Sukupuolineutraali hätä

Jaa kaverilleTilaa Seura

Jos vessahätä on tasa-arvoinen ja demokraattinen, miksi ei sen ratkaisukin?

Vasemmistoliiton valtuutettu Anna Vuorjoki on tehnyt aloitteen sukupuolineutraalien vessojen perustamisesta Helsingin kaupungin toimipisteisiin. Perusteena on, että erilliset vessat miehille ja naisille syrjivät transsukupuolisia ja muunsukupuolisia. Voitte varmasti arvata, mitä aloitteesta on kirjoitettu keskustelupalstoilla. Sellaista tietenkin, että nyt alkaa mennä tämä vähemmistöjen hyysääminen vähän liian pitkälle.

Olen toista mieltä. Sukupuolineutraali julkinen vessa on erinomainen ajatus. Jos olet toista mieltä,
mikä sinun mielestäsi on rationaalinen selitys sille, että meillä ylipäänsä on erilliset vessat miehille ja naisille. Jos miehet olisivat saaneet päättää – ja he kyllä ilmaisivat mielipiteensä varsin suoraan noin sata vuotta sitten – naisille ei olisi julkisia vessoja ollenkaan.

Kun tässä puhun julkisista vessoista, tarkoitan sellaisia moderneja vessoja, jotka esiteltiin Lontoon maailmannäyttelyssä vuonna 1851. Niistä alkaa julkisten modernien vessojen tarina länsimaissa. Tätä ennen julkisilla paikoilla saattoi olla jotakin vessantapaisia, mutta useimmiten ei. Niinpä julkisilla paikoilla liikkuvien oli toimitettava tarpeensa missä milloinkin: puistikoissa, sivukujilla ja takapihoilla. Ranskassa oli 1500-luvulla säädetty erikseen, ettei hovin puistikoissa saanut käydä tarpeilla – mikä kertonee siitä, että se nimenomaisesti oli suosittu paikka tähän asiaan.

Kun julkisten vessojen verkosto laajeni Lontoossa, ne olivat aluksi vain miehille. Naisilta oli vessoihin pääsy kielletty. Naiset saivatkin tehdä hartiavoimin työtä, että kaupungin valtaapitävät suostuivat edes harkitsemaan vessatiloja, joissa naisetkin saattoivat käydä helpottamassa hätäänsä. 1870-luvulla perustettiin Ladies Sanitory Association, joka kampanjoi naisten oikeudesta käyttää julkisia vessoja.

Lontoolaisten naisten taistelu WC-oikeuksiensa puolesta kulminoitui Camden Townin vessaskandaaliin vuonna 1900. Kaupungin asettama komitea suunnitteli naisten WC:n perustamista  Park Streetin ja Camden High Streetin vilkkaasti liikennöityyn solmukohtaan. Sitä nousi vastustamaan kansanliike, jossa oli mukana alueen asukkaita ja yrittäjiä, kaikki sattumoisin miehiä. He valittivat, että naisten WC:n perustaminen suunnitellulle paikalle johtaisi tonttien arvon alenemiseen. Bussiliikennöitsijä puolestaan väitti, että WC-rakennus olisi liikenteen tukkona muutenkin ruuhkaisella alueella. Kun paikalle rakennetiin WC-rakennuksen puinen malli, sitä päin ajettiin saman päivän aikana uskomattomat 45 kertaa.

Yksi komiteassa istunut ja  naisten WC:n puolesta puhunut henkilö oli näytelmäkirjailija George Bernard Shaw. Hänen mukaansa ei ollut uskottavaa, että yhtenä päivänä jokainen Camden Townin linjaa ajava bussi, jokainen kauppiaan hevoskärry kahden mailin säteellä, ja jokainen muu kärry, joista osa on ajettu paikalle tarkoituksella, törmäisi WC-rakennukseen juuri sellaisella voimalla, ettei auto tai kärry kärsi vahinkoja. Ajatus naisten WC:stä oli niin kuohuttava viktoriaanisen ajan miehille, että he olivat valmiita kampanjoimaan sitä vastaan näinkin rajuin toimenpitein. Camden Townin vessaskandaalin historiaan voit tutustua tästä Barbara Pennerin artikkelista.

Yhdysvaltain puolella tilanne oli myös mielenkiintoinen. Muistamme Yhdysvaltain historiasta rotuerottelun, mutta jos luomme silmäyksen 1800-luvulle, voisi puhua myös sukupuolierottelusta. Monissa kaupungeissa julkiset tilat oli erikseen miehille ja naisille: kirjastoissa oli naisille erillinen naisten puoli, tavarataloissa miehille oli kahvihuoneet, naisille salongit,  posteissa ja pankeissa oli erillinen sisäänkäynti miehillle ja naisille, ja junissa oli naisille omat vaunut. Tässä ympäristössä oli luonnollista, että myös julkiset WC:t – sitten kun niitä tuli – olivat erikseen miehille ja naisille. Kysymys vain kuuluu, että nyt kun pankkeihin ja postitoimistoon ei enää ole erillisiä sisäänkäyntejä naisille ja miehille, miksi olisi erillisiä vessojakaan?

Jos palaamme tähän päivään, on syytä puhua julkisista vessoista hieman laajemmin. Vessahätä on tasa-arvoinen ja demokraattinen; kaikilla on säännöllisesti vessahätä. Kun hätä tulee, on päästävä vessaan. Toisille vessahätä on kuitenkin isompi asia kuin toisille. Meillä on kasvava vanhusväestö, ja näin ollen yhä useammalla meistä on pidätysongelmia. Elämä pidätysongelmien kanssa on haastavaa. Jos pidätysongelmaisen täytyy lähteä kaupungille, ensimmäinen asia, mitä hän miettii on se, onko reitillä julkisia vessoja. Jos vessoja ei ole, tai ei ole varmuutta siitä, miten helposti niihin pääsee (tai jos ne ovat siivottomia), hän jää kotiin. Eikä tämä koske vain vanhuksia. Moni nainen muistaa vastaavat ongelmat raskausajaltaan. Myös vanhemmat, jotka ovat liikkeellä pienten lasten kanssa, kokevat jokaisen vapaan ja siistin julkisen WC-tilan siunauksena.

Sen valossa, mitä olen juuri sanonut, julkisia vessoja voisi pitää ihmisoikeusasiana. Siksi niihin pääsyn pitäisi olla mahdollismman esteetöntä: niistä ei saisi periä maksua eikä vessaan pääsyä saisi rajoittaa minkään ominaisuuden perusteella – sukupuoli mukaan lukien. Jos vielä voisi toivoa, julkisia vessoja ei pitäisi piilottaa hämärien käytävien päähän kuin kollektiivista likaista salaisuutta, vaan niiden pitäisi olla keskeisellä paikalla.

Seuraavaksi koetan sitten kuvata, millainen olisi hyvä julkinen vessa. Lähteeni on sosiologi Harvey Molotchin toimittama kirja Toilet: Public Restrooms and the Politics of Sharing, mutta valitettavasti kuvaukseni tulee ulkomuistista.  Hyvä julkinen vessa olisi suuri ja avoin suorakulmion muotoinen tila, jossa on neljä sisäänkäyntiä, yksi kussakin nurkassa. Sisäänkäynnit olisivat ovettomia ja yhteydessä toisiinsa, joten voisit mennä sisään ja ulos mistä tahansa oviaukosta. Vessakopit olisivat keskellä huonetta selkä toisiaan vasten ja jakaisivat tilan näennäisesti kahtia.  Pesulavuaarit olisivat vessakoppien vastakkaisilla seinillä.

Jos halutaan, toinen puoli voisi olla naisille ja toinen miehille, mutta koska tila olisi yhteinen, naiset voisivat pyrähtää miesten puolella, jos naisten puolella on täyttä, tai toisinpäin. Tämä puolisuus muodostuisi helposti, jos pisuaari sijoitettaisiin vain toiselle puolelle. Jos halutaan täysin sukupuolineutraalit tilat, pisuaarit voi sijoittaa molemmille puolille tai jättää ne kokonaan pois. kuten Ruotsissa on tehty.

Sanomattakin on selvää, että julkisen vessan on oltava siisti. Siellä on oltava kukkia, ja miksi ei myös tauluja tai musiikkia. Lisäksi siellä voisi olla miellyttävät penkit , joissa voi istua ja odottaa omaa vuoroaan tai sitä, että ystävä saa itsensä ehostettua.

Olisiko tällainen vessa sitten turvallinen? En tietenkään tiedä, koska en tiedä onko tällaisia vessoja olemassa. Tämä kysymys näyttää kuitenkin jakavan ihmiset kahteen ryhmään. Se, johon itse kuulun, ajattelee, että paras turva meillä on toisissamme. Toisin sanoen, miehet eivät yleisesti ottaen ole raiskaajia ja pahantekijöitä, vaan kunnon ihmisiä, ja jos he kuulevat, että nainen on ahdingossa, he rientävät auttamaan. Näin toisten ihmisten läsnäolo tekisi vessat turvallisemmiksi, ei turvattomammiksi.

Toinen ryhmä taas ajattelee, että turvallisuus on jotakin, mikä tuotetaan turvallisuusteknologioilla kuten järjestysmiehillä, valvontakameroilla  ja lukoilla, ja joiden mielestä turvallisin tapa suoriutua julkisesta hädästä on tehdä se mahdollisimman yksityisesti ja kontrolloidusti. He ovat monesti sitä mieltä, että sukupuolineutraali vessa ei välttämättä olisi turvallinen.

Näin lopuksi on tietysti otettava huomioon, että satun olemaan mies, joten en voi täysin tietää, miltä kysymys sukupuolineutraalista vessasta naisten näkökulmasta näyttää  Esimerkiksi feministien joukosta kuuluu mielipiteitä, joiden mukaan naisten on turvallisempi olla julkisissa vessoissa keskenään kuin miesten kanssa.

On tietenkin totta, että julkisissa vessoissa voidaan vetää huumeita, harrastaa seksiä ja tehdä muita laittomuuksia. Kaupunki voi tällöin reagoida kahdella tavalla. Yksi tapa on rajoittaa vessaan pääsyä esimerkiksi tekemällä siitä maksullisen tai valvoa vessan käyttöä jollakin tavalla. Tällöin yksien rangaistus koituu kaikkien vessaa käyttävien rajoitukseksi, enkä ole varma, onko tämä hyvä idea. Toinen vaihtoehto olisi tehdä julkisista vessoista mahdollisimman ”julkisia” siinä mielessä, että ne sijaitsisivat keskeisellä paikalla, ja ne olisivat niin hienoja, tyylikkäitä ja miellyttäviä, että ihmiset tuntisivat niistä ylpeyttä, ja he haluaisivat suojella niitä vandalismilta ja väärinkäytöksiltä.

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

”Jos olet toista mieltä, mikä sinun mielestäsi on rationaalinen selitys sille, että meillä ylipäänsä on erilliset vessat miehille ja naisille.”

Yksi keskeinen syy on talous. Pisuaarit ovat halvempia, nopeampia käyttää ja vaativat vähemmän tilaa kuin WC-kopit. Pisuaareja voivat käyttää käyttävät yleensä vain miehet, joten naisten vessaoihin niitä ei tehdä. Naisilla puolestaan on keskimäärin suurempi tarve alapääpesuun. Miesten vessojen kopeissa ei useinkaan ole käsisuihkuja, eikä roskiksia erilaisille kuukautistuotteille. Jos WC-tila suunnitellaan molemmille sukupuolille, jäävät pisuaarit väliin, ja roskikset ja käsisuihkut täytyy laittaa joka koppiin. Sukupuolineutraalit kopit toteutetaan nykyään usein useina yhden hengen WC-tiloina täysimittaisine väliseinineen, omine hanoineen, erillisilmanvaihtoineen yms. ja lisäkustannuksineen. Kaikkein halvimpia ja nopeimpia pienten tarpeiden hoitovälineitä, eli väliseinättömiä pisuaareja sellaisissa vessoissa ei yleensä näy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X