Anna tehohoito laajentuneille ihohuokosille: puhdista, kostuta ja peitä – Esittelemme 5 kauneustuotetta

Meillä kaikilla on ihohuokosia – tali- ja hikirauhasten aukkoja ihon pinnalla – mutta niiden koko riippuu muun muassa ihotyypistä ja perintötekijöistä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ihonhoitoa ei kannata laiminlyödä siten, että huokosiin jää jatkuvasti likaa, koska se edesauttaa huokosten laajenemista.

Meillä kaikilla on ihohuokosia – tali- ja hikirauhasten aukkoja ihon pinnalla – mutta niiden koko riippuu muun muassa ihotyypistä ja perintötekijöistä.
Teksti: Katja Nygård

Ihon vanheneminen ja kudosten veltostuminen vaikuttavat ihohuokosiin ja niiden kokoon. Ihohuokosille eivät ole hyväksi UV-säteily ja tupakointi, sillä ne heikentävät ihon kimmoisuutta ylläpitävää kollageenia.

”Kimmoisuuden menettäminen saa aikaan juonteita ja veltostuttaa myös ihohuokosia, mikä näkyy niiden laajentumisena”, sanoo kosmetologi ja farmaseutti Hertta Hurme Yliopiston Apteekista.

Laajentuneita ihohuokosia esiintyy useimmiten kasvojen niin sanotulla T-alueella, eli otsassa, nenässä ja leuassa.

Ihohuokosille oikeaa hoitoa

Paras ja toimivin hoito ihohuokosten laajenemiseen on niiden ennaltaehkäisy. Ihonhoitoa ei kannata laiminlyödä siten, että huokosiin jää jatkuvasti likaa, koska se edesauttaa huokosten laajenemista.

Kannattaa keskittyä myös ihon ikääntymisen ennaltaehkäisyyn. Kasvojen puhdistusta liian kuumalla vedellä sekä liiallista saunomista kannattaa välttää.

Ennaltaehkäisyssä on tärkeää myös ihon säännöllinen hoito puhdistuksineen ja kuorintoineen. Näin huokoset pysyvät puhtaina ja ihon pinta pehmeänä.

”Kun ihohuokoset ovat puhtaat ja ihoa on kosteutettu riittävästi, ihohuokoset myös näkyvät vähemmän”, Hertta Hurme muistuttaa.

Kevyt meikki piilottaa laajentuneita ihohuokosia

Myös rasvoittuva iho tarvitsee kosteutta. Rasvoittuvalle iholle tarkoitetuissa tuotteissa on mukana keratolyyttisiä aineosia, jotka ehkäisevät ihohuokosten tukkeutumista.

Jos huokonen on laajentunut pysyvästi, se ei enää palaudu täysin ennalleen. Mikäli ongelma on häiritsevä, kannattaa kääntyä ihonhoidon asiantuntijoiden, kuten kosmetologin, ihoterapeutin tai ihotautilääkärin puoleen. He tekevät muun muassa kotihoitoa voimakkaampia kuorintoja sekä mikro- tai laserhiontaa, joilla ihon pinta saadaan tasaisemmaksi.

Laajentuneita ihohuokosia voi häivyttää meikillä sekä meikin pohjustustuotteilla, eli primereilla. Ne tasoittavat ihon pintaa välittömästi ”täyttämällä” laajentuneita ihohuokosia. Meikki kannattaa pitää mahdollisimman kevyenä, sillä paksu meikki yleensä korostaa ihon pinnan epätasaisuuksia.

Kokeile näitä – 5 erilaista kauneustuotetta

1. Rasvaisen ja epäpuhtaan ihon kasvovesi rauhoittaa, lievittää tulehduksia ja supistaa ihohuokoset.

Avène Cleanance Mat Mattifying Toner, n. 17 €/200 ml.

Avène Cleanance Mat Mattifying Toner, n. 17 €/200 ml.

2. Kun iholle kuivuva Skin Republic Charcoal Peel-Off -naamio poistetaan, irtoaa myös lika ihohuokosist.

Skin Republic Charcoal Peel-Off -naamio, 8 €/25 ml.

Skin Republic Charcoal Peel-Off -naamio, 8 €/25 ml.

3. Ihohuokosia supistava Clarins Pore Minimizing Serum -hoitotiiviste tasapainottaa ihon talineritystä.

Clarins Pore Minimizing Serum -hoitotiiviste, 55 €/30 ml.

Clarins Pore Minimizing Serum -hoitotiiviste, 55 €/30 ml.

4. Syväpuhdistava Foreo Luna Play Plus -ihonpuhdistuslaite poistaa kuolleet ihosolut, madaltaa laajentuneita ihohuokosia ja edistää hoitotuotteiden imeytymistä.

Foreo Luna Play Plus, 53,90 €.

Foreo Luna Play Plus, 53,90 €.

5. NYX Pore Filler -pohjustusvoide häivyttää laajentuneet ihohuokoset ja tasoittaa ihon ennen meikkivoidetta.

NYX Pore Filler, 15,90 €/20 ml.

NYX Pore Filler, 15,90 €/20 ml.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 2/20.

Lue myös: Testasimme neljä muotoilutuotetta – Pitääkö muotoilusuihke lupauksensa hiusten tuuheudesta ja kohottavuudesta?

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X