Teksti:
Koikkalainen

Nyt se on sitten saavutettu. Näinä päivinä 100-vuotiaan Suomen juhlinnat saavuttavat ääripisteensä. Enemmistölle ne ovat täyttymys ja ainutkertainen tapahtuma, mutta niin kuin aina, monelle myös ähkyä ja äänetöntä vastoinhangottelua: vähempikin riittäisi.

Koikkalainen on – tässäkin asiassa – kohtuuden kannattaja ja keskitien kulkija. Juhlat ovat perustellusti paikallaan, mutta paistattelu ja samat laulut alkavat äklöttää. Tiraus mielikuvitusta ja levyn vaihto voisivat katkaista pimeimmän vuodenajan selän paremmin kuin ikivanhojen itsestäänselvyyksien hokeminen. Olkoot tässä kuitenkin tarkemmin määrittelemättä.

Sata vuotta valtiollista itsenäisyyttä ei suinkaan ole kirkossa kuulutettu ja pysyvä saavutettu etu. Etu on koko ajan katkolla ja koetteilla; historiaa ei ole kirjoitettu maailman tappiin, tilanne elää. Dramaattisia käänteitä on vähemmän kuin ennen, mutta hiljaisuus on näennäistä. Itämeri on rauhallinen, mutta pinnan alla muhii aina.

Sama koskee myös isänmaallisuutta ja sitä, millä tavoin hyväksi koetun suomalaisen elämäntavan puolesta käydään jokapäiväistä kamppailua. Joillekin isänmaallisuus on viran puolesta tulevaa, näkyvää jokavuotista pyörähtelyä Linnan juhlissa. Jotkut taas tekevät itseään esiin nostamatta mieluummin hiljaista taustatyötä ja elävät sitä suomalaista arkea, jonka säilymisen puolesta ovat valmiita vaikka kuinka suuriin uhrauksiin. Ilman prenikoita, arvonimiä ja huomionosoituksia.

Eipä kuitenkaan aseteta kumpaakaan ääripäätä toistaan paremmaksi. Tämä on vapaitten valintojen maa. Vapauden puolesta on talvi- ja jatkosodan hangilla taisteltu, kuoltu sekä nälkää ja vilua nähty ja kotirintamalla samoja taisteluja aineellisesti ja henkisesti tuettu. Sotaakin kun voi käydä niin monella tavalla. Ei se ole ”vain” eturintaman räiskettä ja sankaritekoja.

Historian isot pyörät kääntyvät raskaasti. Itsenäisenä valtiona Suomi on nuori, vaikka Suomen itsenäistymisestä tuntuu olevan jo ikuisuus. Aikalaisiakin on vielä, mutta he alkavat olla vähissä, samoin elävät, itse koetut muistikuvat.

Iltalehden selvityksen mukaan elossa on tällä hetkellä 362 vuonna 1917 syntynyttä suomalaista. Heistä 296 on naisia ja miehiä 66. Ennen 6.12.1917 syntyneitä suomalaisia on vielä 1 259. Heistä on naisia 1 054 ja miehiä 205 eli noin viidennes.

Elintaso on noussut. Satavuotiaat eivät ole enää harvinaisuus. Iso saavutus sekin.

Tv-kamerat ja kristallilamput sammutettiin ajallansa Linnassa. Juhliva Suomi palaa arjen töihin. Nyt niitä onkin tarjolla enemmän kuin aikoihin. Lievää myötätuulta siis ilmassa toiselle satavuotistaipaleelleen starttaavalle kansakunnalle.

Kovassa on silti ihmisten leipä.

Itsenäisyyspäivän alla Koikkalaisen ovikello soi. Ilta oli jo pitkällä. Pihavalo syttyi, mutta se ei kauas synkässä pimeydessä ulottunut.

Pihamaalla seisoi kaksi nuorta miestä. Juuri ja juuri erottuivat pihapuita vasten.

Se kuulosti melkein vitsiltä. Pojilla oli tarjolla aurinkopaneeleita.

Rinnassa möyri niin paljon myötätunnon aaltoja, että olisi melkein pitänyt ottaa tarjous vastaan. Eikä ollut sydäntä kysyä, että kannattaisiko odottaa hiukan otollisempaa hetkeä ja pitää aurinkopaneeleiden kenttämarkkinoinnissa pieni paussi. Edes sen verran, että kauppiaan kasvot erottuisivat mustan keskeltä.

Sujuisikohan kalossikauppa nyt hiukan paremmin?

X