Kaukosuhde voi toki toimia jatkossakin, mikäli molemmat toivovat samoja asioita.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Asun eri paikkakunnalla miesystäväni kanssa. Tapaamme lähinnä viikonloppuisin ja lomilla. Voiko kaukosuhde toimia vielä eläkkeelle jäämisen jälkeenkin? Minusta tuntuu, että emme halua muuttaa jatkossakaan samalle paikkakunnalle.

Liisa

VASTAUS

Kaukosuhde voi toki toimia jatkossakin, mikäli molemmat toivovat samoja asioita. Mikäli taas toinen toivoo yhteen muuttamista ja toinen vastustaa sitä, asia on toisin.

Nykyinen tapanne olla suhteessa antaa sille monia hyviä asioita. Saatte läheisyyden lisäksi myös tilaa olla itseksenne ja toteuttaa vain omia toiveitanne.

Suhde ei välttämättä parane, jos kumppanukset ovat koko ajan yhdessä. Liian tiivis suhde voi olla merkki riippuvuudesta ja yksilöllisyyden puutteesta.

Hyvä parisuhde on suhde, jonka te yhdessä rakennatte. Vain te kaksi voitte sen tehdä.

Tee edes nämä!

  • Kerro miehellesi ajatuksesi tulevaisuudesta ja asumisratkaisuista.
  • Listatkaa kumpikin asioista, joita toivotte suhteeltanne pidemmän päälle.
  • Miettikää, mikä on parisuhteenne suurin vahvuus.
X