Rogaining eli retkisuunnistus on elämysurheilua - Laji sopii monen sukupolven yhteiseksi harrastukseksi
Retkisuunnistus tarjoaa haasteita päälle ja kropalle. Viroon verrattuna Suomessa rogaining tunnetaan vielä huonosti.
Rogaining syntyi 1970-luvun puolivälissä Australiassa. Gail Davis sekä Rod ja Neil Phillips kehittivät retkisuunnistus-lajin, jonka he nimesivät etunimiensä alkutavujen mukaan.
Rogaining-retkisuunnistuksessa oli perinteiseen suunnistukseen verrattuna muutama oleellinen ero: rogaining on joukkuelaji, jossa kisataan 2–5 hengen tiimeissä, kerättävät rastit ovat eriarvoisia, joten reitin ennakkosuunnittelu on oleellinen osa kilpailua, ja pääkisa kestää 24 tuntia.
Näin pitkää matkaa harva pystyy juoksemaan täysillä, jolloin itse matkasta tulee tärkeä, ja siihen on varustauduttava huolella. Reppuun pakataan vaihtovaatteiden ja eväiden lisäksi kaikkea mahdollista kylmettymisen, haavereiden ja mahdollisimman mukavan retkikokemuksen varalle.
Kilpailun järjestäjä huolehtii yleensä vesipisteistä. Rogata voi tavallisissa metsäretkivarusteissa, mutta mestaruustason rogaajat viilettävät polkujuoksukengissä trikoot viuhuen.
Retkisuunnistus eli rogaining on elämysurheilua, kilpasuunnistus on urheilua. © iStock
Rogaining on elämyksellistä urheilua
”Ennen ensimmäiseen kisaan osallistumista ajattelin, että kilpasuunnistajalle rogaining olisi helppoa ja tylsää. Asiahan ei sitten ollut lainkaan näin”, muistelee Rogaining Finland ry:n Jouni Junkkaala.
Ennakkoasenne saattoi johtua siitä, että retkisuunnistuksessa käytetään kilpasuunnistusta karkeampia karttoja, joiden mittakaava on pienempi kuin suunnistuskartoissa.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että umpipöheikön sijaan rogailijat etenevät ennemmin polkuja ja teitä pitkin. Tästä on lajille yllättävää etua.
”Koska kartat eivät ole niin tarkkoja, on rastit sijoitettava näkyville. Yleensä ne pyritään laittamaan maastossa mahdollisimman hienoihin paikkoihin”, Junkkaala naurahtaa.
”Rogaining on ehdottomasti elämysurheilua, kilpasuunnistus on urheilua.”
Retkisuunnitus kiehtoo monen tasoisia suunnistajia
Arvokilpailut kestävät vuorokauden. Toinen yleinen kisamuoto on kahdeksan tunnin kilpailu, ja myös lyhyempiä kilpailuja järjestetään. Vuorokauden kestävä kilpailu alkaa kahdeltatoista päivällä.
Kisapaikalle järjestetään ruokailu, ja siellä voi käydä suorituksen aikana syömässä, vaihtamassa varusteita ja vaikka nukkumassa omassa teltassa.
Kilpasuunnistuksesta poiketen kilpailu alkaa aina reittisuunnittelulla. Maastossa saa käyttää kompassia, muttei sähköisiä apuvälineitä.
”Rogainingissa minuun vetoaa se, että yhden kisan aikana voi nähdä auringonlaskun eri vaiheet, pimeyden ja kylmyyden. Saa nähdä, kun usva nousee aamulla, ja uusi päivä alkaa.”
Samaan tapahtumaan voi osallistua hyvin eritasoisia retkisuunnistajia.
”Saan eniten irti siitä, kun vedän itseni fyysisesti äärirajoille. Kesken kisan saattaa tulla vastaan iloisesti pälpättäviä naisjoukkueita. He hyödyntävät maksimaalisesti lajin sosiaalisen puolen. Samassa tapahtumassa on meitä kestävyysnylkkyjä että nautiskelijoita.”
Lähtöviivalla myös vanhuksia ja lapsenlapsia
”Ensimmäinen kisani kymmenisen vuotta sitten Virossa oli suuri elämys. Laji oli silloin vielä Suomessa tuntematon. Lähdin mukaan kahdeksan tunnin kilpailuun sillä asenteella, että olin kohtalaisen hyvässä kunnossa, juossut juuri maratonin kolmeen ja puoleen tuntiin. Lähtöviivalla olin aivan ällistynyt, kun siellä oli myös vanhuksia ja lapsia, isovanhemmista ja lapsenlapsista koostuvia pareja. Maailmanmestaruustason kaverit löysivät lähes kaikki rastit ja vanhemmat osallistujat ehkä neljäsosan tai vähemmän, mutta kaikilla oli upea päivä mahtavissa maisemissa. ”
Erikoisia hetkiä Lapin tuntureilla ja Espoon lähiöissä
Rogaining on suosittua synnyinsijoillaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Lajia harrastetaan myös Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Espanjassa sekä entisen itäblokin maissa. Pohjoismaihin verrattuna Suomi kulkee reppu heiluen muita edellä.
Retkisuunnistuskisoja järjestetään ympäri vuoden, maalla ja kaupungeissa. Joissain kilpailuissa saa edetä myös polkupyörällä tai hiihtäen, joihinkin tapahtumiin saa osallistua yksin, ilman joukkuetta.
”Lajin parissa voi saada valtavia elämyksiä niin Lapin tuntureilla kuin Espoon kaduillakin. Rogaaja tietää, miltä tuntuu, kun vähän väsyttää ja on oudossa paikassa, outoon aikaan. Se on ihan oudon mahtava cocktail.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 8/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti