Nyt hyppykengät jalkaan! Kangoo Jumps -tunnit tarjoavat tehokkaan jumpan – Katso kuvat liikesarjoista

Lapsena pelkkä vesilätäkkö riemastutti. Kangoo Power -jumpassa aikuinen voi päästä saman tunteen valtaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lapsena pelkkä vesilätäkkö riemastutti. Kangoo Power -jumpassa aikuinen voi päästä saman tunteen valtaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Anna Muurinen

Kun retkiluistimien jämäkkää puristusta muistuttavat lukkosoljet napsahtavat nilkan ympäri ja jumppaaja oikaisee pituutta venähtäneen vartalonsa, on asento väistämättä suora ja ryhdikäs. Kävely jännittävännäköisillä kengillä tuntuu aluksi kömpelöltä, mutta kun kumiseen pohjaan oppii luottamaan, tekeekin jo mieli antautua joustavan pohjan vietäväksi.

”Melkein kaikille, joille olen laittanut nämä saappaat jalkaan, on tullut kasvoille välittömästi lapsellinen hymy”, naurahtaa Kangoo Power -ohjaaja Desiree Saarikivi.

Hänelle, helsinkiläisen Dancest Dance Studion ohjaajalle laji oli rakkautta ensi silmäyksellä. Hän tutustui uutuuteen viime vuoden tammikuussa. Jo toukokuussa hän oli koulutettu Kangoo Power -ohjaaja. Hulvaton, riehakas ja tehokas laji vei mukanaan kerrasta.

”Tämä on laji, jossa voin olla oma pöhkö itseni”, Saarikivi kiteyttää.

Tutkittua tehoa

Sveitsiläiseen patenttiin perustuva Kangoo Jumps -kenkä kehitettiin alkuaan kuntoutusvälineeksi jalkavammoista toipuville urheilijoille. Urheilukengäksi Kangoo Jumps -saappaat kehitettiin vuonna 1994.

Useammaksi alalajiksi kehittynyt urheilumuoto on Etelä-Euroopassa suosittua ulkoliikuntaa. Esimerkiksi Romaniassa sitä käytetään liikkumiseen innostajana painonhallintaohjelmassa.

”Kenkä poistaa jopa 80 prosenttia normaali-iskusta, joka hyppiessä kohdistuu niveliin. Siksi laji sopii erityisen hyvin niille, joilla on jokin haaste liikkumisessaan. Minunkin polveni oirehtii tavallisessa juoksussa, mutta näillä saappailla voin käydä juoksemassa 10 kilometrin lenkkejä ilman kipuja”, Saarikivi sanoo.

Kangoo-hyppykenkä sopii erityisen hyvin koville alustoille, jolloin jämäkkä maa antaa pompulle kunnon vastuksen. Tasaisessa maastossa ja pururadallakin voi juosta, mutta pehmeä maa vie iskusta tehoja, ja juoksulenkin jälkeen kengät on putsattava huolellisesti.

Painovoimaa vastaan taisteleva pomppuharjoittelu on tehokasta, sillä se nostaa sykettä nopeasti ja parantaa hapenottokykyä. Tehokas treeni vilkastaa verenkiertoa ja vahvistaa lihasvoimaa. Ohjatusti pomppiessa kehittyvät niin tasapaino kuin kehonhallintakykykin.
Kangoo-lajien esittelyissä viitataan usein myös 1970-luvulla tehtyyn NASAn tutkimukseen, jonka mukaan juuri hyppiminen on kaikkein tehokkainta kuntoutustreeniä avaruudesta palanneille astronauteille.

Lihaksisto kuntoon

Kangoo Power -tunnilla liikutaan rytmikkään musiikin tahdissa. Välillä pompitaan menemään tanssillisia koreografioita, välillä tasataan sykettä tekemällä lihaskuntoharjoituksia paikallaan pysyen. Lähes kaksi kiloa painavat kengät takaavat tehon erilaisille jalkaliikkeille, ja lihastreeniä voidaan lisätä myös käsipainoilla ja muilla apuvälineillä.

Ohjaajat rakentavat tunnit asiakaskunnan ja oman makunsa mukaan lajikonseptin rajoissa. Mitä iäkkäämpää väkeä on mukana, sitä enemmän tehdään lihaskuntoharjoitteita. Hyvä lihaskunto mahdollistaa onnellisen pomppimisen.

”Mielestäni liikunnan on oltava iloista. Kangoo-hyppyjumppa on aika intensiivistä ja hyvin tehokasta. Koska jokainen voi säädellä oman pomppunsa tehoa, voivat aloittelijat ja pidempään harrastaneet osallistua samalle tunnille.”

Hulvatonta hupia

Itsekin suuren elämänmuutoksen liikuntaa inhonneesta sohvaperunasta sporttiohjaajaksi kokenut Saarikivi kannustaa kaikkia etsimään itselleen sopivan lajin.

Hauskaa pitäessä ei edes huomaa urheilevansa.

Hulvaton kengurumeininki on auttanut monia löytämään kauan kadoksissa olleen liikunnan riemun.

”Uskon, että ihmiset tulevat tunnille uudelleen, jos heillä on ollut siellä hauskaa. Ei sen takia, että heidän on pakko liikkua, tai koska pystymme listaamaan tällä lajille 33 tunnetuinta terveyshyötyä. Tämä laji ei ole missään nimessä suorittamista, tämä on hauskanpitoa.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 4/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X