Suunnistus treenaa tehokkaasti kehoa ja aivoja. Lisäksi se saa aikaan täydellisen läsnäolon tunteen.

Aseta kartta maaston suuntaiseksi. Oikein suunnatun kartan yläreuna on kohti pohjoista, kuten myös kompassin punainen nuoli.

Kallion rinnettä ylös, toista alas. Hyppy ojan ja toinen puun rungon yli. Juoksua juurakkoisilla poluilla ja askellusta upottavilla mättäillä.

Metsä on vaihteleva ja epätasainen alusta. Siksi se kehittää ketteryyttä ja tasapainoa.

”Suunnistaja ei todellakaan etene pelkillä poluilla. Hän näkee paikkoja, joita maastossa muussa tarkoituksessa liikkuva ihminen ei välttämättä näe”, kehityspäällikkö Katri Lilja Suomen Suunnistusliitosta kertoo.

Rastien etsiminen tekee liikkumisesta mielekästä. Siksi moni kävely- tai juoksulenkkeihin vaihtelua kaipaava kuntoilija innostuu suunnistuksesta.

Laji kehittää kestävyyttä liikkujan toivomalla teholla, sillä etenemisvauhdin voi määritellä itse. Rasteille kun ehtii hyvin kävellenkin.

”Maltti on valttia aloittelijalle. Kovassa vauhdissa tottumattoman metsässä liikkujan nilkka saattaa muljahtaa. Tasapainoa ja nilkkaa kannattaa vahvistaa varta vasten esimerkiksi tasapainolaudalla.”

Laji vaatii avaruudellista hahmottamiskykyä eli taitoa ymmärtää kartan ja maaston yhteneväisyydet. Se harjaannuttaa pitkäjänteisyyttä, keskittymis- ja päättelykykyä sekä kärsivällisyyttä. Kartalla lyhin reitti rastilta toiselle on harvoin kuitenkaan se nopein tai helpoin.

”Suunnistus on aivotyötä, joka jatkuu metsästä poistumisen jälkeen. Viimeistään keskustellessaan toisten harrastajien kanssa suunnistaja tietää, miten reitillä olisi pitänyt edetä.”

Porukassa paras

Suunnistustaitojen opettelu alkaa kartan ja maaston vertailusta. Sen ymmärtäminen, että kartta vastaa todellisuutta, tuo turvallisuutta. Kartanlukutaitoinen tietää, missä kulkee. Kompassin käyttö opetellaan vasta, kun suunnistaminen sujuu kartan avulla.

Rasteja voi etsiä omin päin kuntien liikuntatoimen ja suunnistusseurojen pysyvillä kiintorasteilla. Niitä voi hakea myös lajikursseilla, joita seurat järjestävät aikuisille Jukola-koulujen nimellä.

”Suunnistusseurat toimivat pääasiassa vapaaehtoisten voimin. Laji on sosiaalinen, vaikka suunnistaja metsässä yksin liikkuukin.”

Moni aikuinen aloittaa lajin yhtä aikaa lapsensa kanssa, koska pienimpien Oravapolku-kouluissa toivotaan vanhempien läsnäoloa. Mukaan seuratoimintaan pääsee ilman omaa lasta tai lapsenlasta, sillä apuohjaajia ja talkoolaisia tarvitaan aina.

”Yläikärajaa ei ole. Vanhimmat kisaavat veteraanit ovat yli 80-vuotiaita. Suunnistamaan voi tulla vaikka koko suvun voimin.”

Kartan kanssa kuntorasteille

Hyvä tapa aloittaa suunnistus on osallistua seurojen järjestämille kuntorasteille. Tapahtumapaikoilla myydään retkeilykarttoja yksityiskohtaisempia ja tarkempia suunnistuskarttoja. Niihin on painettu ratamerkinnät ja rastin löytymistä helpottavat sanalliset tai kuvalliset ohjeet. Paikalta voi myös vuokrata Emit-kortin. Se on muovinen kortti, johon rastileimaukset rastilla tallentuvat.

”Kuntorastien järjestäjiltä saa tarvittaessa opastusta. Lajietikettiin kuuluu, että edistyneemmät auttavat aloittelijaa.”

Kuntorasteilla ratojen pituudet vaihtelevat kahdesta kilometristä seitsemään. Lyhemmille reiteille rastit on sijoitettu näkyvämmille paikoille, kuten isoihin ja selkeisiin kohteisiin, esimerkiksi isolle kivelle kallion kupeeseen tai kulku-urien varrelle.

Haastavammilla reiteillä rastit vaativat jo kartanlukutaitoa, ja ne on sijoitettu huomaamattomampiin kohteisiin. Sellainen voi olla vaikka pieni kumpare useiden kumpareiden, kivien ja jyrkänteiden joukossa mäen rinteessä.

”Järjestäjiltä kannattaa kysyä ratasuosituksia. Pisin rata ei välttämättä ole vaikein. Saattaa olla, että tiukimmat rastit löytyvät lyhemmältä reitiltä.”

Parasta lajissa on Katri Liljan mukaan oikealle rastille johtavasta oivaltamisesta aiheutuva ilo. Se on yhtä suuri aloittelijalla ja kuin kokeneella konkarillakin.

”Löytämisen riemussa hikiseen niskaan liimaantuneet havunneulaset ja jalkojen väsymys unohtuvat!”

Kotilääkäri 8/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti