Parisuhde umpikujassa?

Suhteen kehittäminen on aina mahdollista, jos kaksi ihmistä haluaa toimia sen puolesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuva: Colourbox

Suhteen kehittäminen on aina mahdollista, jos kaksi ihmistä haluaa toimia sen puolesta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Miten voi kehittää parisuhdetta, jos kumppani ei osallistu mihinkään yhteisten asioitten hoitoon? Joudun hoitamaa kaiken yksin. Koskaan hän ei jaksa keskustella. Olemme olleet yli 30 vuotta yksissä, nuorina teimme kaiken yhdessä. Jos ilmoitan, että en jaksa kaikkea yksin, hän sanoo, että on niin väsynyt.

Vastaus

Suhdetta ei voi kehittää yksin. Suhteen kehittäminen taas on aina mahdollista, jos kaksi ihmistä haluaa toimia sen puolesta. Et voi olla yksin vastuussa suhteestanne etkä etenkään kumppanisi elämästä. Ajatteleeko hän ehkä, että suhteenne on itsestään selvyys ja että kaikki jatkuu ennallaan ilman omaa panostusta? 30 vuoden suhteen aikana ihmiset muuttuvat, ja suhteen pitäisi elää muutoksen mukana. Minustakin teidän on korkea aika puhua suhteenne tulevaisuudesta ja tehdä asioita niin, että kumpikin voi olla elämäänsä tyytyväinen. Masentuneisuus, jos sitä perheessänne on, on myös syy kehittää suhdetta ja ottaa aktiivinen ote omaan elämään. Hyvässä suhteessa molempien on otettava vastuuta asioista, niin arjessa kuin suhteen kehittämisessäkin. Elämästä ja parisuhteesta voi saada hyviä asioita vielä vanhanakin, jos on valmis toimimaan tavoitteidensa puolesta.

Kari Kiianmaa, psykologi, kouluttaja

Seura 49/2012

X