Vaimo lähtee vuoden työkomennukselle New Yorkiin: ”Avoin liitto on meidän ratkaisumme”

Rinnakkaissuhteet ovat sallittuja, mutta vain väliaikaisesti.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vapaavuosi avoliitosta jännittää puolisoita.

Rinnakkaissuhteet ovat sallittuja, mutta vain väliaikaisesti.
(Päivitetty: )
Teksti:
Hertta-Mari Kaukonen

Viisikymppiset Vilma ja Pekka ovat seurustelleet jo kymmenen vuotta. Heillä ei ole yhteisiä lapsia. Suhde on onnellinen, eikä heillä ole aikaisemmin ollut isoja kriisejä.

Nyt on kuitenkin luvassa haasteita, sillä Vilma on saanut vuoden työkomennuksen niinkin kauaksi kuin New Yorkiin.

Pekka haluaisi, että Vilma kieltäytyisi lähtemästä, mutta Vilma ei pidä sitä edes vaihtoehtona. Pekka ei suostu myöskään ottamaan virkavapaata omasta työstään ja lähtemään edustuspuolisoksi mukaan. Pariskunnan on siis pakko muuttaa erilleen.

Pekka ei pidä etäsuhteen tulevaisuutta kovin valoisana, koska fyysinen läheisyys on heille molemmille tärkeää. Atlantin yli ei voi lentää kovin usein, joten suhteen tulevaisuus huolestuttaa molempia.

Kumpikaan ei halua erota, joten he päättävät tehdä kompromissiratkaisun: laittaa suhteen tauolle. Kummallakin on lupa elää itsenäistä elämää parhaaksi katsomallaan tavalla vuoden verran, mutta kuitenkin pitäen mielessä tulevaisuudessa häämöttävän paluun takaisin yhteen.

Rinnakkaissuhteet ovat sallittuja, mutta vain väliaikaisesti. Vilman ystävä Riina pitää tilannetta liian laskelmoituna.

”Voiko mikään parisuhde toimia vain vuoden määräajalla. Entä jos jompikumpi teistä rakastuu? Miksi te haluatte ottaa näin ison riskin?” Riina kysyy.

Voiko näin erikoinen järjestely toimia?

Vapauden antaminen on rakkautta

Vilman ja Pekan tapaus näyttää hyvin sen, millaisia ristiriitatilanteita elämän eri osa-alueiden yhteensovittaminen välillä vaatii. Tässä kummatkin asettavat oman uransa parisuhteen edelle, ainakin väliaikaisesti, vaikka se vaatiikin eroa puolisosta ja fyysisestä läheisyydestä hänen kanssaan.

Vapaus omiin valintoihin on tärkeää myös parisuhteessa ollessa. Vapauden antamisen toiselle voi nähdä rakkauden tekona. Emme voi koskaan omistaa toisiamme. Toisaalta parisuhteen perimmäiseen luonteeseen kuuluu kahdenkeskisyys ja sitoutuminen siihen ihmiseen, jota rakastaa.

Vilman ja Pekan ratkaisu on rohkea. He muuttavat parisuhteensa sitoutuneesta seurustelusta avoimeksi suhteeksi, jossa molemmilla on täysi vapaus elää haluamallaan tavalla. Samalla he asettavat tunnesuhteensa testiin.

Nähtäväksi jää, miten he kestävät sen, että oma rakas on intiimissä suhteessa jonkun muun tai muiden kanssa. Etukäteen voi olla vaikeaa ennakoida, millaisia mustasukkaisuuden, loukkaantumisen, petetyksi tai hylätyksi tulemisen tunteita vuoden aikana nousee esiin. Ihmiset ovat tässä suhteessa erilaisia. Jotkut pystyvät erottamaan seksin ja tunnesuhteen, suurimmalla osalla ne kuuluvat saumattomasti yhteen.

Etäsuhteessa on mahdollista olla yhteyksissä vaikka päivittäin sähköisten välineitten avulla, mikäli niin halutaan. Toisen kanssa on mahdollista päivittää kuulumiset ja pitää toinen ajan tasolla omasta elämästään. Kasvokkain kohtaaminen on mahdollista kuvapuhelujen avulla. Seksiäkin on mahdollista harrastaa, vaikkakin ilman fyysistä kosketusta.

Näillä keinoin tunneyhteys voi pysyä yllä välimatkasta huolimatta.

Vuoden aikana tulee näkyviin, kestääkö rakkaus etäsuhteen ja fyysisen välimatkan. Joskus erossa oleminen vahvistaa positiivisia tunteita toista kohtaan. Voi yllättyä siitä, kuinka paljon toista ikävöi tai mitä asioita kumppanissaan kaipaa tämän poissa ollessa.

On tietysti myös mahdollista, että jompikumpi toteaa, ettei kaipaa toista juurikaan eikä tarvitse häntä elämäänsä. Jos kumppanit, tai toinen heistä, erkaantuvat toisistaan ja kiinnittyvät toisaalle, tulee vastaan kysymys, onko paluu yhteen enää mahdollinen.

Rakastavaisten etäsuhteesta laulaa kauniisti Johanna Kurkela laulussaan Rakkaus tekee vapaaks.

Paula Ruotsalainen, pari- ja seksuaaliterapeutti, Vantaan Perheasiain neuvottelukeskus.

X