(Päivitetty: )
Teksti: Taru Jussila

Noin puolet miehistä kaljuuntuu.Vain epäonnistuneen hiuslisäkkeen huomaa. Kerran tai pari kertaa käytettävä hiustuuhenne on kätevä tapa testata, sopiiko hiuslisäke peittämään omaa kaljua.

Seppo Niinikoski, 64, alkoi kaljuuntua kolmenkympin kynnyksellä. Hän tiesi, että kaljuuntuminen oli odotettavissa, koska hiukset olivat karanneet hänen isänsä päälaelta jo ennen 30 ikävuotta.

– Hiukseni olivat hyvät ja vahvat siihen saakka, kunnes ne yhtäkkiä alkoivat harveta, espoolainen eläkeläinen kertoo.

Hiukset olivat Niinikoskelle tärkeät:

– Olen varsin tarkka ulkonäöstäni. Tulihan niitä hiuksia laitettua, joskus kokeiltua pehmennystäkin, hän naurahtaa.

Niinikoski ei kuitenkaan ryhtynyt peittämään päälakeaan hiuslisäkkeellä, mutta pari vuotta sitten hän huomasi Hiusextra Heinilän hakevan messuille mallia hiustuuhenteen esittelyä varten.

Niinikosken päähän muotoiltiin Hair Volumer -hiustuuhenne. Niinikoski käytti tuuhennetta tuolloin pari kuukautta. Muun muassa tyttärensä häihin hän saapui se päässään ja keräsi katseita.

– Ja myöhemmin myös kosketuksia, kun sukulaiset ja ystävät halusivat kokeilla, miten olen voinut saada hiukset takaisin, Niinikoski kertoo.

Nyt Niinikoski istuu jälleen parturi-kampaaja Sirpa Saaren käsittelyssä. Sirpa Saari muotoilee hänelle lisäkettä, joka pysyy päässä taas muutaman kuukauden.

Hair Volumer -tuuhenne on edullinen tapa kokeilla, sopiiko hiuslisäke peittämään oman kaljun. Tuuhenteen hankkiminen ei ole ihan helppoa, vaan se kannattaa tehdä asiantuntevassa erikoisliikkeessä. Esimerkiksi kokonaisen peruukin hankkiminen on helpompaa. Lisäke pitää aina muotoilla täysin henkilökohtaisesti.

– Tämän alan paradoksi on se, että hyvät ja istuvat lisäkkeet eivät mainosta itseään. ”Mainoksina” toimivat vain ne, jotka huomataan, eikä se todellakaan ole lisäkkeen idea, toteaa Hiusextra Heinilän hiusasiantuntija Matti Heinilä.

Heinilä on tuonut peruukkeja ja lisähiuksia Suomeen jo vuodesta 1979. Se on miesten tuotteiden alan suurin maahantuoja.

Oma iho näkyy läpi

Hair Volumer -menetelmässä hiukset on pujotettu ohueen ihojäljitelmään, josta oma iho näkyy läpi. Tuuhenne liimataan paljaaksi ajeltuun päänahkaan lääkinnällisellä liimalla.

Tuuhenne pysyy päässä kuukaudesta muutamaan riippuen päänahan rasvoittumisesta. Sillä saa urheilla, uida ja saunoakin. Se irrotetaan ja kiinnitetään tuuhenteisiin erikoistuneissa parturiliikkeissä, joita löytyy Suomesta kymmeniä.

Tuuhenne ja sen kiinnitys maksaa yhteensä noin 280 euroa. Uusin Volumer-versio voidaan kiinnittää kerran tai pari uudelleen. Volumer-tuuhenteet tulivat Suomeen pari vuotta sitten; niiden suunnittelu ja tuotekehittely tapahtuu Saksassa.

– Tämä on kätevä tapa saada tuntumaa lisäkkeestä ja sen käytöstä. Sitten on helpompi päättää, haluaako henkilökohtaisen ja pitkäikäisemmän hiuslisäkkeen. Ne puolestaan maksavat 800-1 300 euroa.

Tällainen hiuslisäke valmistetaan mittatilaustyönä jokaiselle erikseen ottamalla päänahasta muotti. Hiuslisäke voidaan kiinnittää omiin hiuksiin liimaamalla, jolloin sitä voi pitää kuukauden tai pari kerrallaan. Irrotus ja uudelleen kiinnittäminen tapahtuu erikoisliikkeessä. Vakiomallinen hiuslisäke voidaan kiinnittää myös ihoteipillä tai hiuslukoilla.

– On tärkeää, että hiustenlähdön syy on selvillä. Meillä esimerkiksi suoritetaan jokaiselle lisäkeasiakkaalle hiustenlähdön perustutkimus. Ei ole järkeä tehdä ihmiselle hiuslisäkettä, jos hän mahdollisesti onkin ihotautilääkärin tapaamistarpeessa, kertoo Heinilä.

Hiusasiantuntija tietää, että hiustenlähtö on monelle miehelle kova paikka, vaikka mistään sairaudesta ei olisikaan kyse.

– Lisäkkeet koetaan helposti koreiluksi – ja suomalainen mieshän ei saa koreilla. Asiakkaat tulevatkin meille nykyisin entistä nuorempina. Moni haluaa lisäkkeen käyttöön jo ennen kuin kaljuuntuminen on niin pitkällä, että esimerkiksi kaverit huomaavat sen, Heinilä kertoo.

1. Päänahka puhtaaksi. 2. Liima-ainetta kiinityskohtaan.
3. Tuuhenne asennetaan paikoilleen. 4. Ylimääräiset leikataan pois.

 

Tuntuu kuin omalta

Seppo Niinikoski on ollut hiuslisäkkeiden käyttöön hyvin tyytyväinen.Tuuhenteen laittaminen kestää puolitoista tuntia. Ensin Sirpa Saari ajaa Seppo Niinikosken päänahan kaljuksi alueelta, jolle tuuhenne kiinnitetään. Päänahka desinfioidaan ja liima levitetään kiinnityskohtaan.

Tuuhenteen liimauduttua ylimääräinen osa leikataan pois ja hiukset leikataan sopivaan mittaan. Parturi-kampaaja Saari käsittelee hiuksia ohennussaksilla ja veitsellä tehden hiuksista eripituisia, jotta saa ne näyttämään luonnollisilta.

– Se on siinä, toteaa Seppo Niinikoski hymyillen peilikuvalleen ja jatkaa:

– Ei se tunnu miltään. Kuin omalta.

Tuuhenne myös näyttää kuin omalta. Läheltäkin tiiratessa näyttää kuin hiukset kasvaisivat Niinikosken omasta päästä.

– Saa koskea, Niinikoski antaa luvan.

Jollen juuri olisi nähnyt, kuinka tuuhenne on muotoiltu Niinikosken päähän, en koskettamallakaan erottaisi sitä. Tuuhenteen reunan voi löytää sormilla juuri ja juuri, jos tietää, mistä sitä hakea.

Parturi-kampaaja Sirpa Saaren mukaan tuuhenne on helppohoitoinen.

– Sitä ei juuri tarvitse laittaa, koska siinä on voluumia riittävästi muutoinkin. Pesu erikoissampoolla, geeliä ja kampaus. Ja se on todellakin siinä.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X