Mormonimies halusi esiaviollista seksiä, painosti aborttiin ja pahoinpiteli – Alistuminen teki puolison arjesta helpompaa, kunnes vauva sijoitettiin kiireellisesti

Vaikka pariskunta oli jo pidemmän aikaa yrittänyt pitää väkisin suhdettaan yllä, vauvan kiirellinen sijoittaminen johti eroon – ja rajuun huoltajuuskiistaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vaikka pariskunta oli jo pidemmän aikaa yrittänyt pitää väkisin suhdettaan yllä, vauvan kiirellinen sijoittaminen johti eroon – ja rajuun huoltajuuskiistaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Asikainen

Huoltajuuskiista oli lopputulema Lindan ja Severin (nimet muutettu) suhteelle.

Kun Linda tapasi Severin (nimet muutettu), hän pisti heti merkille miehen jopa korostuneen ystävällisyyden. Linda ja Severi olivat tavanneet netissä, josta he päätyivät treffeille. Linda piti siitä, että mies kertoi paljon itsestään.

”Hän vei minua silloin moniin kivoihinkin paikkoihin, esimerkiksi ravintoloihin ja baareihin. Myöhemmin kävi ilmi, ettei hän uskontonsa vuoksi edes nauttinut alkoholia”, Linda muistelee suhteen alkuaikoja.

Pian Severi kertoi myös kuuluvansa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon eli mormoniseurakuntaan. Lindalle se ei ollut sen paremmin kauhistuttava kuin ihastuttavakaan asia. Silloin Linda ei vielä tiennyt, kuinka paljon miehen uskonnolliset näkemykset tulisivat hänen elämäänsä rajoittamaan.

Tanssiin ja alkoholinkäyttöön mies suhtautui paheksuen – esiaviollinen seksi kuitenkin kelpasi

Vähitellen uskonto alkoi kuitenkin näkyä miehen käytöksessä. Severi paheksui sitä, että Linda työskenteli miesvaltaisella alalla. Naisen harrastuksetkaan, tanssi ja promokeikat, eivät Severiä viehättäneet.

”Hän arvosteli ihmisiä yleensäkin paljon, eikä hän halunnut juuri olla ystäviensäkään kanssa. Heissäkin oli aina jotakin vikaa – oli se sitten alkoholinkäyttö tai mitä muuta tahansa”, Linda kertoo.

Esiaviollista seksiä heillä oli kuitenkin suhteessa, vaikka mormoniusko opettaakin sen olevan synti. Kolme kuukautta siitä, kun pariskunta oli tavannut, Linda tuli raskaaksi e-pillerien käytöstä huolimatta.

Lue myös: Onko puolisosi väkivaltainen? Lue tärkeät turvaohjeet väkivaltatilanteisiin – pakkaa laukku etukäteen valmiiksi, älä pakene saunaan tai kylppäriin…

”Pilasit elämäni aviottomalla lapsella”

”Aluksi hän väitti kivenkovaan, ettei lapsi ole hänen. Minä en kuitenkaan ollut harrastanut seksiä kenenkään muun kanssa”, Linda kertoo.

Mies vaati Lindaa jopa tekemään abortin, mutta mormonikirkon piispa kielsi aikeen kuultuaan siitä.

Raskausaika oli Lindalle äärimmäisen rankka.

Severin mielestä nainen oli pilannut hänen elämänsä sillä, että lapsi tuli avioliiton ulkopuolella. Severi huoritteli ja pahoinpiteli Lindaa. Enimmäkseen mies töni, tuuppi ja riuhtoi häntä, mutta kerran myös heitti Lindan puolialastomana rappukäytävään.

”Silloin kävin lääkärissäkin, sillä pelkäsin, että vauvalle olisi sattunut jotain. Kaikki oli onneksi kunnossa”, Linda kertoo.

Väkivalta sai alkunsa erimielisyyksistä.

Severin periaatteet olivat tiukat, eikä hän kyennyt näkemään maailmaa Lindan silmin. Severi ei hyväksynyt Lindan miespuolisia ystäviä, vaan ajatteli, että nainen petti häntä työkavereidensa kanssa. Anteeksi Severi ei pyytänyt koskaan, mutta saattoi tuoda suklaata riidan päätteeksi.

”Hänen mielestään sellainen toiminta oli oikeutettua sen vuoksi, minkälainen minä olen. Hän kutsui minua huoran lisäksi myös Saatanan valtaamaksi ja riivatuksi”, Linda muistelee.

Linda halusi kuitenkin tulevan lapsen vuoksi saada suhteen toimimaan. Hän alistui jossain määrin miehen vaatimuksiin, sillä se teki elämästä helpompaa.

Severi myös pyysi Lindan luokse käymään lähetyssaarnaajia, jotka yrittävät käännyttää naista mormoniuskoon.

”Kuuntelin kohteliaisuudesta ja totesin, että katsotaan”, Linda muistelee näitä käyntejä.

Huoltajuuskiista
© iStock © iiStock

Linda valvoi lapsen kanssa, mies piti korvatulppia

Kun synnytys sitten koitti, muuttui mies jälleen ystävällisyyden perikuvaksi. Hän auttoi – jopa palveli – Lindaa, mutta sanoi kuitenkin, ettei esimerkiksi aio vaihtaa lapsen vaippoja tai valvoa öitä.

Lindan ja vauvan päästyä kotiin Severi vaihtoi muutamat vaipat, mutta piti lupauksensa siitä, ettei heräisi öisin vauvan takia. Joka yö, kun tyttö heräsi, Linda siirtyi hänen kanssaan olohuoneen sohvalle nukkumaan. Mies piti korvatulppia.

Severin ystävällisyyskin karisi nopeasti vauvaperheen arjen alkaessa.

Lindan paineet olivat valtavat ja hänen sosiaalinen elämänsä tiukasti rajattu. Severi ei puheidensa perusteella arvostanut juuri edes omaa lähipiiriään, jonkun synti oli alkoholi ja toisen joku muu. Tuttavapiiriin kuului kuitenkin hänen omien sanojensa mukaan myös hyvin korkeissa asemissa olevia henkilöitä, joita Linda tosin ei koskaan ollut edes tavannut.

”Aina, kun hän puhui jostakin tutustaan, kyseessä oli vähintään presidentti. Kukaan heistä ei koskaan ollut raksatyöntekijä”, Linda kertoo.

Severi puuttui myös tyttöystävänsä vaatevalintoihin.

Linda ymmärsi, että Severin perheen edessä voisi olla kohteliasta esimerkiksi peittää olkapäät, mutta muuten miehen vaatimukset tuntuivat ylimitoitetuilta. Edes teetä Linda ei saanut juoda, koska se oli syntiä.

Lisäksi Severi ei synnytyksen jälkeenkään uskonut, että lapsi oli hänen – vielä DNA-testin tekemisenkin jälkeen hän epäröi.

Linda paloi täysin loppuun. Äidin stressin takia pariskunnan tyttärestä tehtiin lastensuojeluilmoitus.

Tytön sijoittaminen johti eroon

Tilanne kärjistyi siihen, että kolmen kuukauden kuluttua syntymästään tyttövauva sijoitettiin kiireellisesti. Jo pidemmän aikaa pariskunta oli yrittänyt väkisin pitää suhdettaan yllä, mutta lapsen sijoittaminen johti lopulliseen eroon.

Tytär pääsi takaisin äitinsä luokse yhdeksän kuukauden päästä. Myös Severi tapasi tyttöä etukäteen sovituilla tapaamisajoilla. Hänen oli kuitenkin hankala pitää kiinni tapaamisajoista.

”Kun lapsi oli Severin luona, hän saattoi palauttaa lapsen kaksi tuntia myöhässä tai jättää palauttamatta. Välillä kesti pitkään ennen kuin Severi on saatu kiinni, eikä hän ole kertonut, missä on ollut lapsen kanssa”, Linda kertoo.

Huoltajuuskiista
© iStock © iStock

Erimielisyydet johtivat oikeuskäsittelyyn

Kun Linda alkoi seurustella nykyisen miehensä kanssa, alkoi Severi tuoda hänelle lahjoja kertoen, kuinka paljon parempi mies hän olisi. Samalla aikatauluongelmat tyttären noudon ja hakemisen suhteen pahenivat.

”Huhti-toukokuun tienoilla sanoin, että jos näiden aikataulujen kanssa tulee taas joku ongelma, seuraavaa tapaamista ei ole – että katsotaan sitten seuraavalla kerralla. Niinhän siinä sitten kävi. Sama toistui myös seuraavalla kerralla, jonka jälkeen hän vei asian oikeuteen syyttäen, että yritän estää häntä tapaamasta tytärtä”, Linda kertoo.

Huoltajuuskiista Severi etsi todisteita kuvaamalla Lindan auton sisään ja arvuuttelemalla pöydällä lojuneen tölkkien merkitystä

Severi väitti oikeudessa Lindan olevan päihdekäyttäjä ja tämän nykyisen miehen hakkaavan häntä. Todisteeksi jälkimmäisestä hän on toimittanut kuvia, joissa Lindan silmät ovat mustat. Lindan mukaan silmänaluset ovat tummat tapaturmasta tulleesta kuhmusta valuneen veren vuoksi. Severi on myös yrittänyt kuvata sisään Lindan autosta vaihtojen yhteydessä.

”Hän on väittänyt minua myös päihdekäyttäjäksi, jonka perustaa siihen, että on nähnyt jonkun punaisen tölkin tiskialtaan reunalla. Itse en edes juo kaljaa, joten se voi hyvinkin olla miehen kaljatölkki. Hyvin mahdollisesti hän on kuitenkin nähnyt Coca-Cola-tölkin, koska niitä juon usein”, Linda tokaisee.

Enää Linda ei halua mennä vaihtotilaisiin yksin, koska usein Severin parvekkeella odottaa hänen koko perheensä kännykkäkameroiden kanssa. Mies on yrittänyt kuvata Lindan nykyisen perheen elämää myös postiluukusta.

Huoltajuuskiista
© iStock © iStock

Huoltajuuskiista muhii – Isältä pois vai isättömäksi – kumpikaan vaihtoehto ei houkuta Lindaa

Ennen oikeudenkäyntiä tapaamissopimuksessa oli noin 8-10 tapaamista kuukaudessa. Nyt Severi tapaa tytärtään joka toinen viikonloppu. Linda ei ole ratkaisuun tyytyväinen – eikä ole Severikään.

Hän on ilmoittanut haluavansa lapsen itselleen kokonaan.

Ajatus pelottaa Lindaa.

Julma käytös Lindaa kohtaan ei ole ainoa syy, minkä vuoksi hän pelkää antaa tytärtä Severin kasvatettavaksi. Tyttö on käyttäytynyt oudosti tullessaan isänsä luota – kavahtanut kosketusta ja puhunut outoja.

”Kolmevuotiaan tytön sanavarastosta ei pitäisi löytyä esimerkiksi sanaa illuminati”, Linda muistuttaa.

Severi uskoo demoneihin ja Saatanaan, hän uskoo myös salaseuraan, joka kulissien takana hallitsee maailmaa.

”Kun otin Halinalle-tatuoinnin, tyttäreni kertoi siitä isälleen. Severi lähetteli minulle Facebook-linkkejä siitä, kuinka Halinalle on saatanan ilmentymä ja kuinka minä olen illuminatin valtaama. Hän esitteli minulle kuvaa Anna Abreusta vastaavassa paidassa ja sanoi häntäkin Saatanan valtaamaksi”, Linda kertoo.

Mikäli huoltajuuskiista ratkeaa Severin hyväksi ja hän saa tahtonsa läpi, tytär saa 8-vuotiaana mormonikasteen. Sen jälkeen hänet otetaan kirkon jäseneksi, jolloin Severin ankarien vaatimusten kaltaiset asiat tulevat osaksi tytön jokapäiväistä elämää.

Lindan päämäärä ei kuitenkaan ole estää isää näkemästä tytärtään.

”Minua on pelottanut sekä se, että Severi saisi huoltajuuden mutta myös lapsen jääminen isättömäksi. Tiedän senkin vaikuttavan lapseen negatiivisesti”, Linda kertoo.

”Myös se, ettei huoltajuuskiista ratkea, vaikuttaa varmasti lapseen negatiivisesti”, hän sanoo.

Artikkelia on muokattu 30.10.2023 klo 11:31

Lue myös Anna.fi: Lähisuhdeväkivalta pahenee usein pikkuhiljaa ja vaurioittaa uhrin itsetuntoa – nämä ensimmäiset merkit jäävät helposti huomaamatta

X