Eeva Ahtisaari ei ole saanut tyylistään ansaitsemaansa kunniaa.
Teksti:
Sami Sykkö

Rouva Eeva Ahtisaaren kuvia katsellessaan Tyylituomari tulee kerrassaan hyvälle tuulelle! Eevan tyyli on ilo silmälle: yksinkertainen muttei tyhjänpäiväinen. Toisinaan Ahtisaari on valinnut ylleen turhan suuria telttoja, mutta toisaalta ne ovat olleet aikansa muotia.

Presidentin puoliso ansaitsee kiitosta myös rohkeista värivalinnoista. Syvät siniset, loisteliaat vihreät, tummat viininpunaiset – kaikki Eevan ystäviä. Lisäksi kampaus on aina kaunis ja ehostus huolellinen.

Jos Martti Ahtisaaren otsalaastareista väännettiin aikoinaan vitsiä, Eevasta ei sanottu pahaa sanaa. Ei ollut syytä. Hän hoiti tonttinsa tyylillä.

Kun pukeutuminen kuvastaa vaatteiden kantajan persoonallisuutta, Eeva Ahtisaaren tapauksessa vaatevalinnat viestivät viehättävästä, tasaisesta ja diplomaattisesta persoonasta. Hän ei asetu asuineen kansan yläpuolelle vaan sen keskelle.

Eeva Ahtisaari, 79, on filosofian maisteri ja entinen historianopettaja.

Galleria

X