Nyt vastustetaan hävikkiruokaa ja lisätään kasviksia ruokaan – Mitkä näistä 18 kiinnostavasta ruokatrendistä näkyvät jo sinun lautasellasi?

Joko maistoit kombuchaa, levärullaa tai rapsakkaa sirkkamysliä? Haukkaa kuumimpia terveysruokatrendejä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joko maistoit kombuchaa, levärullaa tai rapsakkaa sirkkamysliä? Haukkaa kuumimpia terveysruokatrendejä.
(Päivitetty: )
Teksti: Nina Sarell

Nyt vastustetaan hävikkiruokaa ja lisätään kasviksia ruokaan, vaikka vaivihkaa. Ihania ruokatrendejä voi maistella hyvällä omallatunnolla.

1. Brain food pitää yllä aivojen vireystasoa

Maailmalla kohistaan aivoruuasta, ja Suomessakin etsitään jo ruokainnovaatioita, joiden avulla voitaisiin ylläpitää aivojen suorituskykyä, vireystasoa, oppimista ja stressinhallintaa. Terveystietoiset kuluttajat ovat olleet jo kauan kiinnostuneita siitä, miten ravinnolla voi hidastaa aivojen ikääntymistä ja pienentää aivosairauksien riskiä.

2. Hidden veg eli piilokasvikset

Perheenäitien salaisesta aseesta on syksyn kuumimpia ruokatrendejä. Ostoskoriin voi nyt poimia muun muassa kasvispitoisia burgerpihvejä, kaurasta ja kasviksista tehtyä pastaa sekä pizzaa, jonka pohjaan on piilotettu kasviksia.

3. Valmiit kasvispyreet helpottavat kokkailua

Innostavaan hidden veg -kokkailuun kannattaa tutustua syvemmin myös kotikeittiössä. Valmiiden kasvis- ja juurespyreiden kasvava valikoima tekee piilokasvistelusta helppoa, ja voitaneen myös luvata, että punajuuribrowniet eivät jää nirsoimmaltakaan vekaralta lautaselle.

Porkkana

© ISTOCKPHOTO

4. Leipä, jossa on jo kaikki

Juures- ja kasvispitoisia täysjyväleipiä tuunataan tänä syksynä vielä proteiinipitoisilla palkokasveilla – yhdellä haukkauksella kuittaa jo melkein koko ravintoympyrän. Kätevää!

5. Hävikkiruoka käy kaupaksi illan tullen

Sanotaan, että ei ole olemassa ilmaisia lounaita, mutta vannomatta paras. Kauppaketjut ja ravintolat kantavat yhä useammin vastuunsa ruokahävikin vähentämisessä. Monet kaupat ovat ottaneet käyttöön viimeisen aukiolotunnin alen, jolloin lapputuotteet myydään parhaimmillaan 60–70 prosentin alennuksella. Paikoin on tarjolla myös parhaat päivänsä ohittaneita kasviksia ja hedelmiä.

6. Kaura on superruokaa

Kaura jatkaa koko vuoden kestänyttä voittokulkuaan niin leivän, jäätelön, kahvimaidon kuin kaurajugurtinkin raaka-aineena – suomalainen superruoka taipuu moneksi. Lempeän viljan suosiminen kertoo paitsi vegaanisten vaihtoehtojen valtavirtaistumisesta, ehkä myös vatsa- ja suolistovaivojen yleistymisestä.

Terveysruoka kaura

© ISTOCKPHOTO

7. Ton-ton-ruoka

Yhä useampi kokeilee ruokavalion rajoittamista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä syistä. Maidottomia ja gluteenittomia kokeiluja tehdään edelleen, ja myös viljattomien ruokavalioiden kokeileminen kiinnostaa.

8. Erikoisöljyt ja kasvispitoinen rasva

Varsinkin avokado- ja seesamiöljy kiinnostavat edelleen, ja se on pelkästään myönteinen asia. Kasviöljyjen luettelointi paremmuusjärjestykseen ei ole niin tuiki tärkeää – tärkeintä on, että pääosa nautitusta rasvasta on kasvispitoista.

9. Tuoteselosteiden syynääminen

Tähän kohtaan pieni varoituksen sana: kasvisvaihtoehto ei ole automaattisesti terveellisempi, vaan pienet präntit kannattaa lukea tarkasti. Tarkistaa samat perustiedot kuin mistä tahansa muustakin tuotteesta, eli ainakin rasvan määrä ja laatu sekä suola.

Joukossa on myös paljon ravitsemuksellisesti laadukkaita tuotteita. Anna niille mahdollisuus! Parhaimmillaan lihattomat valinnat keventävät ja tasapainottavat ruokavaliota, tarjoavat käteviä saumoja kasvisten lisäämiseen ja tuovat arkiruokailuun lisää valinnanvaraa ja vaihtelua.

Kasvishampurilainen

© ISTOCKPHOTO

10. Lihattomat vaihtoehdot eivät herätä enää kummastusta

Ei-eläinperäisen vaihtoehdon valitseminen ei ole enää mikään juttu. Lähikioskilla voi valita, ottaako noutokahviinsa tavallista vai kauramaitoa. Käyttövalmiit kasviproteiinituotteet laajentavat valikoimiaan sellaista tahtia, että kaurajugurttipurkki tai vöner-annos päätyy ennen pitkää myös sekasyöjän pöytään.

11. Tuorepuurot on maukas, raikas ja marjaisa

Puuro on aina järkevä valinta, mutta viljaa, marjoja, hedelmiä ja jogurttia yhdistelevä tuorepuuro lähentelee jo täydellisyyttä. Puuroa syödään nyt kypsentämättömänä ja pitkin päivää. Tuorepuuro on aamupalan kanssa nirsoileville se helpompi valinta – maukas, raikas ja marjaisa.

Kätevät puuroateriat auttavat ylläpitämään ruokarytmiä ja painonhallintaa ja sopivat myös palautusruuaksi liikunnan jälkeen. Valmiit aamu- ja välipalapuurot kulkevat helposti kiireisenkin menijän mukana.

Tuorepuuro

© NICLAS MÄKELÄ / OTAVAMEDIA

12. Munaproteiinia löytyy jo nakeistakin

Kananmunan käyttäminen proteiininlähteenä on jotenkin päässyt unohtumaan. Syynä on ollut osittain se, että kiinnostavat munapohjaiset tuotteet olivat aiemmin keksimättä. Nyt sekin pulma on ratkaistu: valmisruokavalikoima laajenee tänä syksynä muun muassa munapohjaisilla nakeilla sekä lihan tapaan käytettävillä suikaleilla ja paloilla.

13. Kulhoruoat muistuttavat ruokaympyrää

Kulhot eli bowlit ovat olleet maailmalla vahva trendi jo pitkään. Kätevästi valmistuvien kulhoruokien idea muistuttaa ruokaympyrää: yhdestä astiasta saat kaiken tarvitsemasi. Herkulliset ja raikkaat kulhoateriat ovat salaatteja ruokaisampi vaihtoehto – nerokas oikotie todella huipputerveelliseen ja tasapainoiseen ruokailuun.

Papupyörykät ja salaattikulho

© MIRVA KAKKO / OTAVAMEDIA

14. Hyönteisruoka on tervetullut lisä

Madoista tehtyjä hampurilaispihvejä ei ennakkohuhuista poiketen ole vielä nähty. Tämä syksy näyttänee, miten hyönteisruokatrendin käy. Ympäristöystävällisenä ja laadukkaana proteiininlähteenä hyönteisruoka olisi tervetullut lisä suomalaiseen ruokaympyrään.

15. Levärullat tuovat uuden makukimaran sushibuumiin

Tervetullut pikaruokatrendi on viimeinkin rantautunut myös meille. Sushibuumin perässä matkustavat rullat sisältävät riisin lisäksi kasviksia, kalaa, kanaa tai lihaa ja päihittävät perinteiset pikaruuat kirkkaasti sekä maussa että ravintosisällössä. Ensimmäiset levärullakioskit on jo pystytetty pääkaupunkiin – enää ei tarvitse lähteä rullan perässä Tukholman-risteilylle.

Rullia kutsutaan milloin sushiburritoiksi, sushirulliksi milloin sushi rollseiksi.

16. Terveyspulverit suosittu tapa lisätä ruokavalioon terveellisiä elementtejä

Mausteet, jauheet ja pulverit ovat edelleen suosittu tapa lisätä ruokavalioon terveellisiä elementtejä. Antioksidanttipitoiset, huipputerveelliset pulverit, kuten matcha, spirulina ja kurkuma ovat syksyn terveysjauheskenen kärjessä, mutta myös siemenproteiinijauheet ja psyllium jyräävät.

Pulverit maistuvat smoothien seassa tai vaikkapa kuumina juomina, jotka kilpailevat elintilasta päiväkahvin kanssa. Maailmalla huhutaan myös juuresjauheiden tulemisesta.

Matcha-jauhe

© SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA

17. Vähemmän sokeria

Valkoinen sokeri ei ole päässyt pannasta. Makeutta etsitään edelleen mieluummin mangosta, banaanista tai vaikka lakritsinjuurijauheesta – ainakin arkena.

18. Fermentointi hellii suolistobakteereja

Jakaa makunsa puolesta mielipiteitä, mutta kiinnostaa terveystuotteissa yhä suuremmin. Luonnollisesti hapatettujen ruokien, kuten kombuchan, kimchin, tempen, kefiirin ja natton, tiedetään hellivän hyviä suolistobakteereja, joiden hyvinvointi on tietenkin jokaisen terveydestään kiinnostuneen sydämenasia.

Fermentoitu juoma

© ISTOCKPHOTO

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 9/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

Kuuminta juuri nyt

KOMBUCHA. Menneiden vuosien volgansienitee on tehnyt näyttävän paluun. Kombucha sisältää runsaasti probiootteja. Eri tavoin maustettua juomaa saa valmiiksi pullotettuna.

KIMCHI. Korealaista hapatettua kiinankaalia, joka on maustettu mm. valkosipulilla ja chilillä. Probioottien lähteenä ylistetty kimchi on maukas lisäke liharuualle.

TEMPE. Lihan tai tofun tapaan käytettävä fermentoitu soijapapuvalmiste. Indonesiassa arkiruokana käytettävä tempe on vatsaystävällisempi ja maukas vaihtoehto pavuille.

KEFIIRI. Kaukasukselta peräisin oleva probioottipitoinen hapanmaitojuoma elää uutta tulemistaan. Kefiiri on voimakkaamman makuista kuin piimä.

NATTO. Hapatettuja soijapapuja. Proteiinipitoinen natto on sen verran jännittävää tuoksultaan ja koostumukseltaan, että japanilaisten perinneaamiaiseen tutustuminen kannattaa aloittaa varovasti.

X