Teksti:
Jani Kaaro

Olen tavannut vuosien varrella useita ihmisiä, jotka käyttävät säännöllisesti tai ovat käyttäneet säännöllisesti psykedeelisiä aineita. Kun olemme keskustelleet siitä, miten psykedeelit ovat heidän elämäänsä vaikuttaneet, esiin on noussut toistuvasti yksi mielenkiintoinen seikka.

Monet ovat kertoneet, että mystiset kokemukset psykedeelien vaikutuksen alaisena ovat vaikuttaneet siihen, mitä he ajattelevat kuolemasta. Ensinnäkin, ennen psykedeelien käyttöä kuolema on ollut heille jotakin, mitä he eivät ole erityisemmin ajatelleet, mutta hallusinogenisten kokemusten myötä ajatus kuolemasta on tullut heille jollakin tavalla tutummaksi. Toiseksi monet sanovat, että psykedeelinen kokemus on vähentänyt kuolemaan liittyvää pelkoa.

Psykedeelien potentiaalia vähentää kuolemaan liittyvää ahdistusta on tutkittu tieteellisestikin terminaalivaiheen potilailla, mistä voitte lukea enemmän tästä vanhasta jutustani.

Koska aihepiiri on kiinnostanut jo pitkään, en voinut olla kiinnostumatta seuraavastakaan tutkimuksesta, johon törmäsin sattumalta: Ketamiini ja kuolemanrajakokemus.

Kuten kaikki varmasti tietävät, ketamiini on anestesiologinen aine, jota käytetään erityisesti hevosten nukuttamiseen. Sitä on käytetty myös ihmisten nukuttamisessa, mutta meikäläisille se tuottaa  hallusinaatioita ja syvän mystisen kokemuksen. Viime vuosina ketamiinia on tutkittu useissa pienissä kokeissa vakavan masennuksen hoidossa ja tulokset ovat olleet lupaavia. Lääketieteellinen konsensus näyttää kuitenkin olevan, että lisää ja laajempia tutkimuksia tarvitaan – pilottikokeissa kun on hutiloitu ennenkin.

Kuolemanrajakokemus taas on eräänlainen mystinen kokemus sekin, joka tapahtuu esimerkiksi onnettomuuden jälkeen tai leikkauspöydällä, kun ihminen kirjaimellisesti käy lähellä kuolemaa. Tällöin ihmiset voivat kokea, että he kulkevat tunnelissa kohti valoa; tai että heidän sielunsa irtautuu ruumiista ja he voivat katsoa itseään katonrajasta; tai että he tuntevat syvää rauhaa ja harmoniaa; tai että he kommunikoivat yliluonnollisten olentojen kanssa.

Perinteinen tieteellinen selitys kuolemanrajakokemukselle on se, että valot ja muut hallusinaatiot johtuisivat aivojen hapenpuutteesta. Mielenkiintoisesti vuonna 1990 Lancetisssa julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin potilaiden potilaskertomuksista, kuinka monessa kuolemanrajakokemuksessa henkilö oli oikeasti ollut lähellä kuolemaa. Koehenkilöitä oli tässä tutkimuksessa 58, ja noin puolet heistä ei ollut käynyt lähelläkään kuolemaa, vaikka he itse kuvittelivat niin.

Kuolemanrajakokemuksen saattoi siis saada käymättä lähellä kuolemaa.

Ketamiinitutkimus sai inspiraationsa siitä havainnosta, että jotkut käyttäjät kokevat ketamiinin vaikutuksen alaisena hallusinaatioita, jotka muistuttavat kuolemanrajakokemusta. Niinpä tutkijat valmistivat kyselylomakkeen, jossa asiaa udeltiin viideltäkymmeneltä ketamiinin käyttäjältä, jotka raportoivat kuolemanrajakokemuksesta. Tarkoituksena oli selvittää, missä määrin ketamiinin alla koetut hallusinaatiot olivat yhteneviä muunlaisten kuolemanrajakokemusten kanssa.

Tulokset olivat mielenkiintoisia.

Ensinnäkin, 90 prosenttia haastatelluista raportoi kokeneensa kuolemanrajakokemuksen 5-10 ensimmäisen käyttökerran aikana, tai pidettyään pitkän tauon ketamiinista. Tämän kokemuksen aikana käyttäjien käsitys ja ymmärrys ajasta muuttui täydellisesti. 90 prosenttia raportoi, että kaikki asiat vaikuttivat tapahtuvan samanaikaisesti tai että aika menetti kokonaan merkityksensä. Loput 10 prosenttia puolestaan raportoi kokeneensa ajan täydellisen poissaolon.

88 prosenttia raportoi poistuneensa kehostaan tai menettäneensä tietoisuuden kehostaan. 26 prosenttia raportoi kulkeneensa tunnelissa tai spiraalissa, jonka päässä näkyi kirkasta valoa. 30 prosenttia koki jonkin mystisen, yliluonnollisen olennon läsnäolon. 24 prosenttia kertoi nähneensä menneen elämänsä kuin filminauhana ilman että he saattoivat vaikuttaa siihen millään tavalla.

Yli puolet haastatelluista raportoi kokeneensa ”täydellisen ymmärryksen universumista”. 20 prosenttia puolestaan raportoi tulleensa tietoisiksi asioista, jotka tapahtuivat samaan aikaan jossakin muualla. Mielenkiintoisesti kahdeksan prosenttia kertoi tulleensa rajalle – joka saattoi olla seinä, muuri tai joki – josta ei enää olisi paluuta takaisin, eräänlainen raja tämän elämän ja seuraavan elämän välillä. 72 prosenttia tunsi syvää rauhaa, harmoniaa ja suunnatonta onnea.

Tähän loppuun voisi vielä todeta, että vaikka ketamiinin lääketieteellistä käyttöä tutkitaan ja sen vaikutukset ihmisen tajuntaan ovat mielenkiintoisia, se ei ole mikään vaaraton psykedeeli. Ketamiinin käyttäjille kehittyy usein toleranssi ja addiktio, minkä vuoksi he tarvitsevat sitä yhä suurempia annoksia, ja ketamiinin pitkäaikaisella käytöllä on monia hyvin ikäviä sivuvaikutuksia, joita kukaan ei halua itselleen.

X