(Päivitetty: )
Teksti:
Jani Kaaro

Ranskalaistutkijan teoria yhdistää kaksi kiistanalaista aihetta hedelmällisin tuloksin.

Autismi on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, se on selvää. Mutta mistä lisääntyminen johtuu? Tehokkaammasta diagnosoinnista? Muuttuvista kulttuurisista kategorioista patologisen ja ei-patologisen välillä? Vai siitä, että autismi on lisääntynyt oikeasti?

Näitä kysymyksiä on pyöritelty vuosikausia, ja syystä, sillä vastaus on tärkeä. Jos autismi on lisääntynyt oikeasti – eli useammat lapset sairastuvat autismiin kuin ennen – se viittaa ympäristötekijään, joka aiheuttaa autismia. Vastausta on koetettu löytää lukemattomista tutkimuksista, ja tulokset ovat ristiriitaisia. Naturessa vuonna 2011 julkaistu artikkeli summaa tulokset kuitenkin näin: parantunut diagnostiikka ja lisääntynyt tietoisuus autismista eivät selitä kaikkea. On jokin tuntematon tekijä – tai tekijöitä – joka tuo lisänsä korkeisiin autismilukuihin.

Mahdollisia hypoteeseja riittää, mutta keskityn tässä postauksessa varsin lupaavaan teoriaan. Luin siitä itse ensimmäistä kertaa Barbara Demeneix’n kirjasta Toxic Cocktail. Demeneix on endokrinologian professori Pariisin luonnontieteellisessä museossa. Hänen työnsä käsittelee niin sanottujen hormonihäiritsijöiden vaikutusta kilpirauhashormoneihin. Hän on julkaissut satoja tieteellisiä artikkeleita alan keskeisissä julkaisuissa.

Koska tiedemaailmassakin on liikkeellä kaikenlaista huitelijaa, kysyn vielä endokrinologian suomalaiselta asiantuntijalta, tunteeko hän Demeneix’n ja onko hän pätevä. Erittäin pätevä, asiantuntija vastaa.

Jodin opetukset
Demeneix’n teoria perustuu kilpirauhashormonien välttämättömään rooliin sikiönkehityksessä. Keskeinen kilpirauhashormoni on tyroksiini, mutta järjestelmään kuuluu myös muita osia, jotka liittyvät toisiinsa. Järjestelmän aktiivisuus on erittäin tiukasti säädeltyä, eli sikiönkehityksessä hormonia on oltava oikea määrä, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, Jos hormonien tuotannossa tai saatavuudessa esiintyy ongelmia kriitisenä ajanjaksona, vaikutukset voivat olla dramaattisia.

Kilpirauhashormonit tarvitsevat rakennusaineekseen jodia. Jos jodia ei ole, tyroksiinia ei voi tuottaa, ja syntyy hormonivaje. Koska jodinpuute on etenkin takavuosina ollut suuri ongelma tietyillä alueilla, voimme nähdä mitä kilpirauhashormonien vajeesta raskauden aikana seuraa lapsella.

Dramaattisin seuraus on jo lähes unholaan jäänyt sairaus, kretinismi. Siinä jodinpuutteesta johtuvalle tyroksiinivajeelle altistuneet lapset jäivät älyllisesti taantuneiksi, ja vajeen vakavuudesta riippuen joskus myös kääpiökasvuisiksi. Kretinismi oli yleistä monin paikoin Etelä-Eurooppaa ja Alppien vuoristoa. Varhaiset alppikiipeilijät kuvasivat 1800-luvulla osuneensa kyliin, jossa käytännössä kaikki kylän asukkaat olivat kretiinejä.

Vakava kilpirauhashormonien vaje johtaa siis selvään älykkyystason laskuun. Mutta entä lievemmät tapaukset? Tätä on selvitetty Sisilian, Espanjan ja Indonesian jodinpuutteesta kärsivillä alueilla. Näissä on havaittu, että vaikka lapsilla ei päällisin puolin ole merkkejä kretinismistä tai struumasta (toinen jodin puutteesta johtuva oire), heidän älykkyysosamääränsä on alhaisempi kuin verrokeilla, minkä lisäksi heillä on enemmän motorisia ongelmia.

Lancet puolestaan julkaisi vuonna 2013 laajan tutkimuksen, jossa selvitettiin äidin jodin saantia ja sen yhteyttä lasten älylliseen kehitykseen. Tulokset osoittivat, että äitien alhainen jodin saanti raskauden aikana korreloi lapsen alhaisen älykkyysosamäärän kanssa.

Demeneix’n teoriassa ei kuitenkaan ole kysymys jodin puutteesta, vaan siitä, että hormonihäiritsijät – kemikaalit, jotka vaikuttavat hormonaalisiin järjestelmiin – sekoittavat samaista kilpirauhashormonien järjestelmää. Sen seuraukset vain voivat olla moninaisemmat kuin pelkässä jodin puutteessa. Ne riippuvat siitä, mille aineille ja millaisille annostuksille odottava äiti on altistunut, ja missä vaiheessa raskautta altistus on tapahtunut.

Vaikutus lapseen on kahtalainen. Hormonihäiritsijät voivat sekoittaa äidin kilpirauhashormonien toiminnan, millä on suoria vaikutuksia lapsen kehitykseen, koska sikiö on ensimmäiset 12 viikkoa täysin riippuvainen äidin kilpirauhashormoneista. Hormonihäiritsijöitä kuitenkin kerääntyy myös lapsiveteen, josta käsin ne voivat vaikuttaa sikiöön suoraan.

Pääosassa pikkuaivot
Millä tavalla tästä lähtökohdasta sitten päästään autismiin? Käsittelen tässä vain yhtä esimerkkiä.

Viime vuosina autismitutkimuksessa yksi aivojen osa on herättänyt poikkeuksellista kiinnostusta: pikkuaivot. Se käsittää vain 10 prosenttia aivoista, mutta siellä on puolet kaikista aivojen hermosoluista. Pitkään on jo tiedetty, että kilpirauhasen hormonit ovat keskeisessä roolissa pikkuaivojen kehityksessä. Jyrsijäkokeissa tyroksiinin puute – mutta myös liiallisuus – johtaa pikkuaivojen epänormaaliin kehitykseen,

Autismitutkimuksissa yksi johdonmukaisesti esiin nouseva löydös koskee niin sanottuja Purkinjen soluja. Näitä suuria hermosoluja on nimenomaisesti pikkuaivoissa, ja autisteilla Purkinjen soluja on säännönmukaisesti vähemmän ja ne ovat pienempiä kuin terveillä verrokeilla. Tämä muutos voi hyvinkin johtua häiriöistä kilpirauhashormonien säätelyssä, sillä ne ohjaavat nimenomaisesti Purkinjen solujen, etenkin sen haarojen, kehitystä.

On myös osoitettu, että esimerkiksi  palonestoaineet häiritsevät Purkinjen solujen kehitystä nimenomaisesti estämällä kilpirauhashormonien toimintaa.

Se on jo virallista
Hormonihäiritsijöiden vaikutus autismin kehittymiseen ei itse asiassa ole enää vain teoriaa. Vuonna 2015 julkaistiin laaja riippumattomien tutkijoiden katsaus hormonihäiritsijöiden aiheuttamien terveyshaittojen kustannuksista EU:n alueella. Katsauksia oli itse asiassa useampia, joista yksi keskittyi metabolisiin vaikutuksiin (lihavuus, diabetes) ja yksi lisääntymisterveyteen (siittiöiden tuotanto ym.).

Aivojen kehitystä käsittelevässä osassa arvioitiin, kuinka paljon hormonihäiritsijät aiheuttavat autismin tapauksia EU:n alueella. Vastaus oli, että jos lähtöpopulaatioksi otetaan EU:n alueella asuvat noin 12 000 kahdeksanvuotiasta autistia, näistä 300 tapausta johtuisivat hormonihäiritsijöistä. Luku on oletettavasti alakanttiin, sillä siihen on sisällytetty vain vahvin tieteellinen aineisto.

Luku kertoo, että Demeneix’n teoria ei ole eikä yritä olla tyhjentävä selitys autismista. Kuten kuka tahansa autismin tutkija sanoisi, autismi on hyvin moni-ilmeinen sairaus ja sen kehittymiseen voi olla monia syitä. Demeneix’n teoria on kuitenkin vahva ehdokas selittämään sitä, miksi autismi vaikuttaa lisääntyneen viime vuosina. Teoria on tieteellisesti uskottava, tutkijat sen taustalla ovat päteviä ja kokeellinen tutkimuskin näyttäisi pääosin myötäilevän teoriaa.

Teollisuuden vastaus ja asian käsittely EU:ssa olisi oman postauksensa aihe. Siksi tyydyn tässä vain sanomaan, että teollisuus vastustaa hormonihäiritsijöiden sääntelyä kaikin voimin ja strategia on tuttu: tutkijoilta vaaditaan niin aukotonta tieteellistä näyttöä – syy-seuraussuhteen osoittamista ihmisessä – että sitä on mahdotonta järjestää. Ensinnäkin, epidemiologiset tutkimukset eivät lähtökohtaisesti pysty osoittamaan syy-seuraussuhdetta ja ihmiskokeet olisivat epäeettisiä.

X