Eija potee alemmuutta: Olenko liian tyhmä miehelleni?

Jaa artikkeliTilaa Seura
koulutusero
Eija ei ymmärrä aina kaikkea, mitä Kari ja hänen akateemiset ystävänsä puhuvat. © Anssi Keränen
Voiko pariskunnalla olla yhteistä tulevaisuutta?

Eija ja Kari ovat seurustelleet noin vuoden. He viihtyvät hyvin yhdessä, mutta Eijaa on alkanut mietityttää arkaluonteinen ongelma. Riitänkö minä hänelle vai haluaisiko Kari rinnalleen koulutetumman ja fiksumman naisen?

Kari ja Eija ovat kiinnostuneita samoista asioista, kuten urheilusta. Silti heillä on myös paljon eroavaisuuksia. Isoin eroista on koulutus. Kari on diplomi-insinööri, mutta Eijan opintie loppui kansakouluun.

Karin akateeminen tausta näkyy hänen palkassaan, joka on kolme kertaa isompi kuin Eijan tili myyjän työstä. Eijaa hävettää usein, kun hän joutuu tunnustamaan Karille, ettei hänellä ole varaa osallistua heidän vapaa-ajan kuluihinsa.

Eija kokee alemmuutta tavatessaan Karin ystäväpariskuntia, joista kaikki ovat korkeasti koulutettuja. Eija ei edes kehtaa kertoa Karille, ettei hän ymmärrä aina kaikkea, mistä Kari puhuu ystäviensä kanssa. Ohi ymmärryksen menevät varsinkin vierasperäiset sivistyssanat.

Eija nauttii Karin seurasta. Kun he viettävät aikaa kahdestaan, kaikki on hyvin. Silti Eija huomaa olevansa epävarma tulevaisuuden suhteen ja miettivänsä useasti: ”Voiko Kari todella rakastaa minua kaikista puutteistani huolimatta?”

Karinkin on selvästi vaikea sopeutua Eijan tuttavapiiriin, jossa hän ei näytä oikein keksivän mitään sanottavaa. Moni Eijan ystävä onkin ihmetellyt ääneen, mistä Eija on napannut noin menestyneen miehen.

Voiko Eijalla ja Karilla olla tulevaisuutta kaikista ulkoisista paineista huolimatta?

Onni ei tule samankaltaisuudesta

Voiko Eijalla ja Karilla olla tulevaisuutta kaikista ulkoisista paineista huolimatta? Ovatko suhteen paineet todella ulkoisia? Ehkä ne ovatkin sisäisiä? Riitänkö minä hänelle, miettii Eija. Olenko riittävän hyvä, että minua voisi rakastaa? Haluaako joku aidosti sitoutua minuun?

Ystävät ympärillä voivat vahvistaa tätä epäilyä, mutta kyllä epäily tulee sisältä. Minä en ehkä ole rakastamisen arvoinen. Jos syy epäilykseen ei ole koulutus, se voi olla ulkonäkö, perhetausta, paino, harrastukset, melkein mikä vaan.

Eija voi auttaa itseään. Hän voi miettiä, miksi Kari rakastui häneen. Mitä sellaista Kari hänessä näki, että halusi tutustua häneen enemmänkin? Jos Eijalle ei tule mitään mieleen, hän voi kysyä asiaa Karilta. Mikä minussa kiinnitti ensitapaamisellamme myönteisesti huomiota? Miksi kiinnostuit minusta? Mistä pidät minussa nyt?

Nämä voivat olla vaikeita kysymyksiä esittää. Ehkä kysyminen nolottaa. Mutta miten ihana on kuulla vastauksia! Vastalahjaksi kumppanille voi kertoa hänestä vastaavia asioita.
Tällaisia kysymyksiä emme tule usein miettineeksi. Syytä olisi. Miettiminen ja ääneen puhuminen vahvistavat samalla omaa rakkaussuhdetta.

Meillä on vahva ajatus siitä, että samanlaisuus tuo onnellisuutta. Taustalla on sama ajattelu kuin vuosikymmeniä ja -satoja sitten. Silloin ajateltiin, että pari olisi löydyttävä samasta säädystä. Epäsäätyiset avioliitot kiinnostivat, mutta onnellisuuden tae oli samasta säädystä tuleminen.

Miten monta elokuvaa vuosikymmenten aikana Suomessa on tästä aiheesta tehtykään! Tiedättehän ne tarinat, jossa talon tytär rakastuu tukkilaiseen tai maankiertäjään, joka sitten lopussa paljastuu korkea-arvoisemmaksi kuin alussa luultiin.

Tähän ajatteluun Eijakin on sortunut. Ehkä taustalla on huonoja kokemuksia, mahdollisesti elämän aikana kuultuja ikäviä kommentteja.

Erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa kuullut ikävät lauseet ja lyödyt leimat kulkevat pitkään elämässä mukana. Niistä muodostuu mielen sisällä totuuksia, ne eivät ole enää vain sanottuja typeryyksiä tai loukkauksia. Monen elämässä nämä rajoittavat valintoja ja onnellisuutta.
Aikuisten välinen rakkaussuhde voi olla uusi mahdollisuus alkaa nähdä itsensä toisin.

Toivottavasti suhde Kariin on Eijalle sellainen, jonka avulla hän alkaa nähdä itsensä rakastamisen arvoisena. Silloin hän alkaa nähdä niitä puolia itsessään, jotka Karia ovat ihastuttaneet.

Parisuhteen onnellisuus ei tule siitä, ovatko osapuolet riittävän samanlaisia. Onnellisissa pareissa on sekä toistensa kaltaisia että keskenään hyvinkin erilaisia ihmisiä. Tärkeintä on se, miten ihmiset kohtelevat itseään ja toisiaan.

Heikki Syrjämäki, pari- ja perheterapeutti, Tampereen seurakuntien Perheasiain neuvottelukeskus.

X