Virosta ostettu olut on liian kallista virolaisille

Jaa kaverilleTilaa Seura

Tämä on maailman palkka: ei muuta kuin kylmä potku Robert-pojan perseelle. Ikinuori, terve ja kansaansa pyyteettömästi rakastava sotaveteraani saa lähteä. Ei ihme, ettei Mugabe itsekään tunnu tajuavan, mitä maassa on juuri nyt tapahtuu. Samanlainen pöllämystynyt ilme nähtiin Romaniassa, kun Ceausescun diktaattoripariskunta saateltiin palatsistaan vuoden 1989 joulun alla suoraan teloituskomppanian eteen.

Mutta tätä se on, ei auta. Mugaben pojankin on vanhoilla päivillään etsittävä Grace-vaimoineen, 52, uusi leipäpuu tai saatava edes rupunen eläke. Enää ei pöyhistellä kärpännahkainen viitta hartioilla kultatuolissa. Pieninä palasina on Robertinkin leipä jatkossa maailmalla, eikä Grace-vaimolla ole asiaa luksustavarakauppoihin.

Lopussa kiitos ei seiso.

Missä vaiheessa ihmisestä tulee korvaamaton? Tapahtuuko se silloin, kun vallan makeus yhdistyy liehittelevän hovin 24H-ylistykseen? Milloin korva ei enää kuule eikä silmä pysty näkemään, että todellisuus on jotain muuta kuin se, mitä paloitellen ja kaunistellen hallitsijalle halutaan näyttää?

Kuka haluaa kuulla yhdenkään huonon uutisen, kun tarjolla on vain hyviä?

Ei Robert Mugabe ole lajinsa ainoa. Kyllä näitä pikku-mugabeita riittää. Mittasuhteet ovat toiset, mutta asetelma sama: korvaamaton ei pysty enää valtansa ja itseriittoisuutensa lumossa näkemään, että asioilla voisi olla toinenkin puoli ja että ne voisivat hoitua ilman hänenkin kaikkivoipaisuuttaan.

No niin, taas kävi näin. Sanokaa aina heti, kun Koikkalainen alkaa paasata. Ei nimittäin ole asiaa, josta ei voisi puhua mieluummin huumorilla kuin suu kaikentietävässä vaahdossa.

Eli toisin sanoen kuin tutkijat ikään: Zimbabwessa on tapahtumassa vallanvaihdos. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Kukaan ei tiedä, tuleeko Mugaben tilalle vain uusi Mugabe. Muu ei muutu kuin hallitsijan nimi.

Ei kummallisuuksia tarvitse hakea Afrikasta saakka. Riittää, kun pysyy Suomessa tai menee korkeintaan Viroon. Kysymys on tietysti viinasta ja sen veroista.

Lännen Mediassa kolumnisti Ivo Laks kirjoittaa, että olut alkaa olla verojen vuoksi liian kallista virolaisille. Niinpä he ostavat suurenevassa määrin oluensa Latviasta.

”Jo nyt arviolta 30 prosenttia Virossa juotavasta oluesta on tuotu etelänaapurista. Tavara on aivan samaa Sakun tai A.LeCoqin olutta, mutta puolet halvempaa.”

Korottamalla alkoholiverojaan Viro pyrki lisäämään valtion verotuloja. Seuraamukset ovat olleet päinvastaiset. Saadun veron määrä on pienentynyt, ja oluet haetaan nyt Latviasta. Suomalaisetkin käyvät jo siellä saakka olutostoksilla.

Ahneella on paskainen loppu. Olutveroissakin. Mutta onko järkeä, että olutrekat kulkevat reittiä Suomi–Viro–Latvia ja sitten ihmiset kuskaavat samat kopat takaisin?

X