Asianajojournalismia isolla A:lla

Traaginen tarina siitä miten hyvä tarkoitus voi kääntyä itseään vastaan

Esittelin edellisessä postauksessani yhdysvaltalaista Innocence Projectia, joka vapauttaa väärin perustein tuomittuja vankeja uusien dna-todisteiden perusteella. Innocence project ei kuitenkaan ole ainoa projekti tai järjestö, jonka tavoitteena on viattomien ja väärin tuomittujen vapauttaminen. Toinen tunnettu järjestö on Northwestern -yliopiston toimittajakoulun sisällä toimiva Medill Justice Project, joka on toiminut jo monta vuosikymmentä.

Toimittajakoulun projekti ei ole erikoistunut dna-todisteisiin. He ovat paljastaneet tapauksia, joissa tuomio on perustunut puutteellisiin tai epäuskottaviin todisteisiin tai tieteellisesti kiistanalaiseen näyttöön esimerkiksi vauvan ravistelusta. Projektin ansiosta yksitoista väärin perustein tuomittua on vapautettu, ja koska yksi heistä vapautettiin vain kaksi päivää ennen teloitusta, Illinois’n osavaltio päätti luopua kuolemanrangaistuksesta kokonaan. Ei siis pieniä saavutuksia toimittajakoulun projektilta.

Sitten sattui paha virhearvio: Anthony Porterin tapaus.

Anthony Porter on sama mies, joka vapautettiin kuolemaantuomiosta vain kaksi päivää ennen teloitusta. Hänet oli tuomittu kahden nuoren ampumisesta Etelä-Chicagossa vuonna 1982. Silminnäkijä oli nähnyt hänen juoksevan pois paikalta ja puolustus oli ollut kelvoton; puolustusasianajajakin oli nukahtanut kesken oikeuskäsittelyn.

Porter ehti istua 17 vuotta, kunnes häntä kohtasi onnenpotku. Se oli videoitu tunnustus, jossa mies nimeltä Alstory Simons kertoi tehneensä vuoden 1982 murhat. Oikeuden pyörät alkoivat pyöriä välittömästi, Porter vapautettiin ja Simon tuomittiin.

Porterin vapauttaminen oli Medillin toimittajakoulun projekti ja valtava merkkitapaus. Johtihan se koko kuolemantuomiorangaistuksen lopettamiseen. Oli kuitenkin jotakin, mitä oikeusviranomaiset eivät tässä vaiheessa tienneet.

He eivät tienneet, että Simonin tunnustus oli saatu erikoisella tavalla. Medillin käyttämä yksityisetsivä oli näyttänyt Simonille videon, jossa ”silminnäkijä” väittää nähneensä Simonin olevan ampuja. Lainausmerkit ovat tarpeen, sillä silminnäkijä oli oikeasti näyttelijä, joka oli palkattu esiintymään videolla. Lisäksi Simonille kerrottiin, että hänen olisi paras olla aloitteellinen tunnustuksessa, jos hän mieli selvitä kuolemanrangaistukselta. Kustantajien ja elokuvayhtiöiden kerrottiin myös olevan kiinnostunut hänen tarinastaan ja ne voisivat tarjota isot rahat tarinan oikeuksista.

Simon punnitsi mahdollisuutensa järjestelmää vastaan ja päätti tunnustaa murhat.

Simonia vastaan oli myös muuta näyttöä. Simonin vaimo Inez Jackson, jonka kanssa Simon oli riidoissa, oli väittänyt toimittajakoulua vetävälle David Protessille, että hän oli ollut Simonin seurassa kun tämä oli ampunut nuoret. Myös Jacksonin sisarenpoika, Walter Jackson, joka istui vankilassa, väitti Protessille, että Simon oli tunnustanut murhat hänelle.

Myöhemmin molemmat peruivat väitteensä. Walter Jackson tunnusti, että hän oli viettänyt vankilassa aikaa Anthony Porterin sellikaverina, ja he olivat siellä päättäneet yhdessä syyttää Simonia murhista, jotta Porter pääsisi vapaaksi. Inez Jackson taas väitti Protessin sanoneen, että jos Jackson auttaisi häntä Porterin asiassa, hän auttaisi vapauttamaan Walter Jacksonin vankilasta.

Kun oikeusviranomaisille valkeni, mitä toimittajakoulun ”objektiiviset” tutkijat olivat tehneet, heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa Simon. Näin kaksoismurha on saanut aikaan omituisen tapahtumaketjun. Ensin Anthony Porter vapautettiin syyttömänä istuttuaan 17 vuotta, ja Simon vapautettiin syyttömänä istuttuaan samoista murhista 15 vuotta.

Monet ovat taipuvaisia ajattelemaan, että Porterin tuomio oli sittenkin oikea ja ilman toimittajakoulun idealisteja, oikea syyllinen olisi saanut rangaistuksen eikä syytön Simon olisi sinne koskaan joutunut.

Simonin puolustuksen mukaan toimittajakoulu näki Porterin tapauksessa mahdollisuuden iskeä kuolinisku kuolemantuomiorangaistukselle Illinois’n osavaltiossa – kuten tapahtuikin  – ja se sokaisi heidät oman toimintansa räikeille virheille.

Protess ei ole myöntänyt tehneensä virheitä Simonin tapauksessa. Hän jäi kuitenkin varhaiselle eläkkeelle yliopistolta vuonna 2011, kun oikeusviranomaiset saivat todisteita samankaltaisesta toiminnasta myös toisessa tapauksessa, ja Protessin todettiin antaneen yliopistolle väärää informaatiota tapausta koskien.