Tornadon tappava tuliainen

Tornadot itsessään ovat tappavia, mutta niiden kylkiäisenä voi tulla jotakin aivan yhtä tappavaa.

Uutiset viime viikolta kertovat, että useat tornadot ovat riehuneet Yhdysvaltain sydänmailla. Siitä sain aiheen pieneen postaukseen, josta olen monesti aikonut kirjoittaa.

Tarina sijoittuu vuoden 2011 tornadokatastrofiin Joplinissa, Texasissa. Tuolloin elettiin myös toukokuuta, ja 21-26. päivien aikana Yhdysvaltain keskilänteen ja eteläosiin muodostui poikkeuksellisen paljon tornadoja. Yksi näistä iski Joplinin pikkukaupunkiin, ja aiheutti viime vuosikymmenten suurimmat tornadotuhot. Loukkaantuneita oli yli tuhat, kuolleita 158 ja vahinkojen määräksi arvioitiin 2,8 miljardia dollaria.

Lääketieteellisesti mielenkiintoinen episodi nähtiin muutama viikko Joplinin tornadon jälkeen. Moni sairaalassa hoidettavista potilaista oli saanut syviä haavoja tornadon mukana lentäneistä pikkuesineistä. Osalla näistä potilaista alkoi esiintyä omituisia oireita. Ensin heidän haavansa ja sen ympäristö alkoi muuttua mustaksi. Sen jälkeen haavoista alkoi puskea jotakin valkoista – ihan kuin hometta.

Kun lääkärit ottivat valkoisesta aineesta viljelynäytteen, se todellakin paljastui homeeksi. Kyseessä oli yhtymäsieniin (Zygomycota) kuuluva laji, Apophysomyces trapeziformis. Yhtymäsieniä on monia erilaisia, ja niiden aiheuttamia infektioita kutsutaan yleisesti mukormykooseiksi. Infektiot ovat ylen harvinaisia, ja niitä tavataan tavallisesti potilailla, jotka kärsivät immuunipuutoksesta.

Joplinissa mukormykoosiin sairastuneet eivät kuitenkaan olleet immuunipuutospotilaita, joten miten he saivat infektion?

Normaalisti yhtymäsienet ovat täysin vaarattomia. Ne elävät maaperässä lahottaen kuolleita kasveja ja terve ihminen voi käsitellä niitä turvallisesti. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos sieni syystä tai toisesta pääsee syvälle kudoksiin. Silloin, syystä tai toisesta, se alkaa kasvamaan vauhdilla, ja jostain syystä immuunijärjestelmä ei sitä kykene pysäyttämään. Joplinin potilaat olivat kaikesta päätellen saaneet infektion myrskyssä lentävistä pikkuesineistä – puunpaloista, pölystä ja karikkeesta  – jossa sientä oli kasvanut, ja jotka myrskyn voimasta iskeytyivät syvälle heidän kudoksiinsa.

Tilanne on siis hieman sama kuin streptokokki A:n kanssa. Kun bakteeri on nielussa tai iholla, se ei aiheuta henkeä uhkaavia ongelmia, mutta jos se pääsee syvemmälle kudoksiin, sen pysäyttäminen on vaikeaa.

Mucorales-ryhmän sienet kasvattavat rihmastoa erityisesti verisuonten seinämiin. Seuraus on, että verisuonet tukkeutuvat ja alueelle syntyy kuolio. Kuolleet alueet mustuvat, kuten tapahtui Joplinin potilaille. Kun rihmastoa kasvaa riittävästi, se pilkistää haavasta valkoisena homeena.

Syvälle kudoksiin levinnyt mukormykoosi on aina hyvin vakava tila, mistä kertonee paljon se, että Joplinin kolmestatoista mukormykoosipotilaasta viisi kuoli. Hoitona on sienilääke sekä infektoituneen kudoksen kirurginen poisto, jota joudutaan usein uusimaan monta kertaa.

Mukormykooseja on kuvattu luonnonkatastrofien yhteydessä jo ennen Joplinin tapausta. Tapauksista tunnetuin lienee Armeron tulivuorenpurkaus Kolumbiassa vuonna 1985. Armeron tragediaksi nimetty tapaus todella oli tragedia: yli 23 000 ihmistä kuoli ja 4500 loukkaantui.

Loukkaantuneiden joukossa oli valtava määrä nekrotisoivaa faskiittia, eli bakteerin tai sienen aiheuttamaa etenevää kuoliota syvällä kudoksissa. Jälkikäteen lähempään tarkasteluun valitusta 38 potilaasta kahdeksalla oli mukormykoosi. Heistä suurin osa kuoli.

Myös vuoden 2004 tsunamin jälkeen raportoitiin yksittäisiä mukormykoosin tapauksia potilailta, jotka olivat selvinneet luonnonkatastrofista.

Entä jos mukormykoosia aiheuttava sienilaji muuttuisikin virulentimmaksi? Toisin sanoen, se alkaisi infektoida terveitä yksilöitä entistä herkemmin. Jotakin tällaista näyttää tapahtuneen Tasmaniassa eläville vesinokkaeläimille. Vuoden 1982 jälkeen Tasmanian luonnonvaraisia populaatioita on piinannut yhtymäsieni Mucor amphibiorum, joka aiheuttaa eläimille ihoon verestäviä rakkoja.

Sienitautia esiintyy myös Australiassa, mutta ei vesinokkaeläimillä, vaan sammakoilla ja konnilla. Tutkijat uskovatkin, että sieni on kulkeutunut Tasmaniaan sammakoiden mukana, ja Tasmaniaan päästyään siitä on kehittynyt ärhäkkä kanta, joka on löytänyt helpon kohteen vesinokkaeläimistä.