Oletko iltasyöppö? Hillitse makeanhimoa ja kasvata tahdonvoimaa syömällä kunnon ruokaa oikeaan aikaan

Kun mielihalu iskee, kannattaa pysähtyä miettimään, mistä on oikeasti kyse, neuvoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maistuuko makea? Makeanhimoa voi hillitä. © COLOURBOX

Kun mielihalu iskee, kannattaa pysähtyä miettimään, mistä on oikeasti kyse, neuvoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa.
(Päivitetty: )
Teksti: Marika Saastamoinen

Ennen juhlia ei kannattaa paastota

Useimmiten juuri nälkä on liiallisen herkuttelun syy. Omaa tahdonvoimaa voi siis kasvattaa syömällä kunnon ruokaa. Niinpä esimerkiksi iltasyöpön kannattaa pitää huolta ruoka-aikojen noudattamisesta ja ylipäätään terveellisestä ja monipuolisesta syömisestä.

Sama pätee juhliin, ettei sorru niissä nälissään kiusauksiin. Seisovan juhlapöydän antimet voi ensin rauhassa kartoittaa ja miettiä sitten, mikä todella houkuttaa.

Kun valinnat on tehty, kannattaa keskittyä nauttimaan herkuista ja unohtaa keskusteleminen siksi aikaa.

Mässäilyllä turrutetaan ikäviä tunteita

Aivojen nälkäkeskus sijaitsee alkeellisissa ns. liskoaivoissa, jotka rekisteröivät nälän uhaksi. Syöminen tuottaa turvallisuuden tunnetta. Siksi moni käyttää sitä rentouttavana ja rauhoittavana stressinhoitokeinona. Yhtä lailla makea houkuttaa silloin, kun väsyttää.

Jos huomaa syövänsä tunteisiin, kannattaa pysähtyä miettimään herkuttelun syitä: Millainen päivä on takana? Harmittaako jokin? Tuntuuko olo yksinäiseltä?

Kun napostelun aiheuttaja on selvillä, voi miettiä uusia tapoja tunteiden säätelyyn ja kehon rauhoittamiseen. Niitä voivat olla vaikkapa reippaalle lenkille lähteminen tai telkkarin katsominen.

Herkkuhimoon ei auta täyskielto

Karkkilakko voi jopa lisätä makeanhimoa. Lempeä asenne ja kohtuullisuus kerryttävät onnistumisia tiukkaa linjaa herkemmin. Kannattaa olla kärsivällinen itseään kohtaan, sillä terveen ruokasuhteen kehittäminen vaatii paljon harjoittelua.

X