Mies kyllästyi arkeen ja häipyi pitkästä avioliitosta. Miten selviän tästä?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Erosta on jo aikaa eikä Ritva ole käynyt yksilläkään treffeillä. © anssi keränen
Ritvan avioliitto päättyi karusti, kun mies häipyi ilman ennakkovaroitusta. Miten hän pääsisi siitä yli?

Kaksikymmentäviisi vuotta elämästäni on mennyt hukkaan. Mies ryösti ne minulta. Näin karusti Ritva kertaa elämäänsä, koska hänen onnelliseksi olettamansa avioliitto päättyi eroon.

Yhtenä päivänä mies vain lähti. Kertoi kyllästyneensä tasaiseen arkeen, kaipaavansa vaihtelua. Kylillä osattiin kertoa pian, että miehen kainalossa oli nähty paljon nuorempi kaunotar. Melkein tyttären ikäinen.

Erosta on pian vuosi. Se on mennyt kuin sumussa. Ritva ei ole aivan varma, onko vuosia kulunut kuitenkin jo kaksi. Vai kolme?

Ritva ei ole käynyt yksilläkään treffeillä. Ei todellakaan tee mieli tutustua toiseen ihmiseen ja odottaa, milloin tämäkin häipyisi. Kun on jo valmiiksi yksin, kukaan ei voi ainakaan jättää.

Ystävät ovat huolissaan Ritvasta. Eikö olisi jo aika mennä elämässä eteenpäin? Jos Ritva ei halua uutta miestä, niin voisiko hän edes harkita edellisen unohtamista? Ei kai hänen tarvitse enää muistella vanhaa eroa?

Elämässä on kuitenkin niin moni asia hyvin: lapset vierailevat usein ja ystäviä riittää.

Lapsenlapsikin on juuri syntynyt, vaikka Ritva ei näytä kiinnittävän vauvaankaan juuri huomiota. Onko hän vieraillut lapsenlapsensa luona todellakin vain yhden ainoan kerran?

Ystävien sanat hyviin asioihin keskittymisestä eivät vakuuta Ritvaa, koska hän ei mitenkään koe voivansa unohtaa eroa. Ei, vaikka kuinka yrittää.

Miehen viimeiset sanat kummittelevat unissa ja muistuvat mieleen päivittäin: ”Olen kyllästynyt tasaiseen arkeen. Kaipaan vaihtelua”.

Miten Ritva voisi päästä elämässään eteenpäin?

Hylätyksi tulemisen kipu

On kuin jokin puoli Ritvasta olisi tuhoutuneen avioliiton raunioilla – kysymys on Ritvan elämän keskeisistä asioita. Käsitys itsestä, luottamus toisiin, oman historian uudelleen kirjoittaminen. Kuka minä olen, kuka minä olin, kuka tuo toinen oli, mikä oli meidän liittomme, oliko se harhaa vain?

Eron aiheuttama ahdistus on jumittanut Ritvan elämän, eikä Ritva näytä pääsevän tästä tilanteesta eteenpäin. Hän on kuin syvään monttuun pudonnut – omin avuin ei siitä selvitä.

Mikä sitten Ritvaa voisi auttaa? Tällaisesta ahdistuksen syöveristä on mahdollista tulla pois vain toisen ihmisen avulla. Ihmisen, joka voisi olla Ritvalle läsnä, joka voisi nähdä ja ymmärtää Ritvan tunteet.

Pulma tulee siitä, että trauma tuottaa usein arvottomuuden ja häpeän tunteita: kenelle voi kertoa omasta arvottomuudestaan ja häpeästään? Kenen kanssa Ritva voisi jakaa sisäistä maailmaansa, jota itsekään ei oikein ymmärrä? Hylätyksi tulemisen tuottama kipu on suurimpia kipuja maailmassa. Miten voi turvallisesti jakaa kenellekään omia kipujaan, kun ei ole voinut luottaa siihen ihmiseen, jonka oli ajatellut olevan omassa elämässä tuki ja turva, omaan kumppaniin. Olo voi olla kuin palovammapotilaalla – älä vain tule lähelleni, se tekee kipeää, enkä halua kokea kipua yhä uudestaan.

Ihminen on pohjimmiltaan rakennettu hyvään yhteyteen toisen ihmisen kanssa, me kaikki tarvitsemme toisiamme. Ritvan ensimmäinen haaste on hyväksyä oma tarvitsevuutensa ja avuttomuutensa.

Hän joutuu ottamaan sen riskin, mikä tuen hakemiseen sisältyy. Hän joutuu hyväksymään sen, että ei pärjää omillaan – niin kuin ei kukaan muukaan maailmassa. Erityisesti tämä korostuu silloin, kun olemme tilanteessa, jonka koemme itsellemme ylivoimaiseksi.

Ritva on tilanteessa, jossa edes ymmärtävien ystävien tuki ei riitä. Hänen hyvinvointinsa palauttaminen edellyttää terapiaa. Terapian avulla Ritva voi saada oman elämänsä uuteen alkuun.

Keijo Markova, pari- ja perheterapeutti, Väestöliitto

Lue myös:

Psykologi vastaa – Miksei toinen ymmärrä, että parisuhde päättyy?

Kuinka tuen jätettyä ystävää?

X