Anna miehelle kala

Jaa kaverilleTilaa Seura

Eteläiseen Afrikkaan on syntynyt omanlaisensa perustulojärjestelmä
Jos on yhtään omakohtaista kokemusta kolmannen maailman ongelmista, on todennäköisesti kuullut seuraavan sanonnan: ”Anna miehelle kala, niin annat hänelle ruokaa päiväksi. Opeta hänet kalastamaan, niin annat hänelle ruokaa loppuelämäksi.”

Taustalla on tietenkin ajatus siitä, että ensimmäinen apu tekee miehen riippuvaiseksi ruoka-avustuksesta, jälkimmäinen antaa hänelle autonomian hankkia oman ruokansa.
Eikä meidän tarvitse mennä kolmanteen maailmaan törmätäksemme sanonnan henkeen. Kotimaassammekin pelkäämme, että sosiaaliapu tekee ihmisistä riippuvaisia sosiaaliavustuksista. Siksi työttömiä on viisaampaa kouluttaa ja uudelleenkouluttaa, jotta he voivat työllään hankkia elantonsa.

En kiistä, etteikö tässä olisi intuitiivista järkeä. Tokihan on parempi, että ihmiset ovat itsenäisiä taloudellisia toimijoita kuin että he olisivat riippuvaisia minkäänlaisista avustuksista. Ajat kuitenkin muuttuvat, ja kun näin käy, vanhat sanonnat voivat itsessään muuttua harhaanjohtaviksi.

Niinpä voimme kysyä, mitä tuo ylläoleva sanonta tarkoittaa maailmassa, jossa kalastuslaivastot ovat niin tehokkaita ja niin pitkälle automatisoituja, että ne tarvitsevat vain murto-osan siitä työvoimasta mitä ne tarvitsivat ennen, ja jossa suurin osa kalastuksen tuloista kertyy kalastuslaivastot omistaville yrityksille?

Toisinpäin muotoiltuna kysymys on ajankohtainen myös meille: Jos tietokoneet ja robotit kykenevät hoitamaan yhä useamman työntekijän työn, mitä hyötyä on kouluttaa ja uudelleenkouluttaa ihmisiä näihin ammatteihin? Jos työpaikkoja ei ole, miten voimme elää?

Näiden kysymysten eteen on jouduttu melko yllättävässä paikassa: Etelä-Afrikassa ja sitä ympäröivissä maissa. Etelä-Afrikassa työttömyys on virallisesti 25 prosenttia, oikeasti paljon korkeampi, ja nuorisotyöttömyys yli 60 prosenttia. Näköpiirissä ei ole mitään, mikä parantaisi tilannetta.

Yksi vastaus, minkä Etelä-Afrikka on keksinyt tilanteen lievittämiseksi, on eräänlainen perustulo. Toisin sanoen, vanhukset, vammaiset ja äidit, joilla on pieniä lapsia, saavat pienen rahasumman hallitukselta – hallitukselta, joka muutoin harjoittaa uusliberaalia talouspolitiikkaa. Summa on kaukana siitä, mitä kaavaillaan suomalaisessa perustulokokeilussa, mutta sitä saa huikeat 30 prosenttia väestöstä. Etelä-Afrikka ei ole tässä kokeilussa yksin; myös ympäröivillä mailla on omat järjestelmänsä.

Antropologi James Ferguson on kirjoittanut eteläisen Afrikan sosiaalipolitiikasta ajatuksia herättävän kirjan, Give Man a Fish. Hän näkee tässä politiikassa suuren paradigman muutoksen.

Etelä-Afrikan ”perustulo” nimittäin on hieman toisenlaisesta maailmasta kuin oma ideamme perustulosta. Kukaan ei kysele, onko se tehokasta tai auttaako se. Työllisyystilanne on niin huono, ettei kukaan odota siihen ihmelääkettä. Sen sijaan Etelä-Afrikan hallitus on kiusallisen tietoinen siitä, miten epätasaisesti tuottavan työn hedelmät jakautuvat. Perustulo on siis eräänlainen ”kansalaisosinko” työmarkkinoilta, jotka ovat yhä tuottavampia yhä vähempien ihmisten panoksella.

Etelä-Afrikan perustulojärjestelmä vaikuttaa myös ihmisten välisiin suhteisiin. Alueilla, joilla työttömyys on suurta, perustulon saajat ovat ainoita, jotka ansaitsevat yhtään mitään. Vaikka perustulo on pieni, se jaetaan edelleen yhä pienempiin siivuihin, kun sukulaiset saavat osansa. Tämä nostaa vanhusten, vammaisten ja pienten lasten äitien asemaa yhteiskunnassa.

Järjestelmällä on toki arvostelijansa, ja tuo arvostelu koskee riippuvaisuus -peikkoa. Ferguson kuitenkin huomauttaa, että näillä seuduilla köyhät ovat aina riippuvaisia jostakin. Kysymys on siitä, millaista riippuvaisuutta halutaan.

Jos siis palaamme alun kalaesimerkkiin, ihmisille ei kannata antaa kalaa eikä opettaa heitä kalastajiksi, vaan heille on tarjottava sitova lupaus siitä, että he saavat osansa siitä totaalisesta kalansaaliista, minkä koneet ja yhä vähäisempi ihmisten työpanos tuottavat.

X