Lintuinfluenssa ja sata miljoonaa tapettua kanaa

Ovatko kanojen joukkoteurastukset kestävä ratkaisu lintuinfluenssan ehkäisemiseksi?

Kun hullun lehmän tauti koetteli Englantia 1980-1990 -luvuilla, intialaiset olivat kauhistuneita. Ei, he eivät olleet kauhistuneita itse taudista – kärsimykseen Intiassa oli totuttu – vaan hätäteurastuksista, joiden varjolla teurastettiin peräti 4.4 miljoonaa nautaa. Intialaiset vetosivat hallitukseen, ettei nautoja tapettaisi, vaan ne voisi lähettää Intiaan. Sairaita tai ei, intiassa ne saisivat elää rauhassa ja vapaina ja kuolla arvokkaasti vanhuuteen.

Tätä keskustelua muistellessa ei voi olla ajattelematta, että missä mahtaisi olla sellainen maa, joka tarjoaisi samanlaista turvapaikkaa kanoille. Lintuinfluenssan ehkäisemiseksi tapettujen kanojen (ja ankkojen ja muun siipikarjan) lukumäärä nimittäin huitelee aivan toisissa lukemissa. Vuosina 2004-2005 pelkästään Aasiassa tapettiin noin sata miljoonaa kanaa, näistä 62 miljoonaa Thaimaassa. Eivätkä joukkotappamiset ole millään muotoa ohitse. Pikainen vilkaisu viimeaikaisiin tapauksiin kertoo, että Japanin Niigatassa tapettiin vuoden 2016 lopussa yli puoli miljoonaa kanaa  ja Etelä-Koreassa ällistyttävät 22,5 miljoonaa kanaa.

Euroopassa lukemat ovat pienempiä, mutta Ranska ilmoitti tammikuussa 2017 tappavansa 800 000 ankkaa ja hanhea, Saksassa on tapettu vuodenvaihteessa siipikarjaa yli 700 000 yksilöä ja Englannissa on ollut useita tapauksia, joissa kussakin on tapettu kymmeniä tuhansia kanoja.

Nämä lukemat toki kalpenevat niiden noin 50 miljardin kanan rinnalla, jotka teurastetaan globaalisti vuosittain ihmisravinnoksi, puhumattakaan kaikista kukonpoikasista, jotka tapetaan rutiininomaisesti pian syntymänsä jälkeen, koska niille ei ole käyttöä munantuotannossa.

Millainen uhka lintuinfluenssa sitten ihmiselle on? Varsin merkittävä, sillä kuolleisuus H5N1 -lintuinfluenssaan on suurempi kuin vuoden 1918 influenssalla, jonka arvioidaan tappaneen 20 miljoonaa ihmistä. Se ei kuitenkaan tartu ihmisestä ihmiseen – vaikka sen uskotaan kehittyvän tähän suuntaan – ja joukkoteurastusten tarkoituksena on varmistaa, ettei se koskaan saavuta tätä vaihetta.

Toisinpäin katsottuna voisi kuitenkin sanoa, että nykyiset ongelmat lintuinfluenssan kanssa ovat pitkälti omaa tekoamme. Lintuinfluenssaa aiheuttavien virusten erilaisia variaatioita on pyörinyt maapallolla miljoonia vuosia ilman, että ne ovat aiheuttaneet erityistä vaaraa nisäkkäille. Mikä siis on muuttunut? Vastaus on broilerissa itsessään. Olemme kehittäneet siitä sairauksille alttiin virushautomon.

Mieti esimerkiksi tätä yksinkertaista asiaa. Nykyiset broileirit kasvavat 300 prosenttia nopeammin kuin rodut 1960-luvulla, mikä tarkoittaa sitä, että ne ohjaavat suuren osan energiastaan lihaksen kasvattamiseen. Tällainen olio ei pärjäisi luonnossa viikkoakaan, koska energia, jonka se ohjaa lihaksiin, on poissa immuunijärjestelmästä. Tämä tekee broilereista alttiita kaikenlaisille taudinaiheuttajille. Monet  lintuinfluenssavirukset ovat alunperin luonnonvaraisten lintujen vaarattomia viruksia, jotka ovat muuttuneet vaarallisiksi vasta päästyään mellastamaan immunologisesti heikoissa broilereissa.

Vaikka broilerit itsessään ovat jo hyvä kasvualusta viruksille, evoluutiobioiologien mukaan joukkoteurastukset pahentavat asiaa. Toisin sanottuna, joukkoteurastukset tarjoavat lyhytaikaisen hyödyn, mutta avaavat oven pitkäaikaisille riskeille.

Ensinnäkin joukkoteurastusten vuoksi kanoilla ei ole mahdollisuutta kehittää vastustuskykyä virukselle. Näin kanapopulaatiot jäävät pysyvästi haavoittuvaisiksi uusille virustartunnoille, mikä voi tarkoittaa vain yhä uusia joukkoteurastuksia.

Toinen ongelma on, että joukkoteurastukset voivat johtaa yhä virulentimpiin lintuinfluenssakantoihin. Normaalisti ärhäkät virukset pysähtyvät omaan ärhäkkyyteensä, eli siihen, että ne tappavat isäntänsä ennen kuin ne leviävät eteenpäin. Näin ärhäkimmät virukset katoavat populaatiosta, ja jäljelle jää kesympiä kantoja. Joukkoteurastuksessa sairaat yksilöt tapetaan, ennen kuin ne ehtivät kuolla influenssaan, ja näin viruksessa ei tapahdu luonnollista valintaa ärhäkistä yksilöistä kesympiin kantoihin. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi monet kannat vaikuttavat muuttuvan yhä virulentimmiksi.

Viimeiseksi rikkana rokassa ovat siipikarjalle kehitetyt rokotteet lintuinfluenssaa vastaan. Jos olet seurannut miten vaikeaa on kehittää kausi-influenssarokotetta ihmisille, ei lintuinfluenssarokotteen kehittäminen ole yhtään helpompaa. Nykyiset linturokotteet ovat niin sanottuja epätäydellisiä rokotteita, eli ne eivät tuhoa virusta, mutta estävät sen leviämisen. Rokotteet ovat yleisessä käytössä Aasiassa, mutta esimerkiksi Yhdysvallat ei ole hyväksynyt rokotetta, ja hyvästä syystä.

Hyvä syy on se, että epätäydelliset rokotteet voivat myös johtaa ärhäkämpiin viruskantoihin. Vuonna 2015 tutkijat osoittivat tämän toisen siipikarjarokotteen kohdalla. Tämä rokote suojaa kanoja niin sanotulta Marekin taudilta, joka ennen rokotuksia oli valtava ongelma kanataloudelle.

PLOS Biologyssa julkaistussa tutkimuksessa osoitettiin, että rokotetuissa kanoissa Marekin tautia aiheuttava virus muuttui entistä virulentimmaksi. Rokotetuista kanoista eristetty kanta tappoi rokottamattomat kanat nopeammin kuin sama kanta rokottamattomista kanoista.

Jos Marekin sairautta aiheuttava virus kehittyy ja muuntuu rokotetuissa kanoissa, sama tapahtuu suurella todennäköisyydellä myös lintuinfluenssaa vastaan rokotetuissa kanoissa, koska molemmissa on kyseessä epätäydellinen rokote. Kanojen rokottaminen epätäydellisillä rokotteilla siis lisää riskiä uusien, entistä virulentimpien viruskantojen kehittymisestä.

MItä tämä kaikki tarkoittaa? Todennäköisesti sitä, ettei globaalista kanateollisuudesta kuulu lähivuosina hyviä uutisia. Lintuinfluenssavirukset muhivat ja mutatoituvat, hätäteurastukset jatkuvat ja paradoksaalisesti pitävät virusongelmaa yllä. Ihmiskunnan voisi olla terveellistä miettiä uudelleen suhdettaan halpaan teollisesti tuotettuun broilerinlihaan.