Asenteet muuttuvat seksielämässäkin – Suomalaiset suosivat nyt sänkypuuhissaan enemmän kimppakivaa kuin parinvaihtoa

Parinvaihtokulttuuri herättää suomalaisissa kiinnostusta. Vain kaksi prosenttia suomalaisista on sitä kokeillut, mutta kiinnostusta löytyy.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Parinvaihtokulttuuri herättää suomalaisissa kiinnostusta. Vain kaksi prosenttia suomalaisista on sitä kokeillut, mutta kiinnostusta löytyy.
(Päivitetty: )
Teksti:
Katariina Taleva

Suomalaisessa seksielämässä parinvaihto ja kimppakiva eivät ole vielä suurta huutoa, mutta asenneilmapiiri on muuttumassa, kertoo kaalimato.comin tutkimus.

Miehet kiinnostuneimpia parinvaihdosta

Tutkimuksen mukaan vain kaksi prosenttia suomalaisista on kokeillut joskus parinvaihtoa, mutta peräti 12 prosenttia suomalaisista olisi valmis sitä kuitenkin kokeilemaan. Eniten parinvaihto kiinnostaa 35–44-vuotiaita suomalaisia, joista 17 prosenttia on halukkaita kokeilemaan.

Uteliaisuus uusia sänkykumppaneita kohtaan on huomattavasti yleisempää miehillä, joista vajaa viidennes kertoo kokeilunhalustaan parinvaihtoon. Naisista parinvaihtoa on kiinnostunut kokeilemaan viisi prosenttia.

”Miesten seksuaalinen kiinnostus kohdistuu tyypillisesti naisia enemmän visuaalisuuteen. Miehille on myös naisia tavanomaisempaa vaihtelevat seksikumppanit ja he hyväksyvät seksin ilman rakkautta hieman yleisemmin kuin naiset. Naisilla seksissä korostuu enemmän turvallisuuden tunne ja sitoutuminen toiseen osapuoleen”, toteaa seksuaaliterapeutti  Annukka Lavikainen.

Seitsemän prosenttia suomalaisista on kokeillut ryhmäseksiä

Kokeilunhaluisimpia ryhmäseksiin ovat 25–34-vuotiaat, joista joka neljäs kertoo kiinnostuksestaan kokea useampi petikumppani yhtä aikaa.

”Etenkin nuorten aikusten keskuudessa seksi koetaan hyväksyttäväksi ilman parisuhdetta ja rakkauden tunnetta. Monet tahtovatkin ottaa sinkkuelämästään kaiken ilon irti ja toteuttaa fantasioitaan, kuten ryhmäseksin harrastamista, ennen elämänkumppanin ja lapsien tuloa elämään”, Lavikainen sanoo.

Kuten parinvaihtoakin, miehet (26 %) ovat naisia (7 %) halukkaampia kokeilemaan myös kimppakivaa.

X