Kun kulttuurierot aiheuttavat kitkaa parisuhteessa – Näin psykoterapeutti neuvoo Annaa, jonka puoliso on turkkilainen
Miten kohdata kulttuurierot parisuhteessa? Annan mies on turkkilainen, ja heillä on arjessa kulttuurien yhteentörmäyksiä. Näin neuvoo psykoterapeutti.
”Avioliitto turkkilaisen miehen kanssa on rikastuttanut valtavasti minun ja lasteni elämää.” Kuva: istockphoto
Monikulttuurinen parisuhde tuo arkeen eri taustoista olevien puolisoiden käsityksiä rakkaudesta ja elämästä. Kulttuurierot ovat rikkaus, mutta ne voivat aiheuttaa myös aika ajoin kitkaa parisuhteessa.
Miten kultturierot tulee kohdata parisuhteessa? Näin psykoterapeutti Tuula Nikkola-Dibba neuvoo Annaa, 49, joka on ollut naimisissa turkkilaisen puolisonsa kanssa kuusi vuotta.
Rakkautta ja maahanmuuttoviraston byrokratiaa
Anna:
”Tapasimme kotikaupunkini baarissa, kun mieheni oli vierailulla Suomessa. Kohtasimme tanssilattialla, ja se oli menoa.
Olin tuolloin neljän lapsen yksinhuoltaja. Parisuhde lasteni isän kanssa oli päättynyt. Salamarakkaus turkkilaiseen mieheen tuli minulle yllätyksenä. Tapailimme muutaman viikon ajan, kunnes miehen piti palata Turkkiin. Siitä alkoi rankka vuosi maahanmuuttoviraston byrokratiaviidakossa.”
Tuula:
”Hienoa, että olet kohdannut rakkauden ja uskaltautunut rikkaalle, mielenkiintoiselle ja välillä myös haastavalle matkalle.
Rakkaus ei tunne rajoja. Et tietoisesti etsinyt uutta kumppania, mutta hänelle oli paikka elämässäsi.
Eri kulttuurista tulevan kumppanin kanssa yhteisen elämän aloittaminen ei ole yksinkertaista, vastassa on byrokratia. Se on luvan hakemista yhdessäololle ja tietää usein pitkiäkin erossaolon aikoja.”
Naimisiin – vihkiäiset islamilaisittain
Anna:
”Päätimme jo suhteen alussa mennä naimisiin. Ennen miehen kotiinpaluuta meidät vihittiin islamilaisittain. Se oli miehelleni tärkeää, vaikka hän onkin maallistunut muslimi.
Tein sosiaalityötä maahanmuuttajien parissa, joten minulla oli tietoa muslimikulttuurista. Olisimme voineet käydä maistraatissa siviilivihkimisessä. Meille oli kuitenkin tärkeää, että miehen vanhemmat tapaavat minut ennen virallista avioitumista.
Yllätyin, miten lämpimästi miehen perhe otti meidät vastaan. Oma perheeni oli sen sijaan ennakkoluuloinen.
Matkustin miehen perässä pienen tyttäreni kanssa Turkkiin. Yllätyin, miten lämpimästi miehen perhe otti meidät vastaan. En ollut unelmaminiä: olin ulkomaalainen, eronnut, miestä 15 vuotta vanhempi, yksinhuoltaja, ei-muslimi.”
Tuula:
”Olet halunnut kunnioittaa miehesi toivetta islamilaiseen liittoon vihkimisen suhteen. Tässä sinua on auttanut ammattisi tuoma tietämys. Olet osannut nähdä asioita laajemmin ja ottaa rohkean, tietoisen askeleen.
Miehen perheen tapaaminen jännitti varmasti puolin ja toisin. Lämmin vastaanotto kertoo avarakatseisuudesta ja miehesi valinnan kunnioittamisesta.”
Anna:
”Ennakkoluuloja koin sen sijaan oman perheeni suunnalta. Kerroin heille matkustavani Turkkiin naimareissulle. Yksi veljistäni totesi, että Turkissa sinut suljetaan huivi päässä neljän seinän sisälle. Toinen veljeni ei pidä minuun enää yhteyttä.
Isäni otti uutisen yllättävän hyvin, äitini taas on kuollut.
Rekisteröimme avioliittomme Ankarassa, ja palasin Suomeen. Avioliittomme virallistettiin myös täällä. Laitoin mieheni oleskelulupahakemuksen vireille. Tuttavapiiri ihmetteli. Minulle vihjailtiin, että kai minä ymmärrän, että mies halusi naimisiin vain saadakseen oleskeluluvan.”
Minulle vihjailtiin, että kai minä ymmärrän, että mies halusi naimisiin vain saadakseen oleskeluluvan.
Tuula:
”Olen pahoillani, että kaikki eivät ole hyväksyneet ratkaisuasi.
Meistä jokainen reagoi asioihin omien kokemustensa ja ennakkokäsitystensä kautta. Vieras kulttuuri ja uskonto voivat tuntua pelottavilta.
Avoin keskustelu asioista ja pelkojenkin jakaminen on tärkeää. Sen jälkeen läheisten on kuitenkin luotettava toisen arviointikykyyn ja valintoihin.
Voi tuntua loukkaavaltakin, kun omaa tietoista päätöstä ja molemminpuolista rakkautta epäillään. Tärkeintä on kuitenkin tietää itse, mitä tekee, ja ottaa vastuu omista valinnoista
Avioliitossa tarvitaan aina rakkauden lisäksi myös tahtoa. Sitä koetellaan monikulttuurisessa parisuhteessa ehkä tavallista enemmän, ja usein jo alkumetreillä.”
Kulttuurierot nostavat parisuhteessa esiin arvot ja tavat. Kuva: Matti Pikkujämsä
Kulttuurierot parisuhteessa ilmi arjessa
Anna:
”Matkustin vuoden aikana viisi kertaa Turkkiin. Eroikävän helpottamisen lisäksi se oli tapa osoittaa maahanmuuttoviranomaisille, että avioliittomme on aito.
Raastavan vuoden ja yhden oleskelulupahakemuksen hylkäämisen jälkeen mies sai lopulta luvan muuttaa Suomeen. Se oli todella suuri helpotus.
Arjessa jouduimme aika pian kahden eri kulttuurin törmäyskurssille. Alussa mies ei ollut vielä töissä. Ajattelin, että kun pääsen töistä kotiin, hän on siellä minua varten. Mies istui sen sijaan kaupungilla kahvilla kavereidensa kanssa. Harmittelin mustasukkaisena, miksi mies valitsee ystävät minun sijaani. Nyt olen oppinut ymmärtämään kaveruussuhteiden merkityksen turkkilaisessa kulttuurissa.”
Tuula:
”Erossaolo ja epätietoisuus siitä, saako luvan olla kotimaassa rakastamansa ihmisen kanssa, voivat olla raskaita vaiheita.
Kun vihdoin päästään aloittamaan yhteinen arki, se tuokin mukanaan monenlaisia, yllättäviäkin haasteita.
Molempien odotukset toista ja yhteiseloa kohtaan voivat joutua törmäyskurssille, vaikka niistä olisi puhuttukin.
Tapa osoittaa rakkautta, ottaa toinen huomioon ja esimerkiksi yhteisen ajan tarve pariskuntana pohjautuvat ihmisen persoonaan. Taustalla on myös opittuja malleja.
Väärinymmärrysten vähentämiseksi ajatusten, tunteiden ja toiminnan tunnistaminen ja sanoittaminen toiselle on monikulttuurisissa liitoissa ehkä vielä tavallista tärkeämpää.”
Miehen ja naisen asema näyttäytyvät eri tavoin
Anna:
”Olin tottunut pärjäämään suomalaisena naisena yksin. Turkissa mies on perheen pää ja elättäjä, mutta kotityöt ovat vaimon tonttia. Mieheni ei edelleenkään siivoa tai tiskaa.
Hermostun vieläkin siitä, kun hän jättää tyhjän rahkapurkin tiskipöydälle ja olettaa, että minä laitan sen roskiin.
Miehelleni suomalaisen naisen itsenäisyys on ollut kova pala. Etenkin alkuaikoina mies halusi koko ajan tietää, missä olen ja kenen kanssa. Koin sen ahdistavana.
Kun lähdin metsään lenkille, mies saattoi tekstata ja kysyä, olenko yksin. Välillä minua ärsytti niin, että laitoin hänelle tekstarin lähtiessäni viemään roskapussia.”
Tuula:
”Olet itsenäinen suomalainen nainen ja tottunut pärjäämään. Miehellesi taas miehen ja naisen asema näyttäytyvät toisella tavalla. Hänelle on ehkä kunniakysymys olla perheen pää ja elättäjä. Tähän saattaa vaikuttaa myös ympäristön luoma paine.
Toisaalta elätte kahden kulttuurin liitossa, jossa molemminpuolinen kunnioitus, ymmärrys ja huomioiminen ovat yhtä tärkeitä. Te pariskuntana päätätte yhteiselonne raamit.”
”Olen joutunut luopumaan monista asioista, mutta saanut paljon tilalle”
Anna:
”Turkkilainen aikakäsitys on asia sinänsä. Mieheni saattaa kertoa piipahtavansa tunniksi kaupungille, ja minä hermoilen kolme tuntia kotona ja pelkään, onko hänelle sattunut jotakin.
Meillä riidellään melko arkisista asioista. Taustalla on usein kulttuurien törmäyskurssi.
Miehelläni on välillä edelleenkin tapana pistää ongelmia suomalaisen kulttuurin piikkiin. Osaamme kuitenkin keskustella asioista.
Olen joutunut luopumaan monista asioista, mutta saanut paljon tilalle. Avioliitto turkkilaisen miehen kanssa on rikastuttanut valtavasti minun ja lasteni elämää.
Emme ole halunneet yhteisiä lapsia. Nyt jo aikuiset poikani tulevat hyvin toimeen mieheni kanssa. Tyttärelläni on isäpuoleensa läheisemmät välit kuin biologiseen isäänsä.”
Tuula:
”Ihana kuulla, että koet yhteiselonne rikastuttavana asiana sekä itsellesi että lapsillesi. Koet saaneesi paljon, vaikka olet joutunut myös luopumaan. Sinulla on hyvä asenne.
Eikö niin, että mikään parisuhde ei ole täydellinen? Oma myönteinen, rakentava suhtautuminen ja joustava mieli kantavat pitkälle.
Hienoa, että osaatte keskustella asiat auki. Usein ongelma ei olekaan ihminen eikä edes kulttuuri tai avioliitto itsessään, vaan tapa suhtautua asioihin.”
Kuva: Matti Pikkujämsä
Erilaisuus voi olla rikkaus
Anna:
”Jouduin luopumaan entisestä työstäni; olin ottanut mieheni sukunimen, ja monet asiakkaani yhdistivät minut häneen. Siitä tuli sanomista ja mustasukkaisuusdraamoja.
Nyt toimimme sijaisperheenä. Mieheni tekee pitkää päivää ravintolatyössä, ja minä olen kotona. Voimme kaikki paremmin.
Islam ei ole koskaan tullut väliimme. Meille tärkeintä ovat yhteiset arvot.
Elän omaa elämääni, ja olen oppinut paljon.”
Tuula:
”Harmi, että olet joutunut luopumaan työstäsi. Olet kuitenkin todennut, että parisuhteenne toimii nyt paremmin, ja voit myös itse paremmin. Se on silloin ollut hyvä päätös.
Sijaisperheenä toimimisenne kertoo jotain yhteisestä sävelestänne ja luottamuksesta.
Ympäristön luomista paineista huolimatta menette yhdessä eteenpäin.
Näytätte samalla esimerkkiä muille siitä, että erilaisuus voi olla rikkaus. Sen kautta voimme oppia hyväksyntää toisiamme kohtaan.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 7/20.
Lue myös: Perheriita kahden kulttuurin liitossa: Saako vaimo lähettää rahaa vanhemmilleen?
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti