Klovnitohtori tuo iloa pienille potilaille ikävien asioiden keskelle – Dan Söderholm aloitti sairaalaklovnina 10 vuotta sitten: ”Suurin työ oli tulla sinuiksi oman riittämättömyytensä kanssa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sairaalaklovni
Kuvassa sairaalaklovni Masa Mussu. © Sakari Partanen / KYS
Sairaalaklovni tuo piristystä sairaiden lasten päiviin. Välillä klovnin arki on pelleilyä, toisinaan verrattavissa miltei salapoliisin työhön, mutta joskus vain jutellaan.

Dan Söderholm saapuu töihin HUS:n uudelle lastensairaalalle kello kuusi aamulla. Hän astelee pukuhuoneeseen, vaihtaa vaatteet, punaa poskensa ja heittää vielä silmäluomillekin vähän väriä.

Ja kas, pian hän onkin Gustaf Skrätsch, klovnitohtori.

Iloa pienille potilaille

Sairaalaklovnien tehtävänä on tuoda pienten potilaiden arkeen naurua ja tukea.

Toiminta aloitettiin virallisesti helmikuussa 2002 Helsingissä Hyksin lasten- ja nuortensairaalassa, josta se on laajentunut Turun ja Tampereen lastenklinikoille, Lastenlinnan neurologisille osastoille ja Kuopioon.

Syksyllä 2011 käynnistyi toiminta myös Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Sairaalaklovneina toimivat taiteiden eri alojen ammattilaiset, jotka Sairaalaklovnit ry on kouluttanut tehtävään. Koulutettuja klovnitohtoreita on yhteensä 50, joista tällä hetkellä työskentelee 25 henkilöä.

Klovnitohtorina jo 10 vuotta

Dan Söderholm työskentelee sairaalassa 2-3 päivänä viikossa. Hänelle klovneria ei ollut sairaalassa aloittaessakaan mitään uutta puuhaa, sillä hän oli jo ennen klovnitohtorin uraansa kierrellyt kouluissa ja päiväkodeissa esiintymässä.

Klovnitohtorina Söderholm aloitti kymmenen vuotta sitten.

”Sairaalaklovneria tuntui hyvältä tavalta käyttää hyväksi omaa taitoansa. Ajattelin, että työ olisi vaihtelevaa ja antoisaa – ja että siinä olisi omat vaatimuksensa”, Dan Söderholm kertoo.

Lapsi ei välttämättä naura raikuvasti, mutta merkitys voi silti olla suuri

Alkuun työssä oli totuttelemista. Siinä on nimittäin yksi olennainen ero koulu- ja päiväkotikeikkoihin.

”Kouluissa ja päiväkodeissa lapsilta sai koko ajan vastakaikua. Sairaalassa ensimmäisinä viikkoina suurin sokki oli se, että sitä ei välttämättä tulekaan. Kesti vähän aikaa tottua siihen, että kun toinen vähän nostaa huulta, hän nauraa.”

Dan Söderholmin aloittaessa sairaalaklovnina työ oli nykyistä enemmän vierailevan tähden hommaa. Lapsille käytiin esiintymässä sairaalassa, mutta vielä ei oltu tiivis osa sairaalan arkea.

”Aikaisemmin se vastasi samanlaista klovneriaa, mitä tein päiväkodeissa tai kouluissa. Nyt tämä on ihan spesifi, oma klovnerian muotonsa. Välillä olen enemmän, ja välillä vähemmän klovni.”

Klovni on usein lapsen seurana nukutukseen asti

Osan päivästään klovnitohtori Skrätsch viettää leikkausosastolla, joka on nimetty Metsäksi. Siellä hän vastaanottaa leikkaukseen meneviä lapsiperheitä. Tavoitteena on auttaa lasta kohtaamaan vaikea tilanne.

Tämä tapahtuu esimerkiksi arkipäiväistämällä toimenpide, jonka lapsi voi kokea pelottavana. Klovni voi muun muassa esitellä kanyylin lapselle tavalla, joka vähentää jännitystä.

Joskus leikki tai laulu on hyvä tapa lähestyä asiaa, mutta toisinaan puhuminen on parempi.

”Toimenpideklovneriassa on pyrkimys ottaa esille tuleva toimenpide, eli puhumme aika paljon pelkotilanteista”, Dan Söderholm kertoo.

Usein klovni on lapsen seurana nukutukseen asti ja jälleen sen jälkeen. Skrätsch työskentelee Metsä-leikkausosaston lisäksi esimerkiksi vuodeosastolla ja autismin kirjon lasten kanssa.

Dan Söderholm

Klovnitohtori Gustaf Skrätsch esittäytyy. Kuva: Juuso Partti

Lapsen ehdoilla

Aina klovnitohtorin tehtävä ei ole helppo.

”Usein, kun lapset tulevat leikkaukseen, he ovat hyvin pelokkaassa tilassa, eivätkä kauhean auki tällaiselle kontaktille”, Söderholm kertoo.

Skrätsch ei mene saman tien temppuilemaan lasten eteen, vaan sairaalaklovnin on osattava olla hienovarainen. Usein leikkaussalin odotustilaan saapuessaan hän ei tee muuta kuin tarkkailee, saisiko johonkin lapseen kontaktin.

Vuorovaikutus tapahtuu lapsen ehdoilla.

”Tämän aamun viimeisellä tunnilla odotustilassa oli eräs sulkeutunut poika, joka ei edes vilkaissut minuun. Ajattelin, etten lähesty häntä suoraan, vaan aloin pelleillä kahden muun lapsen kanssa. Siinä samalla pistin merkille, että tämäkin poika seurasi minua sivusilmällä. Niinpä menin hänen selkänsä taakse harjoittelemaan temppua, jonka olin luvannut toiselle lapselle näyttää. Pikkuhiljaa sain hänet mukaan, ja lopuksi teimmekin yhdessä taikatemppuja”, Söderholm selittää.

Kohtaako Söderholm koskaan työssään klovnipelkoisia lapsia?

”Kyllä heihinkin törmää. Se pitää osata aistia ja sitten perääntyä. Harrastamme pitkäaikaispotilaiden kohdalla myös siedätystä. Kerran Oulussa oli yksi potilas, joka ensimmäisellä kerralla meidät nähdessään vain huusi. Toisella kerralla hän päästi meidät jo viiden metrin etäisyydelle itsestään, ja lopulta vuoden päätteeksi rakasti meitä”, Söderholm muistelee.

Joskus hätä on suurempi

Joskus kipu tai hätä on kuitenkin niin suuri, että mikään temppu tai rauhoitteluyritys ei tuota tulosta.

”Esimerkiksi hyvin vaikeassa kanyylin laitossa koko hoitotiimi on stressaantunut ja piikki saatetaan yrittää laittaa monta kertaa lapsen huutaessa. Lapsi ei välttämättä kiinnitä klovniin mitään huomiota, jolloin itsensä tuntee helposti riittämättömäksi. Silloin pitää muistuttaa itseä, että mikäli en olisi ollut siinä, lapsi olisi voinut olla entistä hysteerisempi”, Söderholm avaa.

Sairaalaklovnin työ ei eroa hoitajan tai lääkärin työstä siinä mielessä, että klovninkin on opittava hyväksymään se, ettei kaikkea kipua voi parantaa.

”Kun kehitimme toimenpideklovneriaa, suurin työ oli tulla sinuiksi oman riittämättömyytensä kanssa. Tätä työtä ei oikein voi tehdä, jos vaatii itseltään aina onnistumista”, Söderholm toteaa.

Sairaalaklovnin työssä on läsnä myös kuolema

Työssään sairaalaklovnin on pystyttävä kohtaamaan myös kuolema.

Lapset, joita he piristävät, ovat sairaita – osa kuolettavasti. Joskus lapsi on voinut olla pitkäänkin sairaalassa, jolloin myös side tähän voi olla vahvempi.

Mikäli klovni murtuu kuolemien edessä, ei työ onnistu. Sairaalaklovnin on kyettävä erottamaan ammattitunteensa henkilökohtaisista tunteistaan.

”Pitkäaikaispotilaiden kanssa työskennellessä täytyy hieman varoa, ettei heihin ystävysty liikaa. Ystävystyä täytyy tietenkin, koska meidän toiminnassamme on keskeistä se, että luodaan yhteys. Liikaa ei voi ruveta tunteilemaan”, Dan Söderholm sanoo.

Klovnitohtorin läsnäolo helpottaa myös perheenjäsenten oloa

Klovni kohtaa työssään kipua, surua ja kuolemaa, mutta tarkoitus onkin tuoda valoa ikävien asioiden keskelle. Kun lapset painivat vaikeiden asioiden kanssa, on heille tuotettu ilo kenties vieläkin arvokkaampaa.

”Tänään mennessäni lounaalle yksi pieni poika kysyi, että muistanko häntä. Enhän minä tietysti heti muistanut, mutta hän kertoi, että olin saattanut hänet leikkaukseen yli vuosi sitten. Hän muisti minun nimenikin”, Söderholm kertoo.

”On antoisaa nähdä lapsen voivan puhua innoissaan niinkin epämiellyttävästä tapahtumasta kuin vaikea leikkaus. Tuntuu hyvältä, että olen ollut mukana siinä tilanteessa, tukenut jollain lailla ja jättänyt sellaisen merkin, että hän innoissaan ryntää kimppuuni. Myös perheistä aistii sen, miten helpottuneita ja tyytyväisiä he ovat, kun joku on tukemassa.”

Sairaalaklovneja Uuden lastensairaalan avajaisissa.

Teinien avautuminen peloistaan yllätti

Dan Söderholm pitää erityisesti teinien kanssa työskentelystä.

”Se on vähän sellaista salapoliisityötä, he eivät välttämättä naura valmiille jutuille, vaan sinun on pakko löytää se juuri heitä naurattava asia. Moneen teiniin olen saanut todella syvänkin kontaktin lopulta. Joskus se on hyvin pitkän työn takana.”

Toimenpideklovnerian aloittamisen jälkeen klovnitohtoreille tuli yllätyksenä se, että esimerkiksi leikkauksiin mennessä juuri teinit olivat niitä, jotka kaipasivat tukea.

”Aluksi ajattelimme, etteivät teinit ehkä halua klovneja mukaan siihen prosessiin, koska he eivät haluaisi näyttää pelkoansa. Huomasimme kuitenkin nopeasti, että heillä on suuri tarve kertoa pelostaan, etenkin jos vanhemmat eivät ole paikalla. Luulen, että heidän on helpompi puhua tämän näköiselle tyypille kuin hoitajalle tai vanhemmille”, Söderholm kertoo.

Paras tulos syntyy, kun vedetään yhä köyttä

Toimenpideklovnerian astuttua kuvioihin on ollut entistä tärkeämpää, että klovneilla on hyvä yhteispeli niin keskenään kuin myös hoitohenkilökunnan kanssa.

”Meidän täytyy tietää oma asemamme, ettemme astu hoitotiimin varpaille. On hirveän tärkeää, että myös he saavat hyvän kontaktin lapseen”, Söderholm kertoo.

Paras lopputulos saavutetaankin, kun kaikki vetävät yhtä köyttä.

”Paras leikkaussalihetkeni oli se, kun olin tehnyt lapsen kanssa laulun. Tullessamme leikkaussaliin koko tuttu anestesialääkäritiimi lähti mukaan musisointiin. Silloin oli todella leppoisa ja mukava tunnelma”, Dan Söderholm muistelee.

X