Teksti:
Koikkalainen

Lipsahtiko nyt vahingossa jotain? Luoja soi pienelle pohjoiselle katajaiselle kansalle pitkän sadeputken jälkeen käsittämättömän hienon viikonlopun. Koikkalainen tallusteli Pyhämaan Pamprinniemen hienoilla kallioilla ja keräili kallioitten väliin jääviltä mättäiltä puolukoita. Paljon sai kävellä, mutta löytyi. Sivussa sopi myös ihastella sienisatoa. Perinteisiä suolasieniä, lähinnä kangasrouskuja, oli runsaasti.

Vaikka oli jo syyskuun loppu, lämpötila lähenteli kahtakymmentä astetta, aurinko porotti ja taivas oli kirkkaan sininen. Siellä Koikkalainen sai ihailla huikeaa luonnonnäytelmää: lempilinnut kurjet treenasivat monikymmenpäisenä joukkona kömpelösti porukkalentoa, törähdykset ja varoitukset kiirivät ilmassa. Epäselvyyttä oli siitä, kuka vetää sakkia. Edessä on pitkä ja voimia vaativa lentomatka.

Luoja huijasi ihmisiä myönteisesti. Se olisi voinut hämätä myös hirvikärpäsiä, luojan luomia nekin. Olisi sopinut viestittää niille, että nyt olisi parasta pysytellä vain omissa koloissa tai hirvien nahoissa.

Mutta liikkuivat ne. Valtoimenaan. Kourakaupalla.

Liekö Suomessa enää hirvikärpäsetöntä kolkkaa. Idän tulokkaita oli Varsinais-Suomessa vielä muutama vuosi sitten vain nimeksi. Ja poronhoitoalueillakin se on tuttu, kiusallinen riesa, josta ei enää eroon päästä.

Vain arvailla voi, mitä Tuntemattoman sotilaan suruton Turun poika Urho Hietanen olisi tokaissut kaapiessaan niitä niskastaan Karjalan korvissa hyttysten kera.

Kun lämpöaalto helli Suomea, Saksassa puhalsivat toiset tuulet. Valtapuolueet saivat parlamenttivaaleissa pahasti nenilleen, vaikka niin liittokansleri Angela Merkelin johtamat kristillisdemokraatit kuin Martin Schulzin sosiaalidemokraatitkin saivat äänistä yhteensä yli puolet. Molempien kannatus putosi, mikä merkitsee sitä, että kaikkien aikojen suurimman tappion kärsinyt SPD siirtyy oppositioon.

Oikeistopopulistisesta Vaihtoehto Saksalle -puolueesta tuli 12,6 prosentin kannatuksella parlamentin kolmanneksi suurin puolue. Se nousi parlamenttiin ensimmäistä kertaa.

Puhuri tuntuu koko Euroopassa. AfD-puolueen nousu on iso käänne: poliittinen äärioikeisto sai ensimmäistä kertaa sitten natsien vallan jalansijan liittopäiville. Hallitusneuvotteluista ei tule helpot, koska maahanmuuttovastainen äärioikeisto sai ääniä juuri kristillisdemokraateilta ja sosiaalidemokraateilta. Angela Merkel pysyy kuitenkin vallassa ja lähtee liittokanslerina neljännelle kaudelleen johtamaan Saksaa. Enää se ei käy kuin ennen. Asema horjahti pahasti.

Kun syksy saa, Suomi jakautuu kaupunkien valoihin ja maaseudun hiljaisuuteen. Hämmästyttävä on syksyisen mökkipaikkakunnan vertailu kesään. Kun pimeys laskeutuu, se on läpitunkematon. Teillä ja kylänraiteilla on vain vähäistä liikettä, eikä kesäisin vilkkaan kyläkaupan ovi juurikaan käy. Elämä jatkuu säästöliekillä. Ihmiset käpertyvät oloihinsa, valot sammuvat. Kurkikin jo lähti.

Käypä joskus katsomassa. Ero on käsin kosketeltava.

Uusi viikko käynnistyy oudoissa merkeissä: säätiedotukset lupaavat kaunista viikkoa. Maanviljelijöille se on helpotus. Osa sadosta on ehkä vielä pelastettavissa.

Puolukka on hyvä ruuanlisä, mutta pelkästään sillä ei pärjää kukaan.

X