Teksti:
Jani Kaaro

Oletko yksi niistä, jotka eivät koskaan mieti ruoantuotannon eettisiä tai ekologisia vaikutuksia? Jos olet, niin lue sentään tämä, jos se vaikka konkretisoisi ongelman mittakaavaa.

Pohjois-Carolina on Yhdysvaltain sianlihatuotannon keskus. Osavaltiossa elää 10 miljoonaa ihmistä ja 9 miljoonaa sikaa. Joissakin Pohjois-Carolinan piirikunnissa on  jokaista ihmistä kohden40 sikaa.

Tällainen määrä sikoja tuottaa valtavan määrän paitsi virtsaa ja ulostetta, myös esimerkiksi abortoituneita sikiöitä. Kaikki tämä jäte kertyy sikatilojen alla sijaitsevaan keräysjärjestelmään, josta se johdetaan ulkona sijaitseviin laguuneihin.

Jos sana laguuni tuo sinulle mieleen sinisen trooppisen paratiisin, niin nämä laguunit eivät ole sellaisia. Ne ovat laguuneja täynnä nestemäistä ja haisevaa siansontaa, jotka bakteerit värjäävät vaaleanpunaiseksi.

Siansonta sisältää paljon typpeä ja fosforia, eli vesien rehevöitymisen avainaineita. Jos ulostetta pääsee vesistöön, se on ympäristöongelma. Tapauksia, joissa piripintaan täyttyneet laguunit ovat tyhjentyneet vesistöihin, on raportoitu etenkin hirmumyrskyjen ja tulvien yhteydessä.

Riski laguunien sisällön vuotamisesta ympäristöön on luonnollisesti sitä suurempi, mitä enemmän laguunissa on jätettä. Niinpä laguuneja tyhjennetään säännöllisesti menetelmällä, joka koettelee ympäristön asukkaiden sietokykyä. Nestemäinen sonta nimittäin ruiskutetaan eräänlaisilla suurilla sadettimilla ympäristöön. Silloin taivaasta kirjaimellisesti sataa sianlirua,

National Geographicin haastattelussa ihmiset kertovat, millaista elämä on ruiskutuspäivinä. Laguunit haisevat muutenkin, mutta ruiskutuspäivinä haju on sanoinkuvaamaton. Pistävä ammoniakin tuoksu kirvelee silmiä ja kurkkua. Haju tunkeutuu sisätiloihin vaikka sulkisi ovet ja ikkunat. Ulkona ei voi olla, koska sieltä sataa ruskeita haisevia pisaroita. Aerosolisoituneina ne kulkeutuvat kilometrien päähän. Vieraita ei voi kutsua, koska on nöyryyttävää elää moisen sonnanhajun keskellä.

Mainittakoon, että tontit ja asunnot haisevien sikaloiden ympäristössä ovat halpoja, joten ruskea neste sataa pääasiassa köyhien niskaan.

Pohjois-Carolinassa on aina tuotettu sianlihaa, mutta vuosikymmenten ajan tuotanto oli pienimuotoista. Maatalouden rakennemuutoksen jälkeen kuitenkin vain suurimmat yksiköt pärjäsivät, ja nykyisillä sikatiloilla on säännönmukaisesti tuhansia sikoja. Maantieteellisesti pienellä alueella voi olla miljoonia sikoja, jotka tuottavat kymmeniä miljoonia litroja jätettä laguunien täytteeksi.

Yhdysvaltain ympäristöhallinto koettaa kyllä löytää ratkaisuja jätteistä aiheutuviin ongelmiin. Se on ostanut kymmeniä sikatiloja ja lopettanut niiden toiminnan, jos tilat ovat olleet tulva-alueella. Ruiskutuksille on myös tiukat säännöt, mutta paikallisten mukaan niitä ei aina noudateta.

Ympäristöaktivistit ovat nostaneet kanteen yhtä Pohjois-Carolinan suurinta sianlihantuottajaa vastaan. Tarkoituksena on pakottaa yhtiö muuttamaan jätteenkäsittelyjärjestelmäänsä sellaiseksi, jossa sitä ei ruiskuteta köyhien niskaan.

X