Marion hallitsee suuret linjat.
Teksti:
Sami Sykkö

Kauan sitten Tyylituomari törmäsi Marion Rungiin erään helsinkiläisen teatterin kulisseissa. Marion oli menossa lavalle, mutta ehti silti kiinnittää huomiota Tyylituomarin hiusten leikkaukseen ja ystävällisesti kehua sitä.

Tyylituomari oli nuori eikä ymmärtänyt vastakohteliaisuuden voimaa. Sen jälkeen Tyylituomari ei ole tavannut Marionia, jotta olisi voinut korjata virheensä.

Sillä siinä missä Katri Helena uskoo pukeutujana minimalismiin ja Paula Koivuniemi nuorekkuuteen, Marionilla on oma mainio linjansa. Se on jossain määrin säkkimäinen, mutta Marion ei olisi Marion, jos asuissa ei olisi myös loistoa, vähintään kimaltelevan rintarossin verran.

Hän on kuin kuka tahansa kansainvälinen superstar: asujen mahdolliset eksentrisyydet peittoaa kantajan kiistämätön karisma. Kun Marion laulaa lavalla tai televisiossa, siellä säkenöi koltusta riippumatta.

Marion Rung, 69, on laulaja.

Galleria

X