Ihmisen ikävä toisen luo: Näin metsästä löytyi mies

Sinkuille järjestetään nykyään jos jonkinmoista tapahtumaa. Puolison voi löytää risteilyltä tai vaikka suunnistaessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Maija Mikkola (vas.) löysi miehensä aikanaan metsästä.

Sinkuille järjestetään nykyään jos jonkinmoista tapahtumaa. Puolison voi löytää risteilyltä tai vaikka suunnistaessa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ville Vanhala

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Maija Mikkola löysi itselleen miehen metsästä. Tutustuminen tapahtui opiskeluaikoina kenttäkurssilla ja tuttavuus syveni nopeasti rakkaudeksi.

”Olemme molemmat hyvin kiinnostuneita metsästä ja luonnosta. Siinä mielessä olemme samantyyppisiä ihmisiä ja voimme jakaa myös luontokokemuksia yhdessä”, Mikkola kertoo.

Hän on työnsä puolesta yksi Saarijärven Pyhä-Häkin kansallispuiston sinkkuvaelluksen järjestäjistä.

”Sikkuvaelluksen tarkoituksena on liikkua kansallispuiston upeissa ja jylhissä maisemissa, mutta samalla yksin elävät ihmiset saavat mahdollisuuden tavata toisiaan.”

Onnen etsintää

Noin miljoona suomalaista elää tällä hetkellä yksin. Lukuun sisältyvät myös ikääntynet yksineläjät, jotka eivät välttämättä enää etsi itselleen kumppania.

Kumppania hakevia yksineläjiä kutsutaan aktiivisiksi sinkuiksi.

”Sinkuista peräti 91 prosenttia haluaisi löytää itselleen kumppanin”, kertoo parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen Väestöliitosta.

”Tutkimusten mukaan parisuhde ja perhe tekevät ihmiset onnellisiksi. Ne ovat asioita, joita tavoitellaan.”

Yksineläjien määrä on kasvanut sitä mukaa, kun elintaso on noussut. Mies tai nainen ei tarvitse enää puolisoa tullakseen toimeen, saadakseen suojaa tai vastatakseen lastensa elättämisestä.

”Eläminen on työkeskeistä. Vapaa-aika on vähentynyt eikä energiaa enää aina riitä sosiaaliseen kanssakäymiseen.”

Perhe pitää pintansa

Tänä päivänä sinkuille järjestetään erilaisia tapahtumia aina risteilyistä ja tansseista yösuunnistukseen ja maastovaelluksiin.

Kenties hanakimmin kumppania haetaan kuitenkin internetin deittisivustoilta.

”Parhaimmillaan netti tarjoaa rikkaan sosiaalisen elämän, johon liittyy harrastuksia ja tapaamisia. Tulevan parin ensimmäinen kontakti toisiinsa voi syntyä juuri netin välityksellä”, Vaaranen kertoo.

Huonoimmillaan deittisivustot aiheuttavat kuitenkin riippuvuutta, mikä tarkoittaa suurta määrä deittejä, joita hylätään sitä mukaa, kun löydetään uusia.

Nettimaailman on myös todettu heikentävän sosiaalisia taitoja.

Vaikka sinkkujen määrän uskotaan nousevan vielä nykyisestään, niin Vaarasen mukaan perhe ja parsisuhde tulevat jatkossakin pitämään pintansa.

”Yhdessä ilot koetaan moninkertaisina ja heikkoina hetkinä rakas ihminen on tukena ja turvana.”

Toiveikas vaellus

Pyhä-Häkin kansallispuiston parkkipaikalta lähtee reilut parikymmentä sinkkua vaeltamaan kiemurtelevaa polkua metsän siimekseen.

Edessä on kuuden ja puolen kilometrin vaellus satoja vuosia vanhojen petäjien katveessa, soiden pitkospuilla ja järven rantamailla.

Vaeltajat etenevät pitkänä letkana. Joku astelee vaitonaisena itsekseen. Toiset ovat jo päässeet puheisiin keskenään.

Kun reitti on kierretty, niin ainakin osa vaeltajista on jo tutustunut toisiinsa. Ehkä retki synnyttää syvempääkin kanssakäymistä.

Parhaimmassa tapauksessa sinkulle käy yhtä onnellisesti kuin erikoissuunnittelija Maija Mikkolalle: metsästä löytyy elämänkumppani.

Lue juttu sinkkuvaelluksesta Seurasta 25-26/16

X