Polkujuoksu metsän rauhassa koukuttaa – Lue vinkit polkujuoksijan varusteisiin ja tekniikkaan

Polkujuoksu on monipuolinen laji, siinä kehittyvät sekä kestävyys, ketteryys, koordinaatio että tasapaino.

Kyllähän jokainen meistä on joskus poluilla juossut, mutta vasta viime vuosina polkujuoksusta on alettu puhua omana lajinaan. Polkujuoksu on nyt oikein kuntoilutrendi.

Millaiset ovat hyvät polkujuoksukengät?

Vaikka polkujuoksu ei missään määrin olekaan välineurheilua, markkinoille on ilmestynyt monenlaisia lajivarusteita, kuten juuri polkujuoksukenkiä.

Tädillä syttyi innostus, kun urheiluvälinekauppa esitteli puistossa kenkiä, joita oli lupa käydä ihan metsässä kokeilemassa.

Värikkäät ja hauskannäköiset kengät tuntuivat valtavan kevyiltä, mukavilta ja erilaisilta verrattuna aiempiin lenkkareihin. Reilusti vaimennetut, poikkeuksellisen paksut pohjat antoivat jännän tuntuman liikkumiseen. Aivan kuin olisi kävellyt pilven päällä. Silti kengät tuntuivat tukevilta.

Pohjissa on myös pieni keinuefekti, vähän samanlainen kuin MTB-keinukengissä. Kuulemma pohjan muotoilu antaa potkua polulla ponnisteluun.

Jospa juokseminen vihdoin, 56-vuotiaana, alkaisi maistua.

Tekeekö polkujuoksu tädistä juoksijan?

Lähtökohta uudelle harrastukselle on hieman epätoivoinen, sillä täti on aina inhonnut juoksemista. Onko sitten tekniikka ollut hukassa, vai kunto, mutta joka tapauksessa juokseminen ei ole koskaan tuntunut hyvältä enempää maantiellä kuin pururadoillakaan. Se on hengästyttävän tylsää ja puuduttavaa. Ellei lasketa iltarasteja, jossa polku- ja metsätieosuuksia on välillä kiva spurtata.

Eräänä kesänä muutama vuosi sitten täti yritti tehdä itsestään juoksijan, mutta eihän siitä mitään tullut. Muutaman lupaavan lenkin jälkeen polvi kipeytyi ja turposi. Se oli varmaankin rasitusvamma, joka syntyi liian innokkaasta aloituksesta ja joka pilasi koko loppukesän ulkoilunautinnot. Jos vähän yritti rämpiä metsässä, polvi meni jopa lukkoon.

Aika monta kuukautta sitä oli varottava, mutta onneksi tuli talvi ja sai kaivaa sukset esiin.

Polkujuoksu aloitetaan kävellen

Kenkähankinnan jälkeen täti tutustui kaikkeen mahdolliseen materiaaliin, mitä polkujuoksusta löytyy. Ja sitähän on netti pullollaan.

Asiantuntijat neuvovat aloittamaan harrastuksen kävelemällä ensin erilaisilla metsäpoluilla. Juostessa on katsottava alaviistoon ja välillä kauemmaksi, jotta näkee, mitä on edessä. Tuossa ei liene mitään uutta.

Keskivartalossa täytyisi pitää hyvä tuki, jotta juoksuasento olisi ryhdikäs. Askelta pitää lyhentää maaston mukaan siten, että askel on sitä lyhyempi mitä hankalampi on maasto. Nyrkkejä ja niskaa ei saa jännittää.

Ylämäet kannattaa aluksi kävellä, ja alamäessä vauhtia hallitaan kehon painoilla: taaksepäin nojaaminen jarruttaa ja eteenpäin kallistaminen kiihdyttää. Luulisi, että nämä taidot olisivat valmiina metsästäjä-keräilijän perimässä.

Pururadalta metsäpoluille

Eksymisen välttämiseksi on kuulemma hyvä lähteä juoksemaan pururadalta erkanevia polkuja niin, että palaa aina samaa reittiä takaisin. Polkujuoksutapahtumissa reitti on merkitty nauhoilla eikä eksymisen vaaraa ole.

Sopiva soittolista esiin Spotifystä ja menoksi. Tutulta metsäreitiltä lähtee selkeitä polkuja sinne tänne. Täti tekee, kuten neuvottiin, eli juoksee polkua pitkin yhteen suuntaan ja kääntyy takaisin, valitsee seuraavan polun ja tekee samoin.

Askel kevenee lenkki lenkiltä. Ehkä siksi, että alusta on niin vaihteleva.

Ensimmäiset polunpätkät tuntuvat raskailta, aivan kuin keho painaisi vähintäänkin tonnin. Musiikki kyllä auttaa eteenpäin. Kun juoksee vain joka toisen kappaleen ajan ja silloinkin lähes kävelyvauhtia, homma tuntuu helpommalta.

Poluilla on käpyjä, oksia, kiviä, kantoja ja monttuja, joita on hauska väistellä. Askel kevenee lenkki lenkiltä. Ehkä se kevenee juuri siksi, että alusta on niin vaihteleva. Perinteinen juokseminen tasaisella alustalla on paljon monotonisempaa ja siksi tylsää.

Polkujuoksu palkitsee: ”Lenkin jälkeen on aina energinen fiilis”

Käveleminen jää pikkuhiljaa vähemmälle, mutta joinakin päivinä on mukavampi kävellä kuin juosta. Sekin on sallittua.

Parhaimpia ovat merkityt luontopolut, ­joilla voi juoksennella pää tyhjänä. Ihanaa, kun saa päästellä ilman reppua tai rinkkaa, ilman sauvoja, karttaa ja kompassia. Nauttia vaan.

Takaraivossa kummittelee pieleen mennyt kesä ja rikkinäinen polvi. On siis varottava, ettei taas innostu liikaa. Ehkä pari lenkkiä viikossa on hyvä määrä.

Yksi polku johtaa suon laidalle. Jalat kastuvat, mutta se ei haittaa, sillä vesi ei jää kenkiin lillumaan. Sitä paitsi kastuminen kuuluu lajin henkeen.

Polkujuoksu antaa energisen fiiliksen

Lenkin jälkeen on aina energinen fiilis. Se tulee metsän rauhasta, hyvästä musiikista, vapauden tunteesta – ja juoksemisesta. Tädin juoksutyyli ja -tekniikka eivät taatusti kestä päivänvaloa, mutta mitä väliä.

Polut lakkaavat vetämästä puoleensa, kun hyttyset tulevat ja droppaavat tunnelman. Otollisinta polkujuoksuaikaa onkin kevät ja alkukesä sekä myöhäissyksy sen jälkeen, kun hirvikärpäsetkin ovat häipyneet.

Ovenpielessä odottavat oranssit taikakengät saavat hymyn huulille.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 7/20. Artikkelia on muokattu 18.9.2023 klo 19:00

Lue myös: Mira vaihtoi lenkkeilyn polkujuoksuun – juoksijan keho ei kestänyt kuntoilua kovilla alustoilla: ”Kehoni alkoi puutua selästä nilkkoihin”

Lue myös: Polkujuoksua rantamaisemassa: Inkoon Kopparnäsissä pääsee kirmaamaan kalliolle

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti