Liuotushoito pelastaa - Kuolleisuus aivoverenkiertohäiriöihin on vähentynyt alle puoleen 20 vuoden aikana

Suomessa on tehty monta terveyttä kohentavaa tekoa ja keksintöä. Näin niitä summaa painonhallinnan asiantuntija, professori ja sisätautilääkäri Pertti Mustajoki.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mistä aivoverenkiertohäiriön tunnistaa? © istockphoto

Suomessa on tehty monta terveyttä kohentavaa tekoa ja keksintöä. Näin niitä summaa painonhallinnan asiantuntija, professori ja sisätautilääkäri Pertti Mustajoki.
(Päivitetty: )
Teksti: Virve Järvinen

Ennen kuin pallolaajennuksesta ja liuotushoidosta tuli vallitsevia hoitoja, sepelvaltimotauti, sydäninfarkti ja aivoverenkiertohäiriöt veivät potilaan usein hautaan tai aiheuttivat vaikean invaliditeetin.

”Nämä hoidot eivät olisi mahdollisia ilman suuria teknisiä edistysaskeleita. Niitä ovat etunenässä magneettitutkimukset ja pallolaajennusteknologia”, sanoo professori ja sisätautilääkäri Pertti Mustajoki.

Lihavuus on ongelma kansanterveydelle

”Kampanjoin lihavuusepidemian torjumiseksi. Tällä hetkellä Suomessa on lähes kolme miljoonaa ylipainoista ihmistä”, sanoo Mustajoki, joka on myös painonhallinnan asiantuntija.

Lihavuus on kansanterveydelle suuri ongelma, sillä se lisää vaaraa sairastua yli 30 sairauteen.

Syy lihavuuteen on pääasiassa lihottavien elintarvikkeiden kulutuksen kasvussa.

”Lihavuusepidemia voidaan kääntää laskuun ainoastaan yhteiskunnallisilla ratkaisuilla. Lihottavien elintarvikkeiden kulutusta voidaan hillitä esimerkiksi verotuksella,” arvioi Pertti Mustajoki.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 7/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X