Punkki levittää liha-allergiaa – Anafylaktinen shokki voi olla ainoa oire

Punkin levittämä salakavala sairaus hankaloittaa tuhansien ihmisten elämää. Pahimmillaan allergia tappaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Puutiainen aiheuttaa liha-allergiaa.

Punkin levittämä salakavala sairaus hankaloittaa tuhansien ihmisten elämää. Pahimmillaan allergia tappaa.
Teksti: Jani Kaaro

Miten lihalle voi olla allerginen? Tämä on ihmisten reaktio, kun he kuulevat ensimmäisen kerran liha-allergiasta.

Liha-allergia on kuitenkin yhtä todellinen allergia kuin lateksiallergia tai allergia ampiaisenpistolle. Se voi aiheuttaa iho-oireita, kutinaa, pahoinvointia, huimausta ja hengenahdistusta. Ihmisiä on myös kuollut liha-allergian aiheuttamaan äkilliseen yliherkkyysreaktioon, eli anafylaktiseen sokkiin.

Liha-allergiaa tavattiin ensin vain Yhdysvaltain ja Australian tietyissä osavaltioissa, joissa sairastuneita on jo tuhansia, mutta kun sairaus opittiin tuntemaan, sitä on löytynyt ympäri maailmaa.

Liha-allergian erikoisin piirre on, että sen voi saada kävelyllä luonnossa. Allergia nimittäin leviää puutiaisten mukana.

Koska puutiaiset yleistyvät kaikkialla maailmassa, uskotaan myös liha-allergiasta tulevan lähivuosina entistä yleisempi vaiva.

Syöpälääke auttoi jäljille

Viime vuosina mediassa on kerrottu monenlaisista mystisistä sairauksista ja oireista, joille ei löydy lääketieteellistä selitystä. Näitä ovat esimerkiksi krooninen väsymysoireyhtymä tai monikemikaalioireyhtymä.

Liha-allergia kuulostaa niin kaukaa hauetulta, että se olisi hyvin voinut joutua tähän joukkoon, ellei omituinen havainto olisi pelastanut sitä oikeiden sairauksien kategoriaan.

Tämä havainto liittyy syöpälääke setuksimabiin.

Kun setuksimabia annettiin syöpäpotilaille, havaittiin, että osalle potilaita kehittyi vaikea allerginen reaktio. Tutkimuksissa allergiareaktion sai vain 1– 2 prosenttia potilaista, joten ongelma ei ollut suuren suuri.

Sitten huomattiin jotain outoa: Tennesseen ja Pohjois-Carolinan osavaltioissa noin 20 prosenttia setuksimabia saaneista sai allergisen reaktion. Lääkeyhtiö tarkasti, oliko erä pilaantunut, mutta mitään poikkeavaa ei tullut ilmi.

Miksi allerginen reaktio näissä osavaltioissa oli näin yleinen ja muissa osavaltioissa ei?
Kun tutkijat syventyivät ongelmaan, he löysivät yllättävän vastauksen. Allerginen reaktio aiheutui sokerista nimeltä alfa-gal.

Sokeri oli tutkijoille vanha tuttu: sitä oli lähes kaikessa lihassa, mutta ei ihmisten tai muiden kädellisten lihassa. Sokeri oli tärkeä tekijä siinä, miksi elinsiirrot esimerkiksi ihmisen ja sian välillä ovat niin vaikeita. Alfa-gal aiheutti rajun immunologisen reaktion, joka johti lajista toiseen siirretyn elimen hylkimiseen.

Punkin tuomaa

Alfa-galin löytyminen oli kuitenkin vasta puolet ratkaisua. Allergisen reaktion syntyminen edellyttää, että ihminen on herkistynyt allergeenille jouduttuaan ensin sen kanssa kosketuksiin.

Ihmiset syövät lihaa, joten suurin osa meistä on joutunut kosketuksiin sen kanssa. Miksi siis Tenneesseessä ja Pohjois-Carolinassa oli niin paljon ihmisiä, jotka olivat herkistyneet sille?

Vastaus saatiin, kun tutkijat havaitsivat, että liha-allergian esiintymisalue vastaa tismalleen toisen sairauden, Kalliovuorten pilkkukuumeen, esiintymisaluetta.

Löytö oli mielenkiintoinen, sillä Kalliovuorten pilkkukuumeen aiheuttaa Rickettsia -bakteeri, joka leviää puutiaisten välityksellä.

Voisiko puutiaisen purema olla se tekijä, joka herkistää ihmisen alfa-gal -sokerille?

Kun tutkijat alkoivat selvittää asiaa, epäily vahvistui oikeaksi: Ilman punkinpuremaa ei syntynyt liha-allergiaa.

Monta punkkia asialla

Mikä punkinpuremassa aiheuttaa allergian? Tätä ei tarkoin tiedetä.

Jos puutiainen on ennen ihmisuhria imenyt verta jostakin toisesta eläimestä, sen syljessä on alfa-gal -sokeria ja muita glykoproteiineja, jotka voivat herkistää allergialle.

Toiset tutkijat uskovat, että herkistyminen liittyy puutiaisen levittämiin bakteereihin ja niiden laukaisemaan puolustusreaktioon.

Ensin liha-allergian ajateltiin liittyvän vain Amblyomma americanum -puutiaiseen, joka levittää Yhdysvalloissa Kalliovuorten pilkkukuumetta.

Australiassa kuitenkin havaittiin, että myös sikäläinen puutiainen, joka kuului eri sukuun, levitti liha-allergiaa. Myös Australiassa sairastuneita on paljon.

Myöhemmin liha-allergiaa on kuvattu yksittäistapauksina ympäri maailmaa, aina sikäläisen puutiaisen levittämänä.

Suomessa esiintyvän Ixodes ricinus -puutiaisen tiedetään myös aiheuttavan liha-allergiaa; Norjasta on löydetty yksi tapaus, Ruotsista useita. Suomesta ei ole lääketieteellisiä kuvauksia puutiaisen levittämästä liha-allergiasta, mutta arvatenkin tapauksia täytyy meillä esiintyä.

Kasviksia pöytään

Liha-allergikoille voisi vitsailla, että sairaus antaa heille mahdollisuuden rakentaa itselleen terveellinen kasvisruokavalio.

Monille liha-allergia ei kuitenkaan ole vitsailun asia. Liha-allergian ainoa oire voi olla anafylaktinen shokki, joka ilman hoitoa johtaa kuolemaan.

Anafylaktisen shokin yleistyminen Tennesseessä ja Pohjois-Carolinassa olikin itse asiassa yksi ensimmäisiä vihjeitä, jotka johtivat tutkijat liha-allergian jäljille.

Jos allergisilta reaktioilta aikoo kokonaan välttyä, saa huomata, että se on yllättävän vaikeaa. Alfa-gal -sokeria voi olla joissakin maitotuotteissa ja sitä on kaikissa elintarvikkeissa, joiden valmistamisessa on käytetty gelatiinia.

Allergiset voivat saada reaktioita myös saippuoista ja kasvovoiteista.

Alfa-galia löytyy myös yllättävän monista lääkkeistä kuten hepariinista, ravintolisistä, joiden valmistuksessa on käytetty gelatiinia ja rokotteista, jotka on valmistettu eläinsolulinjoissa.

Kaikki eivät tietenkään allergisoidu yhtä pahoin. Niinpä jotkut voivat syödä pieniä määriä lihaa ja saada vain lieviä oireita.

Pahasti allergisoituneet saavat iho-oireita esimerkiksi kosketuksesta villaan.

X