Kahden lapsen äidin rapakunto on vain muisto: ”Enää en liiku painotavoitteen takia. Liikun, koska siitä tulee niin hyvä tunne”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Niina Salminen
”Ennen hain postin laatikosta autolla. Nykyään käytän omia jalkoja aina kun mahdollista. Aktiivisuusrannekkeen lukemat palkitsevat”, Niina Salminen kertoo. © MIKKO MÄKELÄINEN
Hiljaa hyvä tulee, tuumi Niina Salminen ja lähti liikkeelle maltilla. Liikunnasta tuli hänelle vuodessa tapa.

Ennen kuin Niina Salmisesta, 34, tuli äiti, hän touhusi talleilla ja ratsasti. Tallityöt vaativat ja kehittivät voimaa, ja pitivät painon kurissa. Sitten hevoset jäivät ja lapset tulivat tilalle – ja samalla raskauskilot ja huono kunto.

Tähän havahduin

”Olen kahden pienen lapsen äiti, jolla ei ollut aikaa pitää itsestä huolta, ja se näkyi. Minulla oli kymmenen ylimääräistä kiloa ja rapakunto. Liikkuessani puuskutin kuin höyryveturi, olin jatkuvasti väsynyt ja vaatteet kiristivät. Jouduin ostamaan koko ajan uusia vaatteita, kun vaatekoko vain kasvoi. Mikään vaate ei näyttänyt päällä hyvältä.

Minua harmitti ja vähän hävettikin se, että olin päästänyt itseni niin huonoon kuntoon. Vuosi sitten jouluna menin syöminkien päälle puntarille ja kauhistuin: paino oli hypännyt ihan uudelle kymmenluvulle. Päätin, että nyt riittää. Minun oli pakko tehdä itselleni jotain.

Ammattilaisen luona

Ensimmäisenä joulun jälkeisenä arkipäivänä menin soittamaan naapurin ovikelloa. Hän on kunto- ja terveysliikunnan kehittäjä, joka oli juuri opiskelemassa elintapaneuvontaa. Minusta tuli hänen hankkeensa koehenkilö.

Kuten tutkimuksissa yleensä, lähtötilanteeni selvitettiin. Osallistuin kuntotestiin ja kehoni koostumus mitattiin. Tulos ei yllättänyt: olin rapakunnossa ja kehossani oli rutkasti rasvaa.

Sain kunto-ohjelman, jossa harjoitusten kestoa ja tehoa kasvatettiin vähitellen. Lisäksi minulle tehtiin ruokavalio, ja sain ohjeen nukkua riittävästi. Pienten lasten äitinä olin joutunut tinkimään juuri unesta.

Näin liikuin

Aloitin liikkumisen kävelystä, johon yhdistin hölkän: hölkkäsin yhden lyhtytolpan välin ja kävelin toisen. Etenin tarkoituksella hitaasti, jottei koko touhu tyssäisi rasitusvammoihin. Tahti oli sellainen, että hengästyin vähän, mutta pystyin vielä puhumaan.

Seuraavaksi hyppäsin suksille ja menin myös ohjattuihin jumppiin. Hiihdossa hyvää oli se, että pääsin ladulle suoraan kotiovelta. Pikkulapsiperheessä vanhemmalle hyvä liikuntalaji on sellainen, jonka aloittamiseen ei ole liian korkeaa kynnystä.

Treenasin kolme kertaa viikossa tehokkaasti. Välipäivinä lenkkeilin koiran kanssa. Odotin viikonloppuja, sillä silloin sain liikkua ilman aikataulupaineita.

Syömiseen tuli tolkku, kun liikkui. Mielihalut hävisivät eikä tehnyt mieli laittaa suuhun, mitä sattuu. Kun syö kunnolla, jaksaa liikkua.

Juoksusta tuli lempilajini, sillä siinä edistymisen huomaa nopeasti. Mitä enemmän juoksin, sitä enemmän halusin juosta. Maaliskuussa juoksin jo viiden kilometrin lenkkejä. Huhtikuussa huhkin halkosavotassa sellaista vauhtia, että ihmettelin itsekin, miten hyvässä kunnossa olin.

Kunto tässä ja nyt

Jokaisen painonpudottajan paino jumittaa jossain vaiheessa, ja niin kävi minullekin. En missään vaiheessa lopettanut liikkumista, vaikka se ei tuntunut vaikuttavan painoon. Jatkoin entiseen malliin, ja vähitellen paino alkoi taas laskea.

Enää en liiku painotavoitteen takia. Liikun, koska siitä tulee niin hyvä tunne. Ilman säännöllistä liikuntaa oloni on nuhjuinen. Haluan jaksaa touhuta lasteni kanssa. Mietin myös, millaisen mallin annan lapsilleni. En halua palata samaan rapakuntoon ja painoon, kuin vuosi sitten.

Nykyään lenkkeilen ja treenaan kotipihassa kahvakuulalla. Jos keli on huono, laitan jumppavideon pyörimään – sää ei ole syy olla liikkumatta.

Toivon lumista talvea, sillä tänä talvena laajennan talvilajivalikoimani hiihdosta lumikenkäilyyn. Luonnossa tulee liikuttua huomaamatta.

Aina lenkille lähtö ei huvita. Olen luvannut itselleni, että lähden, mutta saan halutessani palata vartin jälkeen takaisin kotiin. Ensimmäiset askeleet ovat vaikeita, mutta mieli muuttuu nopeasti. Toistaiseksi olen jatkanut matkaa.”

X