Sinkkuvaelluksella: ”Voi, kun saisi nukkua toisen vieressä”

Sinkkuvaelluksella yksineläjät kohtasivat toisiaan, mutta taukopaikalla käväistiin myös deittisivusto Tinderissä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Sinkkuvaelluksella yksineläjät kohtasivat toisiaan, mutta taukopaikalla käväistiin myös deittisivusto Tinderissä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ville Vanhala

Mustanpuhuva kyy luikertelee turpeessa. Käärmeen kostea nahka kiiltää. Pieni, litteä pää käy ylhäällä ja painuu takaisin alas, kun käärme alkaa vetäytyä. Paksu keskiruumis ohenee miltei teräväksi hännäksi. Kyy väistää soiden kulkijoita.

Saarijärveläinen Seppo Pöytäkangas kyykistyy pitkospuille ja alkaa puhua käärmeelle.

”Sinä houkuttelit naisen syntiin ja mitä siitä seurasi? Etkö edes häpeä?”

Pöytäkankaan moitteet käärmeelle huvittavat hänen takanaan seisovia tamperelaista Leila Ylistä ja laukaalaista Marita Rantalaa. Naisten nauru säikäyttää kyyn ja käärme kiemurtelee yhä kauemmas mättäiden taakse.

Pienen, reunoiltaan vanhaan männikköön rajoittuvan suon ylitys on osa Saarijärvellä sijaitsevan Pyhä-Häkin kansallispuiston Kotajärven polkua.

Pitkospuut notkuvat ja tömähtelevät, kun reilut parikymmentä vaeltajaa jatkaa jonossa kulkuaan kohti suon reunaa. Jokainen matkaan lähtenyt elää elämäänsä yksin, mutta Pyhä-Häkin kuuden ja puolen kilometrin sinkkuvaelluksella on aikaa tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä jopa enemmän.

Ehkä ikihonkien katveessa voi myös ihastua.

Pitkospuita pitkin

Pitkospuiden lankku notkahtaa vaelluskengän alla, ja vaalea nainen horjahtaa. Hänen perässään kulkeva lippalakkipäinen mies sanoo jotain hiljaa. Nainen kääntää päätään. Mies saa hymyn.

Suon tupasvillat seisovat tyynessä säässä ryhdikkäinä. Turpeesta loistaa valkoinen hillankukka.

Pitkospuut päättyvät jylhään männikköön. Metsä on paksujen petäjien varjoisa pylvässali. Satoja vuosia vanhat, useita metsäpaloja kestäneet puut ovat kasvattaneet pintaansa paksun kilpikaarnan.

Seppo Pöytäkangas istahtaa ikihongan juurelle ja painaa selkäänsä runkoa vasten. Yli kolme vuosikymmentä puuseppä-kirvesmiehenä työskennellyt Pöytäkangas jätti viitisen vuotta sitten työelämän ja elää nyt metsien miehenä Saarijärvellä.

”Vaikea tänne korpeen on saada naista”, Pöytäkangas toteaa.

Kolmen aikuisen lapsen isä on elänyt poikamiehenä jo 15 vuoden ajan. Luontaistaloutta harjoittava, sieniä, marjoja ja yrttejä poimiva Pöytäkangas myöntää kärsivänsä yksinäisyydestä ja ikävöivänsä kumppania rinnalleen.

”Luonto on kaunis, mutta nainen on kaikkein kaunein luontokappale.”

Tinderistä puistoon

Vuonna 1518 kasvunsa aloittaneen männyn ympärysmitta on rinnan korkeudelta peräti 288 senttimetriä. Viitasaarelaisen Sari Rekosen poski painuu vanhaa puuta vasten, kädet ojentuvat, mutta kämmenten väliin jää yli puolet rungosta. Suuren puun ympärihalaamiseen tarvittaisiin kaksi. Harmaan kelon sileys ei lievitä ihon ikävää. Rekonen on yksinäinen ja toivoo, että saisi nukkua jonkun toisen vieressä.

”Olen eroperheen lapsi enkä halunnut omien lasteni kokevan samaa”, Rekonen kertoo.

”Pitkä avioliitto päättyi kolmisen vuotta sitten eroon.”

Rekonen voisi hyvinkin heittäytyä romanttiseen seikkailuun luontopolulla metsän siimeksessä.

”Kun deittisivusto Tinderistä ei löytynyt seuraa, niin ehkä sitä löytyy kansallispuistosta.”

Pyhä-Häkin kansallispuiston pisimmillään 27 metriä korkeat ikihongat kurkottelevat kohti taivasta.

”Kuuset kasvavat vielä korkeammiksi, mutta kuolevat mäntyjä nuorempina, koska eivät jaksa pumpata ravintoa latvoihinsa saakka”, kertoo jättikelon juurella seisova erä- ja luonto-opas Risto Pynnönen.

Lippalakkipäinen mies ja vaalea nainen seisovat mäellä kuuntelemassa opasta. He vilkaisevat toisiinsa, mutta eivät sano mitään.

”Kun mänty lopettaa pituuskasvun, sen latvaoksat alkavat kasvaa sivuille. Siitä syntyy petäjälle lakkapää”, sanoo erä- ja luonto-opas Pynnönen.

Metsän antimet

Polku kiemurtelee vastamäessä puiden ja kivien lomasta yhä ylemmäs. Viimeinen jyrkänne vaatii ankarimman ponnistuksen ennen kuin maa kääntyy jalkojen alla harjanteeksi.

Kiihtyneet hengitykset tasaantuvat ja kävelysauvojen naputus harvenee. Pilvet raottuvat ja aurinko viistää puiden lomasta kanervikkoon.

Käki kukkuu.

Myös erä- ja luonto-opas Risto Pynnönen on taas äänessä. Hän paljastaa, miten suomalainen jäkälä liittyy tunnettuun ranskalaiseen hajuvesimerkkiin.

”Jäkälästä keitetään neutraali liuos, jolla saadaan hajuveteen tarttuvuutta. Jäkälän ansiosta tuoksu jää korvan taakse ja kaulalle.”

Puoli vuotta sitten Saarijärvelle muuttanut Erja Stenberg näppäilee mäntyjen katveessa puhelintaan.

”Kaverit pyytelevät lauantai-illan rientoihin”, hän selvittää.

Stenbergin puhelin sujahtaa taskuun, kun matka jatkuu. Polku kiemurtelee harjanteen päällä ja laskeutuu notkoon. Puiden lomasta välkehtii jo Kotajärven vesi.

Stenberg oletti, että sinkkuvaelluksella olisi enemmän miehiä kuin naisia, mutta sukupuolten suhde onkin päinvastainen.

”Ehkä täällä ei ole varsinaisesti meikäläisen markkinat, mutta metsä on kaunis ja rauhoittava, eikä sitä tiedä, minkälaisia antimia täältä vielä löytyy.”

Paholaisen puu

Ison männyn runko on kääntynyt vänkyrään ja kasvattanut keskelleen miltei pyöreän möhkäleen. Puusta erottaa suuret kasvot, mulkosilmät ja pujoparran alla ammottavan suun. Erä- ja luonto-opas Risto Pynnönen esittelee ylpeänä itse ristimänsä männyn vaeltajille.

”Se on Paholaisen puu. Jos sitä katsoo liian kauan, niin sitä alkaa nähdä unta.”

Vaalea nainen ja lippalakkipäinen mies ovat jättäytyneet Paholaisen puun ympärille kaareksi levinneen joukon laitamille. He eivät ole kovin kiinnostuneita Paholaisen puusta, vaan puhuvat keskenään hiljaa Mörköpolusta. Se on molemmille ennestään tuttu retki- ja luontopolku Äänekoskella.

Yhteinen puheenaihe on löytynyt.

Matka jatkuu kiemurtelevaa polkua pitkin hieman nuorempaan kuusikkoon. Aluskasvillisuus käy rehevämmäksi. Veden läheisyyden tuntee hieman viileänä virtauksena iholla.

Viimeiset kolme vuotta yksin asunut Leila Ylinen hakee luonnosta rauhaa ja voimaa, mutta kaikkea ei puiden katveesta löydy.

”Se, että on joku, jonka kanssa jakaa ilot ja surut, on noussut arvoon arvaamattomaan”, hän toteaa.

Luonnon ylivertaisuutta ylistää myös Ylisen perässä kulkeva Seppo Pöytäkangas. Hänelle luonto on ollut myös parantaja. Pöytäkangasta piinanneet useat vaivat ovat hellittäneet, kun hän muutti lähiöstä maaseudulle luonnon keskelle.

”Joulusaunassa huomasin, että taiveihottumakin on kadonnut.”

Leirinuotion savu

Kotajärven rannan taukopaikalla odottaa valmis nuotio. Eväät kaivetaan repuista ja makkaroita nostetaan ritilälle tai lävistetään tikunnokkaan tirisemään.

Liekit alkavat lipoa mustunutta kahvipannua. Savu nousee suoraan ylös ja leijuu ohuina liepeinä järvenselälle.

Seppo Pöytäkangas vaihtaa vaelluskengissä hionneet vihreät villasukkansa puhtaisiin, punaisen- ja mustankirjaviin villasukkiin.

”Jos puhuu liikaa, niin voi jäädä ilman naista. Ilman voi jäädä myös silloin, jos ei puhu lainkaan”, hän tuumii.

Sari Rekonen ja viitasaarelainen Jonna Syngelmä ehtivät ennen makkaroiden kypsymistä poiketa puhelimillaan deittisivusto Tinderissä. Kaikki miesehdokkaat kaikkoavat näyttöä hipaisemalla ruudusta vasemmalle.

”Välillä pitää tarkastaa, onko ruudulle tullut mielenkiintoisia tapauksia. Aika pitkälti samat naamat siellä pyörii päivästä toiseen”, Rekonen kertoo.

Nuotiopaikalta pääsee muutamalla askeleella Kotajärven rantaan. Kaislat kellertävät. Männyt heijastuvat vastarannalta tyyneen veteen.

Vaalea nainen ja lippalakkipäinen mies seisovat kahdestaan laiturilla ja puhuvat hiljaa toisilleen.

Rahkasammaleen loisto

Viimeinen rupeama Kotajärveltä Pyhä-Häkin kansallispuiston parkkipaikalle alkaa taas suotaivalluksella. Marita Rantala ja Paula Rantanen ihastelevat pitkospuiden viereen nousseita kukkia. Valkoisten lakkojen lomassa turpeesta pilkistävät suokukat ja tupasvillat. Hieman kauempana vetisen hetteikön reuna kasvaa keltaisenaan rentukkaa. Suon imelä tuoksu nousee sieraimiin. Pitkospuille loiskahtelee tummaa vettä.

”Luonto on minut eheyttänyt”, Rantala kertoo.

”Jos minulla ei olisi uskoa, upeita lapsia ja luontoa ympärilläni, niin en tiedä, miten minun olisi käynyt.”

Rantalan elämä on pahimmillaan ollut pelkkää selviytymistä. Pari vuosikymmentä sitten hän jäi viiden alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi. Eron syynä oli silloisen puolison alkoholinkäyttö ja siitä seuranneet ongelmat.

Rantalalla ei ollut erotessa edes työpaikkaa.

”Sitä taistelua kesti kauan”, hän muistelee.

Eronsa jälkeen Rantalalla on ollut yksi viitisen vuotta kestänyt vakava ihmissuhde.

”Ehkä olen tullut liian krantuksi. Jos löytyisi saman arvopohjan omaava ihminen, jonka kanssa pystyy olemaan oma itsensä, olisin valmis yrittämään.”

Kun Rantala kääntyy, kävelysauvat kopsahtavat pitkospuihin. Rantala nojaa sauvoihinsa ja hänen puheäänensä hiljenee miltei kuiskaukseksi.

”Pitäisi elää, kun kerran elämä on annettu. Liikaa yksin ollessa alkaa tuntua siltä, että ei elä, vaan on pelkästään olemassa.”

Hetki parkkipaikalla

Suolta noustaan taas kangaspohjaiseen metsikköön. Muutaman mutkan jälkeen vasemmalla kimaltavat jo autojen katot.

Määränpäähän on enää muutaman sadan metrin taivallus. Sinkkuvaellus alkaa olla ohi.

Kinnulalainen Kimmo Piispanen on retkipäiväänsä tyytyväinen.

”Ihmiset on parempi tavata kasvoista kasvoihin kuin tietokoneen välityksellä.”

Piispasen mielestä sinkkuvaellus on erinomainen keino saattaa yksineläjiä yhteen. Hän toivoo, että jatkossa vaellukset olisivat pitempiä, yli yön kestäviä retkiä, jolloin toisiinsa tutustumiseen jäisi enemmän aikaa.

”Viihdyn itse luonnossa ja toivon löytäväni itselleni samanhenkisen kumppanin.”

Muuramelainen Riikka Pennanen ei ole ollut hakemassa sinkkuvaellukselta uutta ihmissuhdetta. Pennanen tunnustaa potevansa avioeron jäljiltä yhä mieskammoa.

”Lähdin mukaan, koska täällä ei yksinäistä naista katsota liian pitkään. Valitettavan usein luontoretket on suunnattu perheille. Päivä on ollut hieno. Ehkä lähtisin sinkkuvaellukselle jopa uudestaan. ”

Polku päättyy asvaltin reunaan. Vaeltajat jättävät toisilleen nopeat hyvästit. Autonmoottorit hurahtavat ja pakokaasu tuprahtaa. Parkkipaikka jää melkein tyhjäksi.

Ainoastaan vaalea nainen ja lippalakkipäinen mies seisovat enää autojensa edessä. Nainen puhuu ja mies näpyttelee puhelintaan.

Ehkä hopeansävyisen maasturin kupeella annetaan puhelinnumero.

 

Lisätietoja Pyhä-Häkin kansallispuistosta.

X