Äiti vai maksuautomaatti?

Kirsimarja, 58, on tukenut aikuista tytärtään taloudellisesti yli kymmenen vuotta. Koska äidin pitäisi irrottaa ote, perheterapeutti Leena Varilo?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kirsimarja, 58, on tukenut aikuista tytärtään taloudellisesti yli kymmenen vuotta. Koska äidin pitäisi irrottaa ote, perheterapeutti Leena Varilo?
(Päivitetty: )
Teksti: Marianna Laiho

Kirsimarja: 

Kun tyttäreni lähti opiskelemaan, oli selvää, että ostan hänen uuteen kotiinsa astioita ja huonekaluja. Niistä ajoista on kymmenen vuotta. En arvannut, että joudun tukemaan häntä taloudellisesti kaikki nämä vuodet.

Olen antanut rahaa takuuvuokriin, maksanut sähkö- ja puhelinlaskuja, ostanut vaatteita ja kassikaupalla ruokaa. Viime vuosina tytär on ollut enimmäkseen työttömänä.
Rahaa en ole laittanut tilille, jotta se ei mene bilettämiseen. Käsitykseni mukaan tytär käy turhan paljon viihteellä ainakin rahavaroihinsa nähden. En ole laittanut rahaa tilille siksikään, että tiliotteessa näkyvä summa katsotaan sosiaalitoimistossa tuloksi.

Olen alkanut miettiä, teenkö lapselleni karhunpalveluksen. Tottuuko hän pitämään minua jonain raha-automaattina, joka pelastaa.

Myös tyttären isä on maksanut joitakin hänen menojaan ja ostanut hänelle vespan.  Olen pitänyt tukemista aika kohtuullisena, lukuun ottamatta takuuvuokria. Ne ovat tyhjentäneet omatkin tilini. Viime aikoina olen alkanut miettiä, teenkö lapselleni karhunpalveluksen. Tottuuko hän pitämään minua jonain raha-automaattina, joka pelastaa aina viime kädessä?

Leena:

Monet vanhemmat pohtivat samaa. Ylipäätään vanhemmuuden peruskysymys on, paljonko tuen ja paljonko annan lapsen yrittää itse. Se alkaa jo, kun lapsi opettelee kävelemään. Pidänkö kädestä vai annanko pudota pepulleen ja nousta itse?

Opiskelemaan lähtevän nuoren tukeminen on tavallista. Ennen vanhaan kotoa lähdettiin 
15-vuotiaana, nykyään yli pari-
kymppisenä. Opiskelu, meneillään oleva taantuma ja vaikeudet työelämässä ovat lykänneet nuoren omilleen pääsemistä. Usein auttaja-autettava 
-suhteesta molemmat osa-puolet saavat vähintään tiedostamattaan jotain tärkeää. Siksi 
se jatkuu silloinkin, kun se herättää – ehkä molemmissa – ärtymystä ja halua päästää irti.

Kirsimarja:

Nuoremman lapsen kanssa tilanne on päinvastainen. Kun poika pari vuotta sitten muutti pois kotoa, ostimme hänen kotiinsa kaikenlaista tarpeellista. Sen enempää hän ei ole halunnut, vaikka olemme tarjoutuneet avustamaan korkean 
vuokran maksussa. Tietokoneen hän suostui sentään ottamaan.

Luulen, että poika tietää, että siskoa on avustettu taloudellisesti paljon vuosien aikana. En tiedä, mitä hän siitä ajattelee.

Leena:

Lapset ovat erilaisia ja tarvitsevat eri tavalla tukea. Kirsimarja on varmasti itsekin ollut erilainen äiti nuorena tyttären synnyttyä kuin vanhempana pojan syntyessä. Hänellä ei  ole myöskään taustalla samoja syyllisyyttä aiheuttavia asioita suhteessa poikaan kuin tyttäreen, jolla on eri isä.

Tärkeintä on, että lapsille annettu taloudellinen tuki on avointa. Jos yhdelle lapselle annetaan enemmän kuin toisille, kannattaa kertoa muille, miksi näin tehdään. Tukea voi tasata myöhemmin. Joskus se tapahtuu vasta perinnönjaossa. Jos mietityttää, mitä toinen lapsi ajattelee toisen taloudellisesta tukemisesta, asia kannattaa ottaa puheeksi hänen kanssaan.

Kirsimarja:

Taloudellinen tukeni ei ole ollut vastikkeellista. Jos olen maksanut rästiin jääneen sähkölaskun, en ole pyytänyt vastapalvelusta, esimerkiksi kääntämään kasvimaatani. Erityistä kiitollisuuttakaan en ole odottanut.

En tiedä tyttäreni elämästä tai arjesta kovin paljoa. Toivoisin, että hän kertoisi siitä oma-aloitteisesti. Kun näin ei ole käynyt, en ole udellut enkä jaellut neuvojani.
Päällimmäinen syy auttami
seen on ollut huoli hänestä. Tuen taloudellisesti varmistaakseni, että hän pysyy pinnalla. Ehkä maksan tässä myös avioeroa. Kun tytär oli alle kouluikäinen, jätin hänen isänsä.

Yksi puoli asiaa on myös se, että meillä on tavattoman mukavaa, kun käymme vaateostoksilla ja ruokakaupassa. Usein pistäydymme samalla myös syömässä ja juttelemme niitä näitä. Meillä on samanlainen huumorintaju. Paljon on naurettu yhdessä.

Leena:

Vanhempi saattaa kokea aiheuttaneensa trauman lapselleen omilla ”itsekkäillä” ratkaisuillaan, vaikkei tähän olisi syytäkään. Ikävintä on se, jos pelosta tulee itseään toteuttava, kun alkaa kohdella lasta mielikuvaa vastaavalla tavalla. Usein tämä tapahtuu tiedostamatta. Kirsimarja on hyvällä tiellä, kun hän pohtii näitä tietoisesti.

Kirsimarja ei juuri kysele tyttären elämästä. Joskus nuori 
voi tulkita sen niin, että hänen elämäntilanteestaan puhumista 
vältellään. Tai hän voi jopa luulla, ettei vanhempi ole kiinnostunut hänen tekemisistään. Miksei Kirsimarja voisi tiedustella tyttäreltään, missä mennään? Kirsimarja epäilee, että tyttärellä menee liikaa rahaa alkoholiin. Tästä ja ylipäätään siitä, mihin rahat kuluvat, olisi hyvä puhua avoimesti. Tällöin epäily liiasta bilettämisestä voi osoittautua harhaksi.

Kirsimarja:

Tytär ei varsinaisesti pyydä rahaa. Minä yleensä kysyn, että onko hänellä laskuja, joita hän ei ole pystynyt maksamaan.

Takuuvuokrarahatkin hän on pyytänyt lainaksi. Pyytäessään hän on jo tiennyt, etten kysele niiden perään. Ehkä pitäisi uskaltaa päästää maksamattomat laskut ulosottoon? Viime aikoina olen pohtinut paljon, missä kohtaa aikuisen lapsen tukemisesta tulee paapomista, joka estää nuorta aktivoitumista tekemään tilanteelleen jotain tosissaan?

Leena:

Aikuisen lapsen kanssa voi tehdä takuuvuokran takaisinmaksusta kirjallisen sopimuksen. Ylipäätään isojen summien kohdalla on hyvä sopia, vähintään suullisesti, miten velka maksetaan takaisin. Takuuvuokranhan nuori saa itselleen, kun hän muuttaa pois asunnosta. Palautus voi tapahtua esimerkiksi tällöin.

Nuori oppii konkreettisesti säätelemään rahankäyttöään, kun hän näkee, mihin kaikkeen sitä menee. Suunnittelu auttaa itsenäistymään.
Jos kyseessä on kuitenkin lahja, se kannattaa sanoa selkeästi. Tällöin nuori tietää, että raha on annettu hänelle iloisella mielellä eikä hänen edes odoteta maksavan sitä takaisin.  Selkeys lahjan ja lainan välillä 
estää syyllisyyden ja epäselvien odotusten pesiytymistä suhteeseen. Selkeys myös vahvistaa nuoren itsetuntoa.

Kirsimarja:

Vaikka epäilenkin maksaneeni tyttären laskuja liikaa, olen mielestäni vetänyt myös tiukkaa rajaa verrattuna joihinkin muihin vanhempiin. En ikipäivänä menisi esimerkiksi siivoamaan aikuisen lapseni kämppää, kuten jotkut tekevät. Kun olen käynyt kylässä, pidän itseäni vieraana ja odotan saavani kahvia. Tytär onkin passannut minua parhaansa mukaan. Aina hänellä on ollut myös siistiä.

Leena:

Jos nuori ei ole oppinut imuroimaan ja tiskaamaan siihen mennessä, kun on muuttanut lapsuudenkodistaan, sen voi opettaa viimeistään nyt. Edellytyksenä tietysti on, että nuori suostuu opetettavaksi. Omin päin hänen asuntoonsa ei voi mennä.

Usein kyse on kuitenkin 
siitä, että nuori on menettänyt otteensa elämästä esimerkiksi päihteiden takia. Äiti yrittää siivoamalla saada hänen elämäänsä ryhtiä. Ikävä kyllä se tuskin onnistuu ennen kuin nuori myöntää ongelmansa ja tekee sille jotain. Apu ylipäätään toimii yleensä tiettyyn pisteeseen asti. Kun tämä piste ylitetään, toisen puolesta tekeminen vain hidastaa itsenäistymistä. Pahinta on, jos sitoo lasta rahalla itseensä. Vanhempien on hyvä tutkia motiivejaan.

Kirsimarja:

Olen mielessäni laittanut tyttäreni 30-vuotissyntymäpäivän taloudellisen tuen takarajaksi. En ole varma, pystynkö siihen. Takarajaan on vuosi aikaa.

Leena:

Lastaan ei voi rakastaa liikaa. Eri asia on, miten osoittaa rakkauttaan. Onko se tavaraa, muuta taloudellista tukea tai kokonaan toisenlaista välittämistä? Yleispätevää vastausta on mahdotonta antaa. Tuen määrä ja kesto ovat tapauskohtaisia, ihmisen senhetkiseen tilanteeseen sidoksissa.

Kirsimarjan olisi hyvä keskustella tilanteesta avoimesti tyttärensä kanssa. Asian voi 
ottaa esiin esimerkiksi yhteisellä kahvilakäynnillä, jolloin heillä on hyvä yhteys. Yksi vaihtoehto on kirjoittaa kirje. Kirje on hyvä siksi, että 
siinä on aikaa harkita ja muotoilla sanojaan. Näin ei tule töksäytettyä jännittyneenä mitä sattuu. Kirjeen saajalla on myös aikaa sulatella asiaa. Jos tytärkin vastaa kirjeellä, se auttaa häntä pohtimaan 
asioita tarkasti. Sekä keskus-
telussa että kirjeessä on tärkeää, 
että suhtautuu toiseen arvostavasti. Kannattaa kertoa vain omista tunteistaan ja pyrkimyksistä eikä kaivella toisen sanomisia.  K

Asiantuntija perheterapeutti Leena Varilo.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X