ruskeasta vaaleanpunaiseen ja kiharasta geometriseen. Kaljua unohtamatta.

Pukeutumisessa on samaa luomisen riemua. Parikka on sanonut ihailevansa Lady Gagaa, joka voi vaihtaa tyyliä joka päivä. Varsin ansiokkaasti Parikka onnistuu siinä itsekin.

Minna Parikka, 31, on kenkäsuunnittelija.

Galleria

X